Yhdysvalloissa tehtiin tutkimusta siitä, kuinka hiuksiin lisättävät kemikaalit vaikuttavat rintasyövän riskiin. Tutkimuksessa todettiin, että tummat hiusvärit sekä hiuksia suoristavat kemikaalit lisäävät rintasyövän riskiä.
Tutkimuksessa oli mukana yhteensä 4 285 naista. Mustilla naisilla, jotka käyttivät tummia hiusvärejä, oli 51 prosenttia suurempi riski saada rintasyöpä kuin mustilla naisilla, jotka eivät värjänneet hiuksiaan tummiksi. Hiuksiaan kemiallisesti suoristavilla valkoisilla naisilla taas oli jopa 74 prosenttia suurempi riski saada rintasyöpä kuin aineita käyttämättömillä valkoisilla naisilla. Riski oli yhä suurempi, mikäli naiset käyttivät molempia tuotteita.
Tutkimuksessa mukana olleet henkilöt olivat kotoisin New Yorkista ja New Jerseystä. Heistä puolella oli ollut rintasyöpä, ja puolella oli muuten samat taustamuuttujat, mutta heillä ei ollut koskaan ollut mitään syöpää. Naisten käyttämiä hiustenhoitotuotteita selvitettiin vuosina 2002 – 2008.
88 prosenttia mustista naisista oli käyttänyt hiuksia suoristavia kemikaaleja, kun osuus valkoisten parissa oli vain 5 prosenttia. Sen sijaan valkoisista naisista 58 prosenttia oli värjännyt hiuksensa tummaksi vähintään kaksi kertaa vuodessa, kun mustien naisten parissa niin oli tehnyt vain 30 prosenttia.
Kaikkein suurimmat riskiryhmät olivat juuri valkoiset naiset, jotka suoristivat hiuksensa kemiallisesti ja mustat naiset, jotka värjäsivät hiuksensa tummemmiksi. Tutkimuksissa ei kuitenkaan selvitetty, mitä tuotteita naiset käyttivät tai oliko ryhmien välillä jotain eroja tuotteiden käytössä.
Lähde: Carcinogenesis
Tämän uutisen tarjoaa Lääkäriportaali, joka on erikoisalakohtainen palvelu lääkäreille ja lääketiedettä opiskeleville. Palvelu tarjoaa koti- ja ulkomaisen lääketieteellisen uutispalvelun ilmaiseksi. Lue lisää ja rekisteröidy käyttäjäksi
Lue lisää: