Naiset saavat tunnetusti miehiä selvästi useammin traumaperäisen stressihäiriön diagnoosin. Yhdysvaltalaisen psykologijärjestön, American Psycholocigal Associationin, Psychological Bulletin-lehdessä valotetaan tämän eron syitä.
Meta-analyysi käsittää useita satoja tutkimuksia ja kattaa monenlaisia traumaattisia kokemuksia. Nämä määritellään kokemuksiksi, joihin liittyy todellinen tai uhkaava kuolemanvaara, loukkaantuminen tai fyysisen koskemattomuuden menetys ja jotka (American Psychiatric Associationin uusimpien diagnostisten kriteerien mukaan) aiheuttavat pelkoa, avuttomuutta tai kauhua. Traumoiksi laskettiin lasten seksuaalinen hyväksikäyttö, pahoinpitely ja laiminlyönti sekä aikuisten seksuaalinen ahdistelu ja muu väkivalta, tapaturmat, katastrofit, taistelut, sota, terrorismi, vakavat sairaudet tai vammat sekä kuoleman tai vakavan vammautumisen näkeminen. Traumaperäisen stressihäiriön oireisiin kuuluvat mm. traumaattisen kokemuksen eläminen yhä uudelleen, välttämiskäyttäytyminen, emotionaalinen turtuminen ja lisääntynyt varuillaanolo.
Meta-analyysin perusteella näyttää siltä, että naiset ovat keskimäärin miehiä kaksi kertaa alttiimpia sairastumaan traumaperäiseen stressihäiriöön. Tämä ei kuitenkaan johdu siitä, että naiset kokisivat miehiä enemmän traumaattisia tapahtumia. Lapsuuden aikana molemmat sukupuolet kokivatkin yhtä paljon traumaattisia tapahtumia. Aikuisiässä miehet puolestaan kokivat enemmän tällaisia tapahtumia kuin naiset.
Sukupuolten traumaattiset kokemukset poikkesivat sitä paitsi toisistaan. Miehet olivat kokeneet enemmän onnettomuuksia ja ei-seksuaalisia hyökkäyksiä sekä altistuneet naisia enemmän sodalle, taisteluille ja terrorismille. Aikuiset miehet olivat myös altistuneet naisia enemmän katastrofeille ja tulipaloille, todistaneet naisia useammin kuolemantapauksia sekä kärsineet enemmän sairauksista ja tapaturmista. Naiset olivat joutuneet kuusi kertaa miehiä todennäköisemmin sukupuolisen ahdistelun kohteeksi ja joutuneet 2 – 5 kertaa todennäköisemmin lapsena seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi.
Nämä erot eivät selittäneet traumaperäisen stressihäiriön yleisyyttä naisilla. Kokonaisuutena naisilla ilmeni keskimäärin miehiä todennäköisemmin traumaperäinen stressihäiriö sukupuolten koettua samoja stressaavia tilanteita. Se oli kuitenkin molemmilla sukupuolilla yhtä yleinen heidän altistuttuaan lapsena seksuaaliselle hyväksikäytölle, pahoinpitelylle tai laiminlyönnille sekä altistuttuaan aikuisena seksuaaliselle ahdistelulle. Mikään traumaattinen kokemus ei näyttänyt altistavan miehiä traumaperäiselle stressihäiriölle naisia enempää.
Katsauksessa myös kumotaan muita esitettyjä sukupuolierojen selityksiä. Esimerkiksi joihinkin tutkimuksiin oli osallistunut etupäässä hoitoon hakeutuneita ihmisiä. Tulokset saattavat tällöin olla vääristyneitä, mikäli naiset ovat miehiä alttiimpia tunnistamaan psykiatrisia oireita ja hakemaan niihin apua. Tuloksiin voi myös vaikuttaa tapa, jolla tietoja on kerätty. Nimettömänä vastattava kysely voisi paljastaa kokemuksia tai oireita, joita jotkut miehet saattavat olla vastahakoisia tuomaan haastattelussa esiin.
Tutkijoiden korjattua tilastollisesti nämä ja muutkin mahdolliset virhelähteet, erot sukupuolten välillä pienenivät kuitenkin vain vähän. Näin ollen meta-analyysillä pystyttiin eliminoimaan joitakin mahdollisia selityksiä sukupuolten välisiin eroihin tuomatta kuitenkaan tilalle hyviä vaihtoehtoisia selityksiä.
Toisessa tutkimuksessa havaittiin uudenlainen yhteys älykkyyden ja traumaperäisen stressihäiriön riskin välillä. Yli 700 lasta seurattiin kuuden vuoden iästä seitsemäntoistavuotiaiksi asti. Puolet lapsista oli kotoisin köyhiltä keskusta-alueilta ja puolet suhteellisen hyvinvoivista esikaupungeista. Seitsemäntoista vuoden ikään mennessä 76 % lapsista oli kokenut traumaattisen tapahtuman ja 6 %:lla oli todettu traumaperäinen stressihäiriö. Tavallisin tuskallinen kokemus oli läheisen ystävän tai sukulaisen yllättävästä kuolemasta kuuleminen.
Jotkut tutkimuksessa esiin tulleet riskitekijät olivat jo entisistä tutkimuksista tuttuja. Keskusta-alueiden lapset olivat selvästi muita useammin altistuneet traumaattisille kokemuksille ja kolme kertaa muita useammin myös väkivallalle. Lapset, joiden opettajat katsoivat heillä olleen kuuden vuoden iässä vaikeita käytöshäiriöitä ja lapset, jotka äitiensä mukaan kärsivät samassa iässä ahdistuneisuushäiriöistä, olivat muita useammin altistuneet traumaattisille kokemuksille seitsemäntoista vuoden ikään mennessä. Heillä myös ilmeni traumaperäinen stressihäiriö kaksi kertaa todennäköisemmin, mikäli he olivat altistuneet traumaattisille kokemuksille. Aikaisemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että ahdistuneisuus ja masennus kohottavat sekä traumalle altistumisen että traumaperäisen stressihäiriön vaaraa. Myös lapsuuden käyttäytymishäiriöiden tiedetään olevan yhteydessä useimpiin aikuisten psyykkisiin häiriöihin, myös traumaperäiseen stressihäiriöön.
Lapset, jotka olivat älykkyysosamäärältään parhaan 15 %:n joukossa (ÄO vähintään 115), näyttivät yllättäen olevan suojassa sekä traumoille altistumiselta että traumaperäiseltä stressihäiriöltä. Verrattuna älykkyydeltään keskimääräisiin kuusivuotiaisiin, älykkäillä lapsilla (ÄO vähintään 115) oli kolme kertaa vähemmän traumaattisia kokemuksia ja heillä ilmeni viisi kertaa epätodennäköisemmin traumaperäinen stressihäiriö, jos he kohtasivat traumaattisen kokemuksen. Lapset, jotka olivat keskimääräistä älykkäämpiä, mutta joiden ÄO oli alle 115, eivät olleet suojassa. Kirjoittajien mielestä olisi kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota siihen, miten älyllinen toiminta vaikuttaa reagointiin potentiaalisesti traumaattisiin tapahtumiin.
Lähteet
Breslau N, et al. “Intelligence and Other Predisposing Factors in Exposure to Trauma and Post-traumatic Stress Disorder: A Follow-Up Study at Age 17 Years,” Archives of General Psychiatry (November 2006): Vol. 63, No. 11, pp. 1238-45.
Tolin DF, et al. “Sex Differences in Trauma and Post-traumatic Stress Disorder: A Quantitative Review of 25 Years of Research,” Psychological Bulletin (November 2006): Vol. 132, No. 6, pp. 959-92.
Copyright © 2007 by President and Fellows, Harvard College. All rights reserved.
Artikkelin sisältö vastaa yhdysvaltalaista hoitokäytäntöä.
