Terveys

Tiesitkö? Sokerikoukku syntyy jo lapsena

Oletko sokerikoukussa ja tahtoisit päästä siitä eroon? Selvitimme, miksi sokerikoukku on muodostunut.

15.11.2016

Sokeri koukuttaa hyvin yksinkertaisesta syystä: se tuo mielihyvää. Jos on saanut paljon sokeria ennen kouluikää, on oppinut tykkäämään makeasta ja haluaa kokea ihanan tunteen yhä uudestaan.

– Pitkä­kestoiset makumieltymykset syntyvät lapsena. Siksi on tärkeää miettiä, mitä lapselle antaa. Makumieltymyksiin on helpompi vaikuttaa silloin kuin nelikymppisenä, akatemiatutkija, dosentti ja Turun yliopiston Funktionaalisten elintarvikkeiden kehittämiskeskuksen varajohtaja Mari Sandell kertoo.

Lue myös: Opetatko lapsesikin sokerikoukkuun?

SOKERISTA PITÄÄ VIEROITTAUTUA

Vanhempia ei kannata syyttää sokerikoukusta, sillä geeniperimä ohjaa herkkyyttä maistaa karvas maku. Osa on muita herkempiä. Tällöin voi käyttää muita enemmän makeita tuotteita arjessaan.

– Heille esimerkiksi greippi on todella karvas. He hakevat makeasta tasapainoa ja saattavat laittaa greipin päälle hunajaa.

On myös heitä, joille makea ei maistu lainkaan.

– Koska makumieltymykset ovat vahvoja, moni tarvitsee apua makeasta vieroittautumiseen, Sandell sanoo.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt