Tiedot perustuvat hollantilaistutkimukseen, johon osallistui runsaat kaksisataa 60-80-vuotiasta miestä, joiden testosteronipitoisuudet olivat hieman (alle 13,7 nmol/l) normaalitasoa pienemmät.
Miehet saivat puolen vuoden ajan joko 80 mg testosteronia kahdesti päivässä tai lumevalmistetta. Tutkimus on tiettävästi suurin testosteronilisien vaikutuksista tehty selvitys. Testosteronilisiä syöneiden paino nousi ja rasvakudoksen määrä laski, mutta tämä ei heijastunut lihaskuntoon tai yleisemminkään fyysiseen toimintakykyyn. Lisät eivät myöskään vaikuttaneet muistiin tai muihin kognitiivisiin kykyihin eivätkä luustoon.
Testosteronin nauttiminen paransi hieman miesten insuliiniaineenvaihduntaa ja huononsi rasva-arvoja, mutta vaikutukset eivät olleet kovin suuria. Hollantilaisten tulokset viittaavat vahvasti siihen, ettei testosteronilisistä ole hyötyä ainakaan miehille, joiden testosteronipitoisuudet ovat vain hieman normaalitasoa pienemmät. Tulokset eivät kuitenkaan tarkoita sitä, ettei hoidosta voisi olla hyötyä miehille, joilla on diagnosoitu varsinainen hypogonadismi eli testosteronin vajaaeritys.
Uutispalvelu Duodecim
Lähde: JAMA 2008
Copyright © Kustannus Oy Duodecim 2007
Lääkärikirja: Miehen vaihdevuodet