1. Painonhallinta
Yksi suosituimmista lupauksista on painon pudottaminen. Etenkin joulun ja vuoden vaihteen herkuttelujen jälkeen itse kukin tuntee tarvetta tehdä asialle joitain. Kuitenkin hyvät päätökset usein lopahtavat alkuunsa. Liian kunnianhimoiset tavoitteet turhauttavat varsinkin, jos tulokset eivät vastaa odotuksia. Valitse itsellesi sopiva keino laihtua, ja yhdistä se kokonaisvaltaiseen elämäntapamuutokseen, jota voit noudattaa myös jatkossa. Älä odota liian nopeaa painonpudotusta, vaan ole tyytyväinen, kun vaaka osoittaa painon pudonneen. Muista, että jo muutaman kilon painonpudotus edistää terveyttä huomattavasti.
2. Pidä saavutettu tulos
Kun paino on pudonnut, pidä saavutettu tulos. Suurimmalla osalla ihmisistä, paino nousee laihdutuksen jälkeen takaisin vanhoihin lukemiin. On paljoin helpompi pitää jo saavutettu paino kuin alkaa painon pudotus uudelleen alusta. Painon jojoilu on turhauttavaa.
3. Ruokaremontti
Ilman painonpudotustakin moni on ruokaremontin tarpeessa. Useimmat haluavat parantaa ruokavalionsa laatua lisäämällä kasviksia, parantamalla rasvan laatua sekä vähentämällä huonoja hiilihydraatteja ruokavaliossaan. Tavoitteena voi olla esimerkiksi terveyden parantaminen, parempi jaksaminen, kolesterolin tai verenpaineen alentaminen sekä terveysriskinen pienentäminen.
4. Ruokarytmin parantaminen
Ruokarytmi on tärkeä muun muassa yleisen jaksamisen, liikunnan harrastamisen sekä painonhallinnan kannalta. Painon pudottaminen voi kaatua väärään ruokarytmiin. Tyypillisesti painonhallitsija jättää aamiaisen väliin ja syö kevyesti lounaalla. Tämän seurauksena töistä tullessa nälkä on niin kova, että sitä on vaikea hallita. Syöminen keskittyy iltaan, jolloin tulee syötyä koko päivän edestä sekä ylimääräisiä herkkuja tai liian suuria annoksia.
5. Uni
Nuku riittävästi! Unettomuudesta kärsivät ja liian vähän nukkuvat syövät todistetusti enemmän ja he lankeavat helpommin energiapitoisempaan ruokaan kuin riittävästi nukkuvat. Liian vähän nukkuvat syödä tutkimusten mukaan enemmän energiapitoista ja nopeita hiilihydraatteja sisältäviä ruokia kuin riittävästi nukkuvat..
6. Stressi
Liika stressi vaikeuttaa elämäntapamuutosta. Kiireinen työelämä, lastenhoito sekä kodista huolehtiminen vievät paljon aikaa ja lisäävät stressiä. Stressi saa kehossa aikaan hormonaalisia muutoksia, jotka hidastavat aineenvaihduntaa, lisäävät rasvan varastoitumista ja ruokahalua. Stressi siis suoraan vaikeuttaa painonpudotusta.
7. Oma aika
Järjestä omaa aikaa! Elämäntapamuutos on iso haaste ja se tapahtuu vähitellen. On tärkeää antaa sille aikaa ja olla itselle armollinen. Lipsahdukset ja repsahdukset kuuluvat elämään. Tärkeintä on palata sen jälkeen oikealle polulle. Itsesyytöksistä ei ole mitään hyötyä. Kannattaa antaa itselle aikaa ja toteuttaa muutoksia ruokavaliossa ja elämäntavassa askel kerrallaan. Muutosten eivät saa tuntua tervanjuonnilta. Kestävässä elämänmuutoksessa niitä tulisi voida jatkaa koko lopun elämän.