Kauneus ja Terveys

Priorisoimalla väljyyttä arkeen

Priorisoimalla väljyyttä arkeen
Sen sijaan, että katsoisit arkeesi liittyviä toimia suoritettavina tehtävinä, tee arjestasi toimettomampaa.
Julkaistu: 19.6.2014

Täytä arkesi sinulle merkityksellisillä toimilla

Ihanteellisessa tilanteessa täytämme päivämme meille merkityksellisillä toimilla. Tätä kautta luomme itsemme ja arvojemme näköisen arjen. Arjen, joka ilmentää meille tärkeitä asioita ja joka muuttaa illan päätteeksi tämän päivän mukavaksi muistoksi kirjoittamattomaan päiväkirjaan. Ajankäyttömme tulisi olla sopusoinnussa arvostamiemme asioiden kanssa.

Elämänkaaremme varrella on vaihtelevia jaksoja, jolloin samaa aktiivisuustasoa toimeliaisuudessa ei kannata itseltään vaatia. Priorisoimalla arkesi tasapainoisen väljäksi huomaat, ettei ympäristösikään itse asiassa sitä edellytä.

Opettele priorisoimaan

Tarkastelemalla omaa ajankäyttöäsi saat kuvan siitä, mitä pidät tällä hetkellä tärkeänä. Kiireisimpinä aikoina voi olla hankalaa hahmottaa mihin aikansa käyttää. Hommia riittää ja joskus jopa tuntuu, että aika loppuisi kesken. Ajan loppuun kuluttaminen on kuitenkin harhaa, joka saa meidät vain yhä kiivaammin yrittämään hallita sen kulkua. Tosiasiassa aikaa on ja sinä valitset mihin aikasi käytät.

Tämän harjoituksen avulla teet ajankäytöstäsi itsellesi näkyvämpää:

  1. Kirjaa viikon ajan lukujärjestyksenomaisesti päivittäiset toimesi ja menosi. Merkitse myös joutenolo.
  2. Korosta toimista ja menoista tavanomaiset arjen pyörittämiseen kuuluvat toimet vihreällä, pakolta ja puurtamiselta tuntuvat toimet punaisella sekä joutenolo ja omat vapaavalintaiset toimesi keltaisella.
  3. Listaa toiselle paperille spontaanisti sinulle merkityksellisiä asioita elämässä. Älä käytä suodatinta, anna asioiden tulla paperille juuri sellaisina kuin ne mieleesi nousevat.
  4. Tarkastele lukujärjestystäsi ja vertaa sitä listaan sinulle merkityksellisistä asioista. Näkyykö arjessasi sinulle merkitykselliset asiat? Edustaako arkesi sitä, mitä itse olet? Onko jotain, mitä haluat arkeesi vähemmän? Entä enemmän? Miten saat arkeesi enemmän sinulle merkityksellisiä toimia? Onko siellä jotain tarpeetonta, josta voi luopua?

On hyvä erottaa toisistaan tavanomaiset arjen pyörittämiseen liittyvät toimet sekä ne, joihin voit valinnoillasi vaikuttaa. Keskitä energiasi niiden toimien uudelleen jäsentämiseen, joihin sinulla on mahdollisuus vaikuttaa. Näin et kuluta liikaa energiaa taistellaksesi perusvälttämättömyyksiä vastaan. Arjen pyörittämiseen liittyvien tavanomaisten toimien kanssa jaksat hyvin, kunhan muut osa-alueet ovat sopivassa suhteessa. Jos elät yhdessä toisten kanssa, voitte keskenänne jakaa arjen tavanomaisia toimia oman kiinnostuksenne mukaisesti.

Aloita oleminen

Nyt kesän kynnyksellä on hyvä antaa itselleen lupa lomailla tai ainakin ottaa rennommin. Monesti yhdistämme aurinkoisuuden iloon ja leppoisuuteen, korosta sitä tänä kesänä. Käytä kesäsi nauttien vain ja ainoastaan sinulle merkityksellisistä asioista. Älä murehdi tekemättömiä tehtäviä, joiden tekeminen saattaa lopulta osoittautua tasapainoisen väljän arkesi kannalta jopa yhden tekeviksi. Maailma ei tule valmiiksi tekemällä ja suorittamalla, se on jo valmis. Arkesi on yhtä lailla valmis, kunhan sinä olet valmis olemaan läsnä arjessasi ja keskittymään nauttimaan näistä ainutlaatuisista hetkistä. Tee arjen pyörittämiseen liittyvät välttämättömyydet pois alta hyvällä asenteella ja aloita oleminen.

Jokaisen päivän ei kuulu olla aikataulutettu minuutilleen. Tarvitset joutenoloa, kuten myös läheisesi. Kiireetön yhdessäolo on tärkeää, silloin pääsette spontaanisti elämään hetkessä juuri sellaisina kuin olette. Milloin muuten vastaisit kutsuun tulla loiskuttelemaan vettä lavuaarin reunalle, istahtamaan kotimatkalla portaille kuulostelemaan viilenevää kesäiltaa, kysymään kumppaniltasi asioita jotka eivät liity arkenne pyörittämiseen, unohtumaan ajatuksiin, unelmoimaan, nauttimaan hyvästä olostasi tässä ja nyt?

Aikaa on. Ole sinäkin!

Kirjoittaja on kasvatustieteen maisteri sekä LCF Life Coach®.

Kommentoi »