Lihavuuteen vaikuttaa kaksi syytä: perintö- ja ympäristötekijät. Perintötekijät saavat elimistön varastoimaan ylimääräisen energian rasvana. Ne myös määräävät, kuka lihoo toista helpommin tai sairastuu lihavuuteen liittyviin sairauksiin ja kuka kestää liikakilonsa terveenä.
Jotkut geenipoikkeavuudet voivat kuitenkin altistaa toisia lihavuudelle muita enemmän. Identtisiä kaksosia tutkimalla onkin päädytty tulokseen, että 40-70 % lihavuudesta on perinnöllistä. Erityisesti vaikeassa ja sairaalloisessa lihavuudessa perintötekijöiden merkitys on suurempi kuin lievässä lihavuudessa. Toisaalta, myös lihavuudelta suojaavia geenejäkin tunnetaan.
Perinnöllisyystutkimus selvittääkin niitä perussyitä, jotka altistavat lihomiselle, sekä geenipoikkeavuuksia, jotka säätelevät energiankulutusta, syömistä tai rasvan varastoitumista.
Ympäristötekijät puolestaan vaikuttavat lihavuuden yleistymiseen: nykyään ihmiset syövät enemmän kuin kuluttavat ja samaan aikaan liikkuminen on vähentynyt.
Ruokahalu asuu geeneissä
Aivojen hypotalamus kontrolloi nälän- ja kylläisyydentunnetta, mikä säätelee ihmisen syömistä. Elimistön ravinnon puute viestittää nälän tunteen ja kylläisyys vaimentaa sen. Joissakin ihmisissä jo pelkkä ruoan näkeminen voi herättää nälän tunteen, joka tosin voi olla myös opittuakin.
Tähän syömisen säätelyyn aiheuttavat häiriöitä useat yhden geenin poikkeavuudet jotka voivat siten johtaa lihavuuteen. Taipumukseen lihoa voi vaikuttaa myös makuaisti ja makumieltymykset, jotka myös voivat perinnöllisistä syistä olla erilaisia. Nämäkin tekijät ovat tutkijoiden mielenkiinnon kohteena.
Perimä säätelee peruskulutuksen
Lihavuuteen voi vaikuttaa myös geenien säätelemä perusenergiankulutus. Useiden tutkimusten mukaan pieni perusenergiankulutus altistaa painonnousulle. Suomalaisista onkin löytynyt geenipoikkeavuuksia, jotka alentavat päivittäistä energiankulutusta 60-100 kcal muihin verrattuna.
Lähde:
Matti Uusituvan artikkeli Hyvä Terveys lehdessä
