Paniikkihäiriön tyyppisiä oireita on dokumentoitu jo vuosisatojen takaa. Suomalaiseen tautiluokitukseen se löysi tiensä vasta äskettäin. Historian taakka on oireilulla raskas. Hysteriakin nimenä viittaa kohtuun. Voi vain arvailla minkä mielleyhtymien kautta tähän nimitykseen on päästy. Vaikka oireet ovat varmasti kiistattomat ja jonkinlaiset diagnostiset merkkipaalut on saatu sovittua, niin vieläkin käydään köydenvetoa siitä, että onko diagnoosien määrä jo riittävä ja tuleeko tarkentuneella tutkimuksella tehtyä karhunpalvelus ja medikalisoitua liikaa normaaliakin käyttäytymistä?
Ahdistuksesta paniikkiin
Paniikkihäiriö kuuluu ahdistushäiriöihin ja sen syntyyn vaikuttavat seikat ovat pitkälti avoinna. Tiedetään, että suuri osa aikuisina paniikkihäiriöistä kärsivistä on oireilut myös lapsena. Ahdistavat tunteet ja tietyn asteiset pelkotilat ovat täysin normaaleja, jokapäiväiseen elämäänkin kuuluvia tunteita, mutta silloin kun oireet rajoittavat elämää ja haittaavat esimerkiksi työntekoa, tulee asiaan puuttua. Paniikkikohtauksia on usean tyyppisiä. Tavallisin on odottamaton kohtaus, joka ei liity mihinkään tiettyyn tilanteeseen ja jolla ei ole mitään näkyvää laukaisevaa tekijää. Paniikkihäiriöstä kärsivä saattaa saada myös yöllisiä kohtauksia unen aikana. Ensimmäinen kohtaus tulee aina yllättäen.
Hoito kannattaa
Paniikkihäiriön hoidossa on huomattu, että siihen kannattaa puuttua ajoissa ja hoidon on oltava tehokasta. Lähes puolet paniikkihäiriöpotilaista sairastuu hoitamattomana masennukseen ja oireilevaksi jääneillä on suuri riski sairastua uudestaan paniikkikohtauksiin.
Joskus pelkkä diagnoosi ja tiedon saaminen voivat olla jopa riittävä hoito paniikkihäiriöpotilaalle. Useat tutkimukset osoittavat, että itsehoito on tehokasta ja tuloksellista. Itsehoidossa pyritään mm. altistamisen kautta käsittelemään tilanteita ja paikkoja, joissa paniikkikohtaus voisi iskeä. Samalla saatu tieto sairaudesta ja syntyvä varmuuden tunne helpottaa käsittelemään tilannetta jatkuvasta itsensä tarkkailusta siirrytään hallitsemaan tilannetta.
Lääkehoito voi olla pitkä
Pitkittynyt tai vaikea paniikkihäiriötilanne yleensä vaatii lääkehoitoon turvautumista. Nykykäsityksen mukaan serotoniinin aineenvaihduntaan vaikuttavat lääkkeet ovat ensisijainen vaihtoehto. Koska niiden vaikutus tulee esille hitaasti, on tapana alkuun lisätä tarpeen mukaan nopeammin vaikuttavia ns. kohtauslääkkeitä, jotka yleensä ovat bentsodiatsepiinijohdannaisia. Monet paniikkihäiriöpotilaat ovat herkkiä lääkkeiden sivuvaikutuksille, varsinkin hoidon alkuvaiheessa. Useimmiten alkuvaiheen ongelmat lääkehoidossa ovat kuitenkin ohimeneviä.
Lääkitystä jatketaan usein ainakin vuoden. Lopettaminen tapahtuu asteittain ja hitaasti, mutta siitä huolimatta jopa kolmannekselle tulee muutaman kuukauden kuluttua lääkityksen lopettamisesta paniikkikohtauksia. Joillakin potilailla tästä syystä voidaan päätyä jopa pysyvään lääkitykseen.
Paniikkihäiriö tunnistetaan vielä huonosti. Potilaan etu on kuitenkin saada mahdollisimman varhain diagnoosi ja tietoa sairaudestaan. Paniikkihäiriötä voidaan ja pitääkin hoitaa, ja uudet masennuslääkkeet sopivat useimmille. Hakemalla apua ja keskustelemalla pääset alkuun.
