Tutkimukseen osallistui yhteensä 4564 henkilöä vuoden 1966 Pohjois-Suomen syntymäkohortin tutkimuksesta sekä 1518 henkilöä Avon Longitudinal Study of Parents and Children –tutkimuksesta.
Tutkimuksessa etsittiin tiettyyn sairauteen liittyviä geneettisiä merkkejä koko perimän alueelta eli niin sanotun GWA-tutkimuksen menetelmin. Tutkimuksia suoritettiin näiden yli 6000 osallistujan kohdalla silloin, kun ensimmäinen hammas puhkesi sekä yksivuotissyntymäpäivien aikoihin, jolloin laskettiin siihen mennessä puhjenneiden hampaiden määrä. Tarkoituksena oli tunnistaa erilaisia geneettisiä muuttujia, jotka voitaisiin yhdistää suun terveysongelmiin myöhemmällä iällä.
Hampaiden kehittyminen kiinni geeneistä
Hampaiden kehittyminen on perinnöllinen ominaisuus samalla tavalla, kuin monet muutkin kasvamiseen liittyvät asiat. Tutkimuksessaan tutkijat onnistuivat löytämään peräti viisi geeniä, jotka ovat yhteydessä ensimmäisen hampaan puhkeamiseen, kuten myös siihen, kuinka monta hammasta lapsella oli ensimmäisillä synttäreillään.
Tutkimuksessa todetaan, että myöhäisen hampaiden puhkeamisen geenin omaavilla henkilöillä oli 35 prosenttia suurempi riski joutua oikomishoitoihin ennen 30 ikävuotta. Myös hampaiden vähyys ensimmäisen elinvuoden täyttyessä merkitsi kohonnutta riskiä oikomishoidon tarpeelle.
Vauvojen ensihampaiden puhkeamisajankohtaa ei voida tarkalleen määritellä, sillä se vaihtelee suuresti. Yleensä kuitenkin ensimmäiset hampaat puhkeavat eteen alas noin puolen vuoden iässä (4-7 kuukauden). Tätä seuraa kuukauden parin sisällä ylähampaat. Tämän jälkeen hampaita ei yleensä puhkea vähään aikaan, vaan poskihampaat puhkeavat sitten vasta noin vuoden iässä. (Lähde: Terveyskirjasto.fi)
Suomalais-brittiläisen tutkimuksen mukaan myöhäinen hampaiden puhkeaminen ja hampaiden vähyys ensimmäisen syntymäpäivän kohdalla lisäävät siis riskiä, että henkilö tulee jossain vaiheessa tarvitsemaan oikomishoitoa.
Tutkimus on julkaistu PLoS Genetics –lehden (Public Library of Science) helmikuun 26. päivä ilmestyneessä numerossa.
