Stressi ei synny itsestään, vaan se on elimistön luonnollinen reaktio vaikeisiin tai uhkaaviksi koettuihin tilanteisiin. Stressihormonin eritys lisääntyy ja se virittää elimistön suorituskyvyn vastaamaan haasteisiin. Terve ihminen kestää ongelmitta tämän “taistele tai juokse” -reaktion, jos se jää lyhytkestoiseksi. Pitkittyessään se alkaa kuitenkin kuluttaa sekä psyykkisiä että myös ruumiillisia voimavaroja.
Edellä oli jo lueteltu työstressin psyykkisiä oireita. Aluksi niitä on vain silloin tällöin, mutta ne voivat pian täyttää koko työssäoloajan ja sitten seurata kotiinkin. Vapaa-aikakaan ei tuo enää virkistystä. Uneen pääsy on vaikeaa ja uuden työpäivän ylivoimaisuus alkaa herätellä jo varhain aamuyöstä. Uupumuksena ilmenevä sopeutumishäiriö eli “burn out” on tosiasia.
Pitkään jatkunut ponnistelu sietokyvyn ylittävää kuormitusta vastaan alkaa vähitellen näkyä myös ruumiillisina oireina: sydän takoo levossakin kuin juoksulenkillä, rinnassa tuntuu muljahduksia, mahaan koskee, niskat ovat jumissa ja päässä tuntuu puristava panta. Kyse ei aina ole vain oireista, vaan tutkimukset ovat osoittaneet pitkäaikaisen stressin liittyvän lisääntyneeseen riskiin saada jokin elimellinen sairaus. Sellainen on esimerkiksi valtimokovettumatauti tai metabolinen oireyhtymä eli kohonnut verenpaine, keskivartalolihavuus ja diabetes.
Työuupumus ei ole laiskan tauti, vaikka tehtävistä suoriutuminen voikin olla heikentynyt. Tilasta kärsiville on ominaista, että he ovat tunnollisia ja että heillä on vahva tarve tehdä työnsä hyvin. Epäsuotuisat olosuhteet estävät kuitenkin toivotun tuloksen saavuttamista. Työelämän näkökulmasta katsottuna kyseessä on ristiriita työntekijän mahdollisuuksien ja työn todellisten tai koettujen vaatimusten välillä.
Työstressiin tulee puuttua ajoissa. Jos se pääsee etenemään työuupumukseksi, voimien palauttaminen on paljon hitaampaa ja työläämpää. Kun oireita ilmenee, niiden selvittely on aloitettava työyhteisössä. Olisi luontevinta, jos työntekijä voisi avoimesti pohtia esimiehensä kanssa, ovatko tehtävien määrä ja niihin varattu työaika oikeassa suhteessa, vastaavatko koulutus ja perehdytys työn vaativuutta, onko esimieheltä tai työtovereilta saatavissa riittävästi tukea, jne.
Työhön liittyvien ristiriitojen varhainen ratkominen työpaikoilla on vasta astumassa työkulttuuriimme. Ne ilmenevät liian usein vasta silloin, kun ne ovat jo edenneet terveyden haitoiksi. Toimiva työterveyshuolto on silloin avainasemassa. Se auttaa selvittämään, onko kyseessä työpaikan ongelma vai onko kenties työntekijän muu elämäntilanne kehittynyt sellaiseksi, että voimat eivät enää riitä tehtävistä selviytymiseen. Uupumista ei myöskään pidä leimata liian helposti psyykkistä syistä johtuvaksi. Se on yleisoire, jonka aiheuttajana voi olla esimerkiksi sokeritauti tai kilpirauhasen vajaatoiminta. Ne taas ovat helposti tutkittavissa yksinkertaisella verikokeella.
