Hyvinvointi

Sivistyksen mitta on se, miten kohtelet toisia

Anja Pailio nauttii lukemisesta, aloittaa aamunsa raakapuurolla ja kehottaa vaalimaan vanhoja valokuvia.

30.4.2018 Voi hyvin

1} Kun tiedät, mistä tulet, tiedät minne olet menossa.

Nykyään on muodikasta luopua kaikesta tarpeettomasta ja heittää tavaraa roskiin. Esineet kertovat kuitenkin historiastamme. Säästä suvun valokuva-albumit. Vaikka et enää tietäisi, keitä kuvissa on, kuvat kertovat sen ajan ihmisistä, heidän asuistaan ja tavoistaan. Tallenna myös tämän päivän tärkeitä tavaroita ja kuvia jälkipolville. Ne ovat sinun juuresi.

Voit lahjoittaa esineitä ja kirjeitä museoihin. Kun muutin vanhasta kotitalosta, pyysin Keski-Suomen museosta asiantuntijat tutkimaan tavaroita. Ullakolta löytyivät piilosta äidin ja isoäidin lottapuvut. Ne päätyivät museoon.

Suomen sisällissodan aikaan koti­talossa Korpilahdella oli valkoisten esikunta. Vastapäätä oli työväentalo, jossa säilytettiin punavankeja. Näin olen kuullut. Synnyin itse vasta 1932.

Olen lahjoittanut museoihin myös isotädin kapioarkun 1870-luvulta sekä äidin kansallispuvun hameen ja pukuun kuuluvan rintaneulan.

Rakkain esineeni on kotona kirjahyllyssä. Se on isoisäni isän piippu. Anders Henrik Backström oli värikäs persoona ja aikaansa edellä. Sahanomistajana hän lahjoitti kunnalle koulun vuonna 1882. Ehtona oli, että kouluun otetaan seminaarin käynyt naisopettaja ja hänelle maksetaan sama palkka kuin miesopettajalle. Anders ajoi vahvasti naisasiaa. Hämmästyttää, että aivan samat tasa-arvoasiat ovat yhä ajankohtaisia.

Äitini oli ensimmäinen keskisuomalainen Lucina Hagmanin perustamassa yhteiskoulussa Helsingissä 1910-luvun alussa. Kävin itse Aitoon kotitalouskeskikoulun, josta valmistuin 1951. Olen tehnyt monenlaisia töitä. Hoidin kotitilaa, toimin matkailuyrittäjänä ja radiotoimittajana.

En mennyt naimisiin. Minulla on yksi poika.

2} Käytä graham­jauhoja ja juo ­talkkunavettä.

En ole sairastanut flunssaa vuosikymmeniin. Syön aamiaiseksi raakapuuron. Olen tehnyt niin jo kauan ennen kuin siitä tuli muotia. Sekoitan piimään kaura- tai ruis­lesettä ja marjajauheita, karpaloa, tyrniä, mustaherukkaa tai mustikkaa.

Teen leivälle levitteen maitorahkasta, johon sekoitan valkosipulia, rypsiöljyä, mineraalisuolaa ja yrttejä. En syö leikkeleitä.

Valmistan kaikki ruoat itse, sillä haluan tietää, mitä syön. Suosin kasviksia ja kalaa. Pikkukalat syön ruotoineen, jotta saan fosforia. Vain sunnuntaisin valmistan liharuoan.

1970-luvulla suositeltiin käyttämään leivonnassa grahamjauhoja. Se neuvo kannattaisi muistaa. Terveellistä ja maukasta. Juon yleensä lounaaksi vain talkkunavettä. Se piristää eikä väsytä. Suosittelen. Viimeisin herkkulöytöni on tattarimakaroni. Kyllä on hyvää!

3}Palstaviljele, kasvata parvekkeella tai ikkunalaudalla.

Näen oman viljely­palstani kotini parvekkeelta. Se on ollut minulla jo vuosia. Ennen kaikki kasvatettiin itse. Kannattaa kokeilla.

Kasvatan muun muassa viittä eri kaali­lajiketta ja kolmea eri salaattia. Kuivaan lehdet ja murskaan jauhetta ruokiin. Lannoitan kanankakalla. Toivo Rautavaara sanoi jo 1950-luvulla, että tehotuotanto tappaa hivenaineet ja sairastuttaa ihmiset.

4}Lue kirjoja ja suosi lähikirjastoa.

Aloitin juuri Juha Hurmeen Finlandia-palkitun Niemi-romaanin. Siinä on hauskoja sanavalintoja. Nautin suuresti lukemisesta.

Sain äidiltäni hyvän elämänohjeen: Yhteiskunnallinen asema ja oppineisuus eivät tee sivistyneeksi vaan se, minkälaista kieltä käytät ja miten kohtelet toisia. ♥

Anja Pailio, 85, asuu Jyväskylässä. Hänellä on yksi aikuinen poika. Pailio tekee innokkaasti kotiseututyötä ja on aktiivinen monessa eri yhdistyksessä.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt