Hyvinvointi

Seksi saa naisen rakastumaan!

Mitä naisen aivoissa tapahtuu seksin aikana? Tiesitkö, että seksi tekee ylipäätään hyvää aivoille?

Teksti K&T-toimitus
Kuvat Thinkstock
31.7.2012

Yhdysvaltalaiset tutkijat monitoroivat, mitä naisen aivoissa tapahtuu seksin aikana. Samalla saatiin lisäselvyyttä siihen, miksi seksi saa rakastumaan toiseen ihmiseen.

Rutgersin yliopiston tutkijat havaitsivat, että seksuaalinen kanssakäyminen aktivoi jopa 30 eri aivoaluetta. Noin kaksi minuuttia ennen orgasmia naisella muun muassa aktivoituu aivojen mielihyväkeskus. Tutkijat havaitsivat myös, että seksuaalinen kiihottuminen vaikuttaa hermostoon siten, ettei nainen juuri tunne kipua, vaan mielihyvää.

Seuraavaksi tutkijat toivovat voivansa kartoittaa miesten aivotapahtumat seksin aikana.

Lue myös: Mitä aivoissa tapahtuu, kun ihastuu?

Oksitosiinia erittyy enemmän naisilla

Seksi saa nimenomaan naisen rakastumaan ja syy löytyy pitkälti oksitosiini-hormonista. Oksitosiinia erittyy seksuaalisen kanssakäymisen aikana enemmän naisilla kuin miehillä.

Oksitosiinia kutsutaan usein kiintymyshormoniksi, ja se liitetään rakkauteen ja äitiyteen.

Oksitosiinia erittyy seksin yhteydessä, mutta eniten vauvan syntymän ja imetyksen yhteydessä. Sitä vapautuu myös hierottaessa ja ylipäätään kosketettaessa. Tämä hormoni antaa hyvää oloa ja rentouttaa sekä taltuttaa stressiä.

Lue myös: Hormonit vaikuttavat parinmuodostukseen

Seksi tekee hyvää aivoille

Jo ennestään tiedetään, että oksitosiini vaikuttaa muun muassa äitiyden ja rakkauden tuntemuksiin. Jos naisen keho ei tuota oksitosiinia normaalisti, hänellä voi olla vaikeuksia sitoutua kumppaniinsa, lapsiinsa ja ystäviinsä.

Tätä hormonia siis erittyy etenkin naisilla seksin yhteydessä. Tästä syystä seksin harrastaminen on omiaan saamaan naisen rakastumaan seksikumppaniinsa. Keho ei tunnista, onko seksuaalisessa kanssakäymisessä kyse yhden illan jutusta, syrjähypystä vai kumppanin etsinnästä. Kehon reaktiot siis saavat naisen rakastumaan, vaikka kyse olisi syrjähypystä.

Miehillä seksuaalisessa kanssakäymisessä puolestaan vapautuu eniten dopamiini-hormonia, mielihyvähormonia.

Kaikkinensa seksuaalinen kanssakäyminen tekee aivoille hyvää. Joissakin tutkimuksissa on saatu viitteitä, että seksi voi jopa hidastaa aivosolujen vanhenemista.

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi