Voi hyvin

Saimi Hoyer: Koettelemukset lisäsivät voimaani

Saimi Hoyer: Koettelemukset lisäsivät voimaani
Yrittäjä Saimi Hoyer on kohdannut elämässään usein koettelemuksia, jotka ovat horjuttaneet uskoa ihmisiin. Jokaisella vastoinkäymisellä on ollut kuitenkin tarkoituksensa. Saimi uskoo, että hän on löytänyt niiden ansiosta suurimman voimansa.

Saimi Hoyer, 45

Matkailualan yrittäjä ja puhuja. Hän on johtanut hotelli Punkaharjua vuodesta 2016 ja tullut tutuksi sieniasiantuntijana ja metsän suojelijana. Saimi muistetaan myös vuosistaan kansainvälisenä huippumallina sekä tv-ohjelmista Unisex ja Suomen huippumalli haussa.

Perhe: Pojat Hektor, 11, ja Kaspar, 13.

Katso nyt noita värejä, voiko olla mitään kauniimpaa! Saimi Hoyer huudahtaa ja viittilöi mäntyjen lomasta pilkottavaa auringonlaskua. Taivas hehkuu epätodellisen pinkkinä ja värjää maiseman punertavaksi. Kymmenen minuutin kuluttua vaikuttava näytös on ohi: kaamoksen musta peitto on laskeutunut punkaharjun ylle.

– Tuo olisi pitänyt ikuistaa öljyväreillä, Saimi pohtii ääneen ja pyörittää sormissaan punaista hiuskiehkuraa.

Maalaamisesta Saimi innostui vuosi sitten, kun taiteilija Johanna Oras saapui pitämään hotelli Punkaharjuun öljyvärikurssin. Saimi johtaa hotellia.

Ensin Saimi vastusteli, sillä hän oli jo lapsena ihaillut isäänsä, näyttelijä Jyrki Nousiaisen täydellisiä siveltimenvetoja. Rima oli liian korkealla.

– Omasta mielestäni olin maalaamisessa ja piirtämisessä umpisurkea, mutta Johanna onnistui houkuttelemaan minut epämukavuusalueelleni.

Maalauskurssilaiset kokoontuivat hotellin valoisalle verannalle, josta näkymä avautuu männikköön ja alas järvelle. Saimi aloitti maalaamaan kukkakimppua, mutta lopulta taulukankaalle muodostuikin suon vaivaiskoivu. Yllätyksekseen hän huomasi pitävänsä lopputuloksesta.

Maalaamisen kokemus oli taianomainen. Minulle kävi samoin kuin sienimetsässä: koko muu maailma katosi ympäriltä ja sulkeuduin omaan kuplaani. Se oli äärettömän intensiivistä ja samalla rentouttavaa.

Taideharrastus on jatkunut. Kuluneen vuoden aikana Saimi on perehtynyt lempiaiheeseensa, sieniin. Pääosaa maalauksissa näyttelevät ympäröivän luonnon tutut värit: kaislikoiden ja heinänversojen okra, sammaleista tuttu vihreä ja mäntyjen punertava kaarna.

– Uskon siihen, että värit hoitavat meitä ja antavat voimaa. Maalatessani saan oikein luvan kanssa sukeltaa niihin.

Harmaanmustaa. Sitä Saimi Hoyer näki edessään kolme vuotta sitten. Taivas paiskoi auton tuulilasiin märkiä räntälänttejä, kun hän ajoi puhujakeikalle Lappeenrantaan. Kesken matkan puhelin soi. Ystävä kehotti Saimia hankkimaan käsiinsä päivän lehden.

Kun Saimi pysähtyi huoltoasemalle ja avasi lehden auton hämärässä, eteen lävähtivät tutut kasvot. Otsikossa väitettiin, että Saimi Hoyerin pyörittämä hotelli Punkaharju on konkurssissa.

Ongelmia olikin, mutta Saimi korostaa, ettei kyse ollut yrityksen kuolemasta.

– Uutiset luettuani olin niin järkyttynyt, että aloin huutaa ja itkeä. Sitten soitin työkaverilleni Tero Vänttiselle ja sanoin, että hänen on heti lähdettävä ajamaan Lappeenrantaan, sillä en pysty nousemaan lavalle. Minut oli kutsuttu puhumaan yrittäjyyden ihanuudesta, mutta sillä hetkellä tunsin itseni täysin lyödyksi.

Tero riensi Saimin tueksi ja tyynnytteli esimiestään soittamalla tälle rauhoittavaa musiikkia. Lavalle Saimi nousi lopulta yksin kysyäkseen yleisöltä heti, kuinka moni oli lukenut päivän lehden. Vain yksi uskalsi nostaa kätensä.

– En tiedä, miten lopulta voitin pelkoni noustakseni ihmisten eteen, mutta siellä ymmärsin, että on tärkeä kertoa avoimesti myös vaikeuksista. Ilman niitä menestyskään ei tunnu miltään.

Saimi viihtyy Punkaharjulla, mutta kaipaa myös toiseen kotiinsa Italiaan.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana elämä onkin heittänyt Saimin eteen koettelemuksia toisensa perään. Yksi ravisuttava ajanjakso alkoi vuonna 2011, jolloin Saimilla todettiin vasta-ainepuutostauti, hypogammaglobulinemia.

Perinnöllinen sairaus aiheutti pahoja infektioita ja suolistohäiriöitä niin, että Saimi joutui useasti sairaalahoitoon.

– Sairastumisen myötä kaikki yhtäkkiä romahti. Menin parin vuoden aikana niin heikkoon kuntoon, että jaksoin hädin tuskin nousta sängystä.

Vaikka sairaus ajoi koko perheen ja lähipiirin huolen partaalle, Saimi näkee pysähdyksessä nyt myös paljon hyvää.

– Opin, että kukaan meistä ei ole korvaamaton. Todistin, kuinka työni annettiin uusille ihmisille ja jouduin aloittamaan kaiken alusta. Se oli hyvä muistutus, että ensisijaisesti täytyy pitää huolta itsestään ja läheisistään.

Saimi on onnistunut kääntämään epäonnistumiset vahvuudekseen.

Saimi sanoo suoraan, ettei hän olisi selvinnyt ilman turvaverkostoaan. Perheenjäsenet, ystävät ja lähimmät työkaverit ovat olleet lähellä niinä päivinä, jolloin värit ovat kadonneet näköpiiristä.

Vaikka vastoinkäymisiä on osunut kohdalle paljon, minulle ei ole koskaan tullut tunnetta, että haluaisin luovuttaa.

Moni pitää varsinkin hotellihanketta uhkarohkeana tehtävänä. Saimille Punkaharju on kuitenkin rakas lapsuuden maisema, kansallisaarre, jonka vetovoimaan hän uskoo.

– Olin valmis ottamaan riskin, koska tämä on suurin intohimoni. Minulle on aivan sama, jos saan sen vuoksi kylähullun leiman. Oikeastaan melkein toivon sitä, Saimi sanoo ja nauraa.

Rannassa uusitaan saunan kattoa ja keittiön puolella valmistaudutaan jouluvieraisiin. Tekemistä hotellilla riittää, vaikka kiireisin sesonki osuukin kesään. Saimin aamu alkaa usein ennen kuutta, sillä hän kuljettaa päivittäin poikansa, Kasparin, 13, ja Hektorin, 11, kouluun. Matkaa päivän ajoista kertyy helposti sata kilometriä.

Kulunut vuosi on ollut Saimille monin tavoin mullistava, sillä hotelli on saanut runsaasti nostetta kansainvälisessä mediassa ja turisteja on saapunut varsinkin Etelä- ja Keski-Euroopasta

Saimin vetämät metsäretket täyttyivät vielä syksylläkin nopeasti.

– Olen vienyt ihmisiä keräämään marjoja, sieniä ja villiyrttejä, joista olemme sitten valmistaneet päivän aterian. Ulkomaiset vieraat ovat aina yhtä hämmästyneitä nähdessään, että heidän ruokansa tulee tosiaan näin läheltä, kalatkin lähijärvestä.

Metsät kietoivat Saimin syleilyynsä jo pikkutyttönä, jolloin hän vietti kaikki kesät Saimaalla äitinsä ja isänsä kanssa. Massiiviset hongat, mustikanvarvut ja sienet muodostivat taikamaailman, jossa mielikuvitus yltyi hurjaan laukkaan.

– Menin metsään heti, kun opin kävelemään. Ehkä se innostus on meillä sukuvika: ukkini oli innokas metsämies ja mummikin rakasti sienestämistä.

Luonnon parantavan voiman Saimi koki yhdeksän vuotta sitten muuttaessaan pysyvästi lapsuusmaisemiin. Hyppy Helsingin Punavuoresta maaseudun rauhaan tuntui kehossa fyysisenä muutoksena.

Kaupungissa olin painanut vuosikausia putkessa, joka turrutti kaikki aistit. Minusta tuntui, etten enää haistanut tai maistanut mitään, enkä nähnyt ympärilleni. Punkaharjulla huomasin heti, että kierrokset laskivat. Se taas vahvisti kehoa niin, että sairastaminen väheni. Luonto on hoitanut minua.

Arjen velvollisuuksia ja työkiireitä on mahdoton paeta maallakaan. Saimin puhelin soi taukoamatta, ja päivään mahtuu kymmeniä järjestelyä vaativia tehtäviä. Viime vuosien aikana Saimi on opetellut tekniikoita, joilla hän saa levottoman mielensä rauhoittumaan.

– Viimeksi tänä aamuna sain puhelun, joka aiheutti stressipiikin. Kun tunsin, että olen ajautumassa sen valtaan, lähdin kävelemään ulos ja hengittelin oikein syvään. Keino on simppeli mutta tehokas: syke laskee heti.

Saimi jää pohtimaan, minkä vuoksi täpötäysi kalenteri ei tunnu Punkaharjulla niin pahalta kuin Helsingin päässä.

– Ehkä se johtuu siitä, että koen olevani täällä turvassa. Minusta tuntuu kuin eläisin pienessä pesässä, johon paha maailma ei ulotu. Luonnon keskellä oleminen maadoittaa ja hoitaa. Kaupungeissa kiireyttä on vaikeampi päästä pakoon.

Stressin merkkeihin Saimi pyrkii nykyään kiinnittämään huomiota ajoissa. Kun kuorma alkaa kasvaa liian suureksi, hän alkaa unohdella yksinkertaisiakin asioita ja hajottaa itseään liian moneen paikkaan.

– Isoäitini sanoi aina, että kannattaa kuoria yksi peruna kerrallaan, eikä miettiä jäljellä olevaa pottukasaa. Se on minusta yhä äärettömän hyvä neuvo.

Viime vuosina Saimi on opetellut myös vastuun jakamista. Kaikesta ei tarvitse selviytyä yksin, kun ympärillä on luotettavat ihmiset, jotka jakavat samanlaisen arvomaailman ja visiot.

– Olen viimein ymmärtänyt, että minun on osattava delegoida asioita tai olen pian haudassa.

Toisinaan Saimi tuntee piston sydämessään, jos yhteydenotto ystäviin jää vähemmälle tai hänen on peruuttava tapaamisia.

–Haluaisin olla enemmän läsnä ystäville, mutta tässä elämäntilanteessa se on välillä haastavaa. Ensisijaisesti minun on keskityttävä poikiini, jotka ovat vielä nuoria ja kaipaavat äitiä.

11-vuotias kuopus onkin tuttu näky hotelli Punkaharjulla,

– Hektor on varsinainen hovimestari. Hän viihdyttää vieraita kertomalla tarinoita. On hauska nähdä, tuleeko Hektorista aikanaan hotellin jatkaja vai kiinnostuuko hän lopulta toisesta alasta.

Luottamuksesta Saimi sanoo viime aikoina oppineensa erityisen paljon. Hän muistaa, kuinka yrityksen alkuaikoina ympärillä riitti epäilijöitä. Kun Saimille alkoi sadella tunnustusta Saimaan matkailun kehittämisestä, tutut arvostelijat muuttuivatkin liehittelijöiksi.

Joskus melkein toivon, etten olisi herkkä aistimaan ihmisten todellisia aikeita. Huomaan hyvin nopeasti, kuka tekee tuttavuutta vain ajaakseen omaa etuaan. Yleensä erotan pahat ja ilkeät pyrkyrit aidoista ihmisistä.

Välillä tarkkavainuisenkin tutkiskelijan suojaukset ovat pettäneet. Viimeksi Helsingissä käydessään Saimi erotti katuvilinässä tutun hahmon, joka nosti kehossa esiin vahvan fyysisen reaktion. Vaikka Saimi näki kiusaajansa vain etäältä, kohtaaminen raivostutti.

– Olen tullut elämässä pari kertaa niin pahasti satutetuksi, että se on jättänyt arvet. Vaikka olenkin antanut anteeksi, minun on vaikea unohtaa tapahtunutta. Toisaalta nämä kokemukset ovat muistuttaneet, kuinka tärkeää vaistoon luottaminen on. Jos jonkun ihmisen seurassa tulee paha olo, siihen on yleensä syynsä.

Kyräilyn sijaan Saimi uskoo yhteistyön voimaan. Hän toivoo, että suomalaiset yrittäjät uskaltaisivat kannustaa toisiaan ankaran kilpailuasetelman sijaan.

Saimi on itse nähnyt, että verkostoituminen kannattaa: hotelli Punkaharju on osa neljän yrityksen Saimaa Gastronomy -hanketta, joka palkittiin vuoden 2019 parhaaksi ruokamatkailutuotteeksi,

Ylipäätään olen sitä mieltä, että suomalaisten pitäisi puhua ja kuunnella enemmän. meillä olisi paljon vähemmän mielenterveysongelmia ja uupumista, jos emme keskittäisi kaikkea energiaa kulissien ylläpitämiseen, vaan kertoisimme avoimesti tunteistamme.

Puhuminen on Saimille intohimo. Kun kiharapää innostuu, kädet huitovat villisti ilmaa ja ääni kohoaa niin, että spektaakkeli muistuttaa teatterinäytöstä. Tunnelma muuttuu hetkessä naurunremakasta kyyneliksi.

– Purskahdan helposti itkemään, joskus jopa kesken puhujakeikan. Tuo on varmasti äidin ja isän peruja. Meillä kotona ei ole pelätty tunteiden näyttämistä.

Saimi ei tunnista itseään mielikuvista, joissa häntä kuvaillaan rohkeaksi ja kovaksikin. Vaikka itsevarmuus on iän myötä kasvanut, hän tietää yhä heikot kohtansa. Sellaisina hetkinä sydämessä on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

– Koen epäonnistuvani joka päivä. Teen virheitä äitinä, tyttärenä, esimiehenä ja ystävänä. Viimeksi tänään havahduin siihen, että olen unohtanut ottaa yhteyttä ihmiseen, joka tavoitteli minua jo kaksi viikkoa sitten. Soimaan siitä itseäni, mutta sellaista elämä on. Se ei tule valmiiksi koskaan.

Keskeneräisyyden tunteessa on Saimin mielestä hyvät puolensa. Se on opettanut armollisuutta ja hetkeen keskittymistä. Viime aikoina taitoa on tarvittu erityisesti, koska kohdalle on sattunut monta läheisen sairastumista ja oman avioeron käsittely.

Saimin ja Thomas Hoyerin 12 vuotta kestänyt liitto päättyi viime vuonna.

Viime vuoteen liittyi paljon rankkaa luopumista, joka on vaatinut veronsa. Tällä hetkellä koen olevani ihmissuhteissani vaiheessa, jossa moni asia on auki ja kesken. Aika näyttää, mihin suuntaan elämä kääntyy.

Tehdyt ratkaisut eivät enää kaduta.

–Olen maailman huonoin peruuttaja, myös auton ratissa. Pojat vitsailevat aina, että olisin varmaan voittanut Suomen surkein kuski -ohjelmassa. En hahmota välimatkoja taaksepäin, vaikka autossani on peruutustutka. Mutta sillä ei ole merkitystä: hyvin olen pärjännyt elämässä peruuttamattakin.

Artikkeli on Voi hyvin -lehdestä 10/2019.

Julkaistu: 27.11.2019
Kommentoi »