Sairaudet

Milloin viimeksi kävit papakokeessa? Säännölliset seulonnat pelastavat henkiä

Suositusten mukaan naisen tulisi käydä papakokeessa kahden vuoden välein ensimmäisestä yhdynnästä eteenpäin. Jos tutkimuksessa tulee esiin solumuutoksia, näytteitä joudutaan ottamaan vielä useammin.

Teksti Terve.fi-toimitus
Kuvat iStock
31.10.2011 Terve.fi

Syöpätapaukset vähentyneet rajusti

Jokaisen aidosti terveydestään kiinnostuneen naisen soisi käyvän papakokeessa mielellään. Toimenpide on kivuton ja nopea, mutta tarkka ja äärimmäisen hyödyllinen: papakokeesta mahdollisesti löydetyn syövän esiasteen hoidolla voidaan estää varsinaisen syövän syntyminen kokonaan!

Kohdunkaulan syöpä on naisten toiseksi yleisin syöpä maailmassa. Valtakunnalliset joukkotarkastukset kohdunkaulan syövän ehkäisemiseksi eli papaseulonnat aloitettiin Suomessa 1960-luvun alussa. Ennen seulonnan alkua kohdunkaulan syöpä oli meillä naisten kolmanneksi yleisin syöpä; vuonna 2007 se oli enää 19:nneksi yleisin.

30–60-vuotiaat naiset kutsutaan valtakunnalliseen seulontaan viiden vuoden välein. Sitä nuoremmilla papakokeissa käyminen on oman harkinnan varassa. Kokeet paljastavat vuosittain syövän esiasteita peräti 600–800 naiselta, mutta seulonnan avulla kohdunkaulan syöpätapauksista ja -kuolemista estetään yli 80 %.

Alle kolmikymppistenkin kannattaa siis testauttaa itsensä säännöllisesti.

Näyte napataan kolmesta kohdasta

Käytännössä papakoe on solunäyte, jonka lääkäri tai koulutettu hoitaja ottaa kolmesta kohdasta: ensin lastalla emättimen pohjukasta, sitten kohdunnapukan pinnasta ja lopuksi pienellä harjalla kohdun kaulakanavasta harjaa hiukan pyöräyttäen. Pientä nipistystä voi tuntua, eikä vähäistä rusehtavaa vuotoa tutkimuksen jälkeen kannata säikähtää.

Solunäyte tutkitaan ja luokitellaan. Jos näytteessä on epätyypillisiä soluja, tehdään jatkotutkimuksia: tapauksesta riippuen uusi irtosolunäyte tai kolposkopia eli kohdunkaulan, emättimen ja ulkosynnytinten alueen tutkiminen suurentavan optisen laitteen avulla. Lievissä muutoksissa tilannetta yleensä vain seurataan, sillä ne paranevat usein itsestään.

Taustalla lähes aina HPV

Papanäyte paljastaa myös mahdolliset tulehdukset. Niistä vakavin on Ihmisen papilloomavirus eli HPV-infektio, joka on kohdunkaulan syövän keskeisin ja tärkein taustatekijä. HPV-tyyppejä on löydetty yli 80, ja osalla niistä on todettu olevan yhteys kohdunkaulan syöpään ja sen esiasteisiin.

Koska HPV on infektio, voi sitä vastaan suojautua rokotteella. Tällä hetkellä niitä on käytössä kaksi. Molempien rokotteiden vaikutus kohdistuu tärkeimpiä suuren riskin HPV-tyyppejä 16 ja 18 vastaan, ja toisen lisäksi myös pienen riskin tyyppejä 6 ja 11 vastaan. HPV-tyypit 16 ja 18 aiheuttavat noin 70 % kohdunkaulan syövistä.

Huomionarvoista on, etteivät rokotteet poista seulonnan tarvetta. Rokotteet ehkäisevät vain joidenkin HPV-tyyppien infektioita, minkä lisäksi syövän esiasteiden kehittymiseen ja syövän riskiin vaikuttavat HPV-infektion ohella myös monet muut tekijät. Niitä ovat muun muassa yhdyntöjen varhainen alkamisikä ja partnereiden runsaus, mutta myös tupakointi, immuunipuolustusta heikentävä lääkitys, HIV-infektio ja muut gynekologiset infektiot, kuten klamydia.

Jotta mahdollinen HPV:n aiheuttama syövän kehittyminen voidaan tehokkaasti estää, rokotus tulee antaa nuorille ennen sukupuolielämän aloittamista.

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi