Sairaudet

Ruusu

Ruusu eli erysipelas on ihon ja ihonalaiskudoksen nopeasti alkava ja etenevä bakteerin aiheuttama tulehdus, jonka tavallisin aiheuttaja on streptokokki-ryhmän bakteerit, joskus harvemmin staphylococcus aureus-niminen bakteeri.

Teksti Pekka Erkko
28.11.2005 Terve.fi

Ihon sisälle bakteeri pääsee yleensä ihon rikkouman kautta, kuten varpaanvälien sienitulehdusten yhteydessä, pienistä haavaumista käsissä ja kasvoilla tai esimerkiksi rikkoumista nenänpielissä nuhan yhteydessä tai korvakäytävän tulehduksissa. Haavaumat ja rikkoumat sijaitsevat yleensä eri kohdassa kuin myöhemmin ilmaantuva ruusu.

Bakteeri on yleensä kotoisin potilaan omasta nenänielusta. Ruusu on syytä erottaa muista “ruusu”- taudeista.

Ruusun oireet

Ruusun oireet alkavat yleensä äkisti tuntien kuluessa ihon voimakkaana punoituksena ja turvotuksena, johon usein liittyy yleisoireena korkea kuume ja yleinen huonovointisuus. Punoittava, turvottava ja kuumottava ihoalue on yleensä tarkkarajainen ja sijaitsee tavallisimmin kasvojen tai raajojen alueella toispuoleisesti.

Myöhemmin tulehdusalueen iholle saattaa ilmaantua rakkuloita. Tulehdusalueen imusolmukkeet ovat usein suurentuneet. Pitkään jatkuessaan tai ruusun uusiutuminen samalle alueelle saattaa johtaa imusuoniston vaurioitumiseen ja pysyvään turvotukseen esimerkiksi alaraajan alueella, mikä altistaa myös ruusun uusiutumiselle.

Streptokokki-bakterin aiheuttaman tulehduksen komplikaationa voi esiintyä sydänlihastulehduksia ja munuaistulehduksia sekä keuhkokuumetta.

Miten ruusu todetaan?

Taudin oireet ovat usein tyypilliset, mutta diagnoosi pyritään yleensä varmistamaan laboratoriokokein. Verikokein tutkittavat senkka, CRP ja valkosolut ovat yleensä koholla. Ruusun hoito tulee kuitenkin aloittaa mahdollisimman nopeasti tautia epäiltäessä, eikä varmistavia laboratoriokoevastauksia jäädä odottamaan.

Miten ruusua hoidetaan?

Tulehduksen nopea ja riittävän pitkä hoito on ensisijaisen tärkää paranemisen sekä komplikaatioiden ja ruusun uusiutumisen ehkäisyn kannalta. Lievemmissä tulehduksissa hoito voidaan suorittaa avohoidossa, vaikeat infektiot tulee kuitenkin hoitaa sairaalan osastohoidossa.

Ruusun hoidossa käytetään antibiootteja, kuten penisilliiniä ja kefalosporiini-ryhmän antibiootteja. Sairaalassa hoito aloitetaan usein suoraan verisuoneen annettavalla antibiootilla, jota jatketaan myöhemmin suun kautta annettavalla lääkkeellä. Paikallishoitona ruusun alueella käytetään tarvittaessa antibioottivoiteita ja kosteita kääreitä.

Toistuvissa ruusuissa annetaan ennaltaehkäisevää antibioottihoitoa tabletteina suun kautta tai pistoksina pitkiä, joskus jopa vuosiakin kestävinä hoitoina. Ruusulle altistavat ihon rikkoumat tulee hoitaa syyn mukaisesti.

Ruusun jälkioireena esiintyvä säären turvotus tulee hoitaa käyttämällä tukisiteitä tai sukkia.

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi