Kun turkulainen Rita Nartamo jäi työttömäksi, hiirikäsi alkoi vaivata. Ranne leikattiin.
Sitten Rita onnistui saamaan lyhyen pestin puutarhaliikkeestä. Käsi ei kuitenkaan kestänyt raskasta fyysistä työtä. Jänne napsahti, ja edessä oli uusi leikkaus. Viimeisin koettelemus oli polven tekonivelleikkaus.
Sairauslomat ovat jarruttaneet työnhakua, mutta nyt näkyy valoa tunnelin päässä. Fyysiset vaivat ovat takanapäin ja nainen paremmassa kunnossa.
Rita on monella tavoin taitava. Hän on muun muassa juontanut lukuisia konsertteja, emännöinyt vip-tilaisuuksia, toiminut seremoniamestarina sekä tehnyt radio- ja tv-mainoksia.
"Aivan kuin työttömyys tarttuisi"
Kun Rita kertoi työttömyydestään television aamuohjelmassa, sinkkumiehet innostuivat. Mikä hehkeä, ihana nainen! Rita on eronnut ja hänellä on aikuinen, 33-vuotias poika, ”elämän paras lahja”.
– Minua kosittiin pari kertaa puhelimitse. Rahasta ei kuulemma olisi ollut puutetta. Ihan mukavia yhteydenottoja, mutta kerroin etsiväni nyt ensisijaisesti töitä, Rita hymyilee.
Toisenlaisiakin kohtaamisia on ollut. Eräillä kutsuilla Rita alkoi jutella tuntemattoman naisen kanssa. Keskustelu eteni mukavasti. Nainen kyseli Ritan juontohommista. Oli hauska rupatella.
– Hän selvästi piti minua kiinnostavana tyyppinä. Sitten hän kysyi, missä olen töissä. Kerroin olevani työtön. Ja naps! Keskustelu loppui välittömästi siihen. Nainen kääntyi kannoillaan ja toivotti hätäisesti hauskaa iltaa.

Rita ei voi kuin nauraa. Kaikenlaisia ihmisiä sitä onkin. Myös osa entisistä ystävistä on hävinnyt. Aidot helmet ovat paljastuneet sosiaalisten helyjen seasta.
– Kuinka pirun tyhmiä ihmiset ovatkaan. Olet työtön, arvoton, luuseri! Aivan kuin työttömyys tarttuisi.
Elämäntilanne on avannut Ritan silmät monin tavoin.
– Ihmisille sattuu ja tapahtuu kaikenlaista. Moniin asioihin ei voi itse lainkaan vaikuttaa. En todellakaan menisi tuomitsemaan tai arvostelemaan ketään.
Sisältöä vapaaehtoistöistä
Vapaaehtoistyö on antanut sisältöä elämään. Rita on tavannut hienoja ihmisiä esimerkiksi Turun työttömien yhdistyksessä, jossa hän oli palkkatuetussa työssä tapahtumakoordinaattorina puolitoista vuotta.
Rita uskoo edelleen vanhaan viisauteen: kun yksi ovi sulkeutuu, kaksi avautuu.
Toinen tärkeä vapaaehtoistyö on ollut joululahjakeräys. Rita on kerännyt yksityishenkilöiltä ja muutamilta yrityksiltä joululahjoja Turun ensi- ja turvakodille. Moni kriisiperheen lapsi on saanut jouluna paketin. Se ei ole kaikille lapsille itsestäänselvyys.
– Autan niitä, jotka ovat vielä heikommassa asemassa. Minun ei sentään tarvitse pelätä kodissani ketään. Saan tuoda pieneksi hetkeksi toisille lohtua ja toivoa. Maailmassa on paljon hyvääkin, vaikka välillä ei siltä näytä. Tuosta työstä tulee hyvä mieli. Saan siitä itsekin voimaa jatkaa.
Äidin saattohoito vei voimat
Ritankin voimat ovat joskus vähissä. Hän on saattohoitanut äitinsä. Äiti kuoli kuukautta ennen kuin Rita luovutti lasten lahjat turvakotiin. Nainen kävi nollapisteessä.
– Äiti oli kuolemassa. Määräaikainen työ työttömien yhdistyksessä oli loppumassa. Odotin polvileikkausta.
Ritan silloinen parisuhde oli kariutunut aiemmin samana vuonna.
– Hukkasin itseni ja naisellisuuteni. Näytin vanhalta ja väsyneeltä. Tuli ikävä elinvoimaista Ritaa, joka olin ollut.
Myöhemmin apu tuli yllättävältä taholta. Tuntematon turkulainen kampaaja näki Ritan tv-esiintymisen syksyllä 2015. Työpaikkaa kampaaja ei voinut tarjota, mutta hän halusi hemmotella kovia kokenutta naista. Leikata hiuksiin uuden mallin ja laittaa kivan värin.
– Itkin, kun sain tarjouksen. Varasin heti ajan! Kampaamokäynnin jälkeen minua katsoi peilistä taas tuttu Rita. Itseluottamukseni palasi. Joskus enkelit tekevät tällaisia hyviä juttuja ihmisille.
Unelma työpaikasta
Työttömyys on vaatinut henkisiä voimavaroja. Jatkuva köyhyys on piinaavaa. Jokaista euroa pitää miettiä ja ulosottoa vältellä viimeiseen saakka.
Rita pyrkii olemaan armollinen itselleen. Hän yrittää hemmotella itseään pienillä asioilla.
Työttömän arkea kaunistaa esimerkiksi appelsiinimehu samppanjalasista aamiaisella. Kotiin ei kannata jäädä murehtimaan. Aamiaisen jälkeen Rita lähtee ulkoilemaan, kirjastoon tai tapaamaan ystäviään. Tyylikäs Rita tekee myös löytöjä kirpputoreilta.
Kokkaaminen on rakas harrastus. Rita kutsuu mielellään ruokavieraita kotiinsa.
Aina ei kuitenkaan tarvitse jaksaa tsempata eikä pinnistellä loputtomiin.
– Suon itselleni silloin tällöin yhden päivän hermoromahduksia. Itken, olen kotona ja surkuttelen oloani. Sitten taas jatkan. Sallin itselleni synkistelyä vain sen yhden päivän kerrallaan.
Mieleen muistuvat myös isoäidin sanat, kun Rita oli pieni: ”Nyt likka lopetat itkemisen, etteivät kauniit silmäsi mene piloille!”
Rita on koonnut henkilökohtaista aarrekarttaansa. Siinä ovat meri, majakka, sydän ja lasi aitoa samppanjaa tuoremehun sijaan.
– Unelmoin, että löydän työpaikan. En ole nirso. Voisin myös kuvitella meneväni vielä joskus naimisiin. Järjestäisimme pienet intiimit yllätyshäät läheisille Bengtskärin majakalla. Kulkisimme paljain jaloin kalliolla, ja minulla olisi valkoinen pitsimekko.
Ritan vinkit työttömyyteen:
1. Sure aikasi. Vaikka potkut ovat nykyään arkipäivää, irtisanominen sattuu. Työn mukana menetetään työyhteisö, tutut tehtävät ja ympäristö. Anna itsellesi aikaa surra.
2. Muista kysyä . Irtisanomistilanteessa kannattaa kysyä, miksi juuri minut irtisanotaan. Kysymys voi muuten jäädä piinaamaan pitkäksi aikaa, vaikka vastaus olisi ympäripyöreä.
3. Ole avoin. Uusi työ tai ammatti voi löytyä yllättävältä suunnalta. Ajattele avarasti. Ura voi aueta harrastuksen tai muun intohimon parissa. Mistä olet aina haaveillut? Mikä oli unelma-ammattisi lapsena?
4. Pysy liikkeellä . Kotiin ei kannata jämähtää. Tapaa ystäviä. Juttele samassa tilanteessa olevien kanssa. Hakeudu vapaaehtoistyöhön. Keksi säännöllistä, kivaa tekemistä.
5. Etsi uusia rooleja . Jos identiteettisi on rakentunut vahvasti työn varaan, nyt on aika laajentaa näkemystä. Ole mainio sukulainen, kummi tai naapuri.
6. Arvosta itseäsi . Työttömyyttä ei pidä hävetä. Tästä tunteesta ei muutenkaan ole mitään hyötyä. Työ on kuitenkin vain yksi osa elämää. Työpaikan menetys ei tarkoita, että olisit huono. Kaikki taitosi ovat tallella. Miten voisit käyttää niitä nyt?
7. Riko kulissit . Omaa tilannetta ei kannata kaunistella varsinkaan läheisille ihmisille. Kenen tahansa talous voi romahtaa. Kulissien ylläpito vie voimia. Läheiset usein auttavat mielellään.
8. Auta muita. Jos elämän tilanne ahdistaa, muiden auttaminen helpottaa. Lapsia, vanhuksia tai eläimiä voi auttaa monella tavalla.
9. Kasva selviytyjäksi . Työn mukana menetetään tulot. Tee säästäväisyydestä peli. Taktikoi ja laske. Kuinka vähällä pärjäät? Kasva arjen soturiksi. Muista myös palkita itseäsi.
Haastattelun jälkeen Rita sai töitä fysiatrian poliklinikan osastonsihteerinä. Hänestä tuli myös isoäiti. Onnittelemme Ritaa!
Koko juttu on julkaistu Voi Hyvin -lehdessä 3/2016