Pääkaupunkiseudulla käynnistyy rokotuskampanja, jossa tarjotaan kartoituksia rokotustarpeesta sekä annetaan rokotuksia puutiaisaivokuumetta eli TBE-tartuntaa vastaan. Yleisimmät punkkien levittämät taudit Suomessa ovat borrelioosi eli Lymen tauti sekä harvinaisempi puutiaisaivokuume eli TBE-tartunta. Borrelioosia vastaan ei ole rokotetta, mutta tartunta voidaan hoitaa antibiooteilla. Sen sijaan harvinaisempaan TBE-virukseen ei ole olemassa hoitokeinoa, vaan siihen tehoaa ainoastaan ennaltaehkäisevä rokote.
Suomessa borrelioosi-tartuntoja oli vuonna 2007 yli 1300 tapausta, puutiaisaivokuumetta taas vuosittain 12-41 tapausta. Tutkimusten mukaan TBE-virusta kantava punkki pystyy siirtämään viruksen ihmiseen sylkensä välityksellä heti kiinnityttyään ihmisen ihoon.
Vain neljännekselle tartunnan saaneista tulee flunssan kaltaisia ensioireita viikon kuluttua tartunnasta. Vaivat kestävät noin viikon, jonka jälkeen mahdollisen oireettoman viikon perään seuraa varsinainen puutiaisaivokuume keskushermosto-oireineen. Keskushermosto-oireisiin voi kuulua niskajäykkyyttä, päänsärkyä, tajunnan laskua ja jopa halvauksia.
”Merkittävää on, että kolmannekselle taudista jää pysyviä neuropsykiatrisia oireita kuten vapinaa, muisti-, keskittymis- ja tuntohäiriöitä, puhe- ja kuulovaikeuksia ja halvauksia", kertoo professori Antti Vaheri Helsingin yliopiston virologian osastolta.
Suomessa riskialueeseen kuuluvat erityisesti Ahvenanmaa, Kokkolan ja Turun saaristot sekä Lappeenranta. Kyseisillä alueillakin viruksen kantajia on kuitenkin pieni osa puutiaiskannasta, noin 1 sadasta punkista. “Riskialueiden asukkaiden lisäksi myös mökkeilevien ja paljon luonnossa liikkuvien matkailijoiden tulisi suojautua puutiaisaivotulehdukselta”, kehottaa Marjut Asikainen, Kansanterveyslaitoksen TBE- tutkija.
Lähde: Punkkiklinikan lehdistötiedote 5.5.2008