”Puolisoni ei tee aloitetta hellyyteen tai seksiin vaikka muuten meillä menee hyvin – miten saisin hänet haluamaan minua?”

KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: Suomen evankelis-luterilainen kirkko
”Puolisoni ei tee aloitetta hellyyteen tai seksiin vaikka muuten meillä menee hyvin – miten saisin hänet haluamaan minua?”
Parisuhde voi sisältää hyvän puheyhteyden ja samalla fyysinen kosketus uupuu. Onko väärin vaatia toiselta tekoja, jotka eivät hänestä tunnu luontevalta? Perheneuvoja Paula Maria Mäkelän mukaan tunnetasolla kynnys voi olla korkea aloitteen tekemiseen.
Julkaistu 21.1.2022

Ihminen kantaa elämänsä aikana useaa roolia ja toisinaan on vaikea onnistua jokaisessa osassa yhtä aikaa. Muovaudumme lapsuudesta lähtien kokemusten kautta sellaiseksi kuin nyt olemme. Parisuhteessa aikaisemmat kokemukset voivat luoda odotuksia ja toisinaan olemme hieman varpaillamme.

Eri rytmisyys fyysisten aloitteiden kanssa, voidaan kokea haasteellisena. On tärkeää puhua kumppanin kanssa siitä, mitkä ovat kummankin odotukset ja toiveet läheisyyden ja hellyyden suhteen.

Rakkausklinikan perheneuvojan Paula Maria Mäkelän mukaan parisuhteissa jumittaudutaan usein ongelmakohtiin ilman, että työstäisimme niitä. Paula antaa myös vastauksessaan vinkin siihen, miten päästä lähemmäs kumppania jos omat keinot eivät sellaisenaan riitä.

Rakkausklinikka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neuvontapalvelu, jossa perheneuvojat vastaavat lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Julkaisemme uusia kysymyksiä ja vastauksia Rakkausklinikalla joka perjantai.

Onko liikaa vaadittu, jos kaipaan kumppaniltani huomiota ja kosketusta?

Hei! Olen useasti pyytänyt miestäni halaamaan tai hieromaan, silittämään tai rapsuttamaan tai ylipäätään huomaamaan minut seksuaalisessa mielessä. Olisi mukavaa, jos hän vihjailisi tai pilke silmäkulmassa yrittäisi lähestyä, vaikka ihan pieneksi hetkeksi. Tai leikittelisi ajatuksella, jotta saisin tunteen, että hän haluaisi ja häntä kiinnostaisi seksi tai läheisyys.

Olen yrittänyt keskustella, olen kertonut omia näkemyksiäni ja kysellyt hänen mielipiteitään ja vinkkejä. Asiasta on puhuttu paljonkin viime aikoina, mutta mitään muutosta ei tapahdu enkä saa vastausta kysymykseeni, jota mietin: miksi hän ei halua auttaa minua haluamaan? Jos teen aloitteen, on hän mukana saman tien ja kaikki on hyvin. Hän ei tosin valitakaan, vaikka läheisyyttä ei olisi pitkiin aikoihin ollenkaan.

Niuhotanko tai loukkaannunko turhasta, kun kaipaan huomiota ja hyvänä pitoa? Onko se liikaa vaadittu? Mitä en ymmärrä tai huomaa tässä meidän kuviossa? Mitä minun pitäisi tehdä? Mikä tai kuka minut sytyttäisi?

En halua olla aina aloitteentekijä, se saa minut tuntemaan oloni turhaksi, pelkäksi välineeksi. Arki perheessämme on hyvää ja tasapainoista, tulemme toimeen mainiosti eikä meillä ole juurikaan erimielisyyksiä.

T. Hämmentynyt

Perheneuvoja Paula Maria Mäkelä vastaa:

Hyvä nimimerkki Hämmentynyt, kiitos viestistäsi! Kerrot parisuhteesta, jossa on paljon toimivaa. Läheisyyden alueella on kuitenkin asioita, joihin olet tyytymätön. Olet halukas korjaamaan niitä yhdessä puolisosi kanssa, se on hienoa. Liian usein jäämme vain suremaan tai valittamaan sen sijaan, että pyrkisimme aktiivisesti muuttamaan tilannetta. Kuulostaa hyvältä, että kaipaat mieheltäsi huomiota ja hyvänä pitämistä. Se ei ole todellakaan liikaa vaadittu. Se kertoo siitä, että välität hänestä ja haluat suhteenne tuovan teille molemmille sellaista mielihyvää, jota nimenomaan parisuhde voi parhaimmillaan antaa.

Perheneuvoja Paula Maria Mäkelä sanoo, että koskettamisen ja aloitteen tekemisen esteet voivat olla monenlaisia.

Kaipaat sitä, että miehesi osoittaisi haluavansa sinua ja siten auttaisi sinua haluamaan. Olet esittänyt hänelle toiveitasi, mutta aloitteen teko jää sinun vastuullesi. Näin siitä huolimatta, että kerrot tarvitsevasi apua oman halusi syttymiseen.

Toivot, että miehesi lähestyisi sinua pilke silmäkulmassa ja ehkä vähän flirttailisi. Onko hän sen tyyppinen ihminen, että se on hänelle luontevaa? Onko sellaista joskus ollut, mutta ajan mittaan jäänyt pois?

”Käden ojentaminen koskettamaan puolisoa on joskus yllättävän vaikeaa, vaikka tietää että toinen toivoo juuri sitä.”
Perheneuvoja Paula Maria Mäkelä

Se, mitä toivot, ei konkreettisesti katsottuna ole kovin vaativaa: halaus, rapsutus, silitys, hierominen. Tunnetasolla kynnys sellaiseen voi silti olla korkea. Käden ojentaminen koskettamaan puolisoa on joskus yllättävän vaikeaa, vaikka tietää, että toinen hartaasti toivoo juuri sitä ja että se olisi suhteelle hyväksi.

Koskettamisen ja aloitteen tekemisen esteet voivat olla monenlaisia. Ne voivat olla syntyneet tämän suhteen aikana jostain loukkaantumisesta tai torjutuksi tulemisesta. Ne voivat olla aiempien ihmissuhteiden aiheuttamia haavoja. Jotkut läheisyyden vaikeudet juontavat lapsuuden hoivasuhteisiin asti: miten meitä on hoidettu, koskettu ja katsottu. Olemmeko voineet enimmäkseen tuntea olevamme hyviä ja rakastettuja vai ovatko kokemukset olleet poissulkevia, hylkääviä? Olemmeko saaneet kokemuksia siitä, että toisen kosketus on hyvää ja turvallista vai olemmeko oppineet varomaan?

“Torjutuksi tuleminen muilla elämänalueilla voi vaikuttaa siihen, kuinka suhtaudumme aloitteen tekemiseen.”
Perheneuvoja Paula Maria Mäkelä

Seksuaalisen aloitteen tekemisen vaikeuteen voivat liittyä myös itsetuntokysymykset sekä kokemus omasta arvosta ja merkityksestä muille. Jos itsetunto on heikko, voi olla vaikeaa uskoa, että omalla toiminnalla olisi toiselle merkitystä. Torjutuksi tulemiset myös muilla elämänalueilla, esimerkiksi työelämässä tai koulukiusaaminen, voivat vaikuttaa siihen, kuinka helppoa tai vaikeaa on olla aloitteellinen seksuaalisuuden herkällä alueella.

Seksuaalisten tarpeiden ja halujen erilaisuus on hyvin yleistä. Itse asiassa harvinaisempaa on, että molemmat puolisot haluaisivat yhtä paljon, samaan aikaan ja samalla tavalla. Usein seksuaalisesti aktiivisempi joutuu tai asettuu aloitteen tekijän rooliin. Joskus käy niin, että harvemmin haluava ei koskaan ehdi ilmaista haluaan omatahtisesti, koska toinen on jo tehnyt sen. Niinpä hän näyttäytyy haluttomana, mikä ei kuitenkaan ole totta. Hänelläkin saattaa olla haluja, mutta ne tarvitsevat enemmän aikaa syttyäkseen. Toisen tarpeet voivat myös olla pienemmät ja harvempi rakastelutiheys sopia hänelle hyvin.

Positiivista on, että miehesi on mukana seksissä saman tien, kun sinä olet tehnyt aloitteen. Kuulostaa siltä, että teillä molemmilla on halua ja valmiutta rakasteluun ja se on molempien mielestä hyvää. Tämä on todella hieno juttu. Ongelmana on ensimmäisen askeleen ottaminen. On ymmärrettävää, että kun se on jäänyt toistuvasti sinun vastuullesi, olet turhautunut. Aloitteen tekijänä jäät silloin vaille kokemusta haluttavana olemisesta.

“Seksuaalista halua on kahdenlaista, nopeasti ajatuksen voimasta syntyvää tai sellaista, joka syttyy vastauksena toisen haluun.”
Perheneuvoja Paula Maria Mäkelä

Seksuaalista halua on havaittu olevan kahdenlaista. Spontaani halu syttyy vaivatta ja nopeasti ulkoisen ärsykkeen tai ajatuksen voimasta. Responsiivinen halu syttyy vastauksena toisen haluun. Halu on ikään kuin unessa, kunnes joku sen herättää. Se syttyy, kun toinen lähestyy, koskettaa tai muuten ilmaisee haluavansa. Responsiivinen halu tarvitsee usein enemmän aikaa ja otolliset olosuhteet. Kumpikaan näistä tyypeistä ei ole oikea tai väärä, huonompi tai parempi. Ne ovat vain erilaisuutta.

Jotkut ajattelevat, että nämä tavat ovat suhteellisen pysyviä ominaisuuksia. Toiset ovat sitä mieltä, että ne voivat vaihdella elämäntilanteen mukaan. Responsiivinen halu korostuu yleensä pitkissä parisuhteissa ja iän myötä. Kumpaa tyyppiä te miehesi kanssa olette? Olettekohan kenties molemmat responsiivisia haluajia? Myös sinä, vaikka oletkin joutunut ottamaan aktiivisemman aloitteen tekijän roolin? Mitä uutta ymmärrystä voisitte saada suhteeseenne tämän avulla?

Kysyt, miksi miehesi ei halua auttaa sinua haluamaan. Entä jos kyse ei olekaan siitä, että hän ei halua auttaa? Ehkä onkin kyse jostain hankalasti hahmotettavasta ja moneen liittyvästä asiasta, jota miehesi ei itsekään ymmärrä tai ainakaan osaa pukea sanoiksi. Seksuaalisuus on niin herkkä ja haavoittuva alue, että moni on hyvin varovainen puhumaan siihen liittyvistä vaikeuksista.

Miten pääsisitte turvallisesti tutkimaan tätä ilmiötä, jota suhteessanne tapahtuu, ilman ennakkoajatuksia siitä, mistä on kyse? Tarkastelemaan kunnioittavan uteliaasti sitä, mitä kaikkea ilmiöön kummankin mielessä liittyy. On hyvä myös pitää mielessä, että kaikki muu, mitä parisuhteessa tapahtuu, vaikuttaa myös seksuaalielämään ja päinvastoin.

Psykoanalyyttisessä pariterapiassa ajatellaan, että parisuhteen vaikeudet ovat tulosta parin keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Molemmat omalta osaltaan osallistuvat niiden synnyttämiseen ja ylläpitämiseen. Mitä sinä tuot tähän teidän kuvioonne? Mitä sellaista teet tai jätät tekemättä, joka vaikuttaa siihen, että kuvio pysyy ennallaan?

Paula Maria Mäkelältä ja hänen kollegaltaan Elisabeth Falckilta on ilmestynyt juuri uusi kirja Uusi suhde – rakkaus kypsässä iässä. Voit tilata kirjan tästä.

On hienoa, että tunnistat itse omat tarpeesi läheisyytenne suhteen ja sen, miten ne sinuun vaikuttavat. Hyvä, kun olet ilmaissut ne myös miehellesi. Parisuhteen hyvinvoinnin kasvu alkaa siitä, kun puolisot tunnistavat omia tarpeitaan, toivovat niiden täyttymistä suhteen sisällä ja ovat valmiita muutokseen.

Kerrot kyselleesi mieheltäsi vinkkejä tilanteen korjaamiseen. Olet myös itse kertonut toiveitasi. Kun tuntuu, että mikään ei silti muutu, voi olla kyse siitä, että miehesi kyllä kuulee toiveesi, mutta ei osaa niitä täyttää. Joskus tarvitaan ihan konkreettista sanoitusta, mitä toisen toivotaan tekevän. Mihin toivot hänen koskettavan sinua, mihin suutelevan, mitä hierovan, mistä silittävän? Toisen ohjeiden noudattaminen voi aluksi tuntua teennäiseltä ja väkinäiseltä, mutta se on yksi hyvä tie eteenpäin. Joku voi mennä lukkoon, jos kumppani ohjeistaa kovin tarkasti intiimin hetken etenemistä. Jotakuta taas auttaa, kun ei tarvitse arvailla, mistäköhän toinen pitäisi. Voi olla, että toisen toiveita kuunnellen molemmat löytävät jotain uutta itsestään ja suhteesta.

Mietin, että mahtaakohan puolisosi tunnistaa omia seksuaalisia tarpeitaan yhtä selkeästi kuin sinä? Me ihmiset olemme eri tavalla tietoisia omasta kehostamme ja sen viesteistä. Jotkut tarvitsevat toisen kosketusta saadakseen yhteyden omaan kehoonsa. Erilaiset kosketus- ja hellyysharjoitukset voivat auttaa. Psykoseksuaaliterapiaan erikoistunut paripsykoterapeutti voi olla avuksi niissä ja keskustelun syventämisessä.

Onkohan tämä sama kuvio ollut suhteessanne alusta asti vai onko se tullut vasta myöhemmin? Oletko koko suhteenne ajan kaivannut enemmän? Vai oletko herännyt kaipaukseesi ja alkanut sanoittaa sitä vasta viime aikoina? Vanhan kaavan rikkoontuminen ja muuttuminen vaatii sekä aikaa että keskusteluja.

”Tärkeää on kuunnella toista herkällä korvalla syytöksiä välttäen. Joskus tarvitaan toistuvia keskusteluja, jotta ymmärrys lisääntyy.”
Perheneuvoja Paula Maria Mäkelä

Yksi teidän suhteenne vahvuuksista onkin keskusteluyhteys, myös tämän herkän ja hankalan aiheen kohdalla. Sitä kannattaa jatkaa. Tärkeää on, että kuulette toisianne herkällä korvalla, myötätuntoisesti ja syytöksiä välttäen. Joskus tarvitaan toistuvia keskusteluja, jotta ymmärrys lisääntyy ja asiat alkavat muuttua. Toisaalta välillä on viisasta antaa asian olla. Tehdä jotain mukavaa yhdessä ja pitää taukoa keskusteluista. Lihaskin kehittyy levossa, ehkä muutos parisuhteessakin. Tasapainottelua siis puheeksi ottamisen ja rauhaan jättämisen välillä.

Kertookohan tämä kaipauksesi seksuaalisuuden alueella myös jotain omasta kasvustasi? Olet kenties alkanut tunnistaa omia tarpeitasi entistä paremmin. Olet valmis syttymään. Kuulostaa energiseltä ja hyvältä. Mitä muita elämäsi osa-alueita tämä voisi koskea? Mistä asioista voisitte innostua yhdessä? Miten leikillisyys voisi saada tilaa elämässänne ylipäätään?

Parisuhteenne pohja on vakaa ja näen siinä paljon hyvää. Uskon, että teillä on hyvät mahdollisuudet saada tilanne korjattua, mikäli molemmat olette siitä motivoituneita.

Toivottavasti sait vastauksestani uusia näkökulmia kuvioonne. Lukekaa tätä yhdessä miehesi kanssa, vaikka se tuntuisi vaikealta. Ottakaa pohdittaviksi ja kokeiltaviksi ne kohdat, jotka tuntuvat teille sopivilta. Olkaa rohkeita. Puhukaa avoimesti varsinkin niistä asioista, jotka tuntuvat vaikeilta, koska ne ovat erityisen tärkeitä. Opetelkaa sytyttämään toinen toisenne. Luokaa yhdessä uusi kuvio, jossa molemmat voitte sekä levätä että loistaa.

Sinulle itsellesi toivon, ettet päästä jo syttynyttä kipinää sammumaan, vaan sytyt loistamaan monin eri tavoin elämässäsi. Laajenna sitä työelämään, harrastuksiin, luovuuteen, omaan hyvinvointiisi. Ammenna siitä voimaa parisuhteen lisäksi äitiyteen ja perhe-elämään. Uskon, että sytykkeet ovat jo käsissäsi.

Rakkauteen ja elämänvoimaan uskoen, Paula

Hae rohkeasti apua kirkon perheneuvonnasta!

Kirkon perheasiain neuvottelukeskuksia on 40 ja niissä työskentelee yli 180 työntekijää. Perheneuvonnassa on mahdollista keskustella ammattilaisen kanssa parisuhteen ja perheen vaikeuksista tai oman elämän solmukohdista. Asiakkaaksi voi tulla yksin tai yhdessä puolison tai muun läheisen kanssa. Asiakkuus ei vaadi kirkon jäsenyyttä ja se on asiakkaalle maksutonta. Noin puolella keskuksista on ostopalvelusopimus kunnan tai kuntayhtymän kanssa perheasioiden sovittelusta ja/tai perheneuvonnasta.

Kirkon perheneuvonnassa oli viime vuonna 16 840 asiakasta. Suurimpana tulosyynä edellisvuosien tapaan olivat vuorovaikutusongelmat. Perheneuvontaa tarjottiin videovälitteisesti 24 754 kertaa ja puhelimitse 12 717 kertaa. Yhteensä asiakaskohtaamisia oli yli 85 000.

Kysymyksiä Rakkausklinikalle tulee paljon, emmekä valitettavasti ehdi vastata ihan kaikkiin, mutta vastaamme niin nopeasti ja niin moneen kysymykseen kuin mahdollista.

3 kommenttia