
ˮPuoliso juo pullon päivässä ja kaikki hänessä kiukuttaa – luulen että ero on ainoa ratkaisuˮ
Kun toinen juo, alkaa hänessä helposti kaikki ärsyttää. Vanha totuus on, ettei toista voi muuttaa, ja siksi juominen voi viedä parisuhteen toivottomaan tilanteeseen. Perheneuvoja Pekka Puukko neuvoo puntaroimaan, onko parisuhteessa niin paljon plussia että ne kumoavat alkoholin tuottamat miinukset.
Kun puoliso juo jopa pullon viinaa päivässä, ei ole kovinkaan kummallista, että toinen puoliso ärsyyntyy ja kumppanissa kaikki alkaa ärsyttää. Liiallinen alkoholin käyttö syö salakavalasti parisuhdetta.
Rakkausklinikan perheneuvoja Pekka Puukko sanoo, että tällaisessa tilanteessa tulisi puntaroida tarkkaan sitä, riittävätkö parisuhteen hyvät asiat korvaamaan ne menetykset ja vaikeudet, joita puolison alkoholinkäyttö suhteeseen tuo.
Rakkausklinikka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neuvontapalvelu, jossa perheneuvojat vastaavat lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Julkaisemme uusia kysymyksiä ja vastauksia Rakkausklinikalla joka perjantai.
Puolisoni juo liikaa ja kaikki hänessä kiukuttaa. On kai pakko erota?
Puolisoni käyttää runsaasti alkoholia. Hän hoitaa työt ja niitä on, eikä asioita jää viinan vuoksi tekemättä. Alkoholi on silti osa jokailtaista elämää – vahvaa viinaa voi mennä pullo arki-iltana, tai ainakin kuusi lonkeroa.
Hän on käyttänyt alkoholia koko aikuisikänsä aikana paljon, ja se on myös tärkeä hänen työhönsä liittyvä sosiaalisen kulttuurin muoto. Ajattelin, ettei asia häiritse minua, mutta kyllä se taitaa silti häiritä.
Kiukuttelen turhaan ja siirrän kiukun sitten kaikkeen hänen tekemäänsä. En kai voi tehdä muuta kuin erota? Toista ei voi muuttaa, sen olen jo huomannut.
Perheneuvoja Pekka Puukko vastaa:
Toista ei voi muuttaa on yksi parisuhteen suurimpia viisauksia, ja samalla vaikeimpia elää todeksi. Mitä se tarkoittaa sinulle, tässä elämäntilanteessa, tässä parisuhteessa?
Kuvauksesi mukaan puolisosi alkoholinkäyttö on rankkaa, ylittäen reilusti turvallisen käytön rajat. Liiallisen käytön terveysriskit ovat yleisesti tiedossa, ja varmasti puolisollesikin tuttuja asioita.
Et sano paljonkaan siitä, miten puolisosi alkoholinkäyttö vaikuttaa sinuun ja parisuhteeseesi. Onko asioita, joista olet joutunut tai joudut luopumaan puolisosi alkoholinkäytön vuoksi? Yhteiset menot, ystävien tapaamiset, tasapuolisuus kotitöiden jaossa – päihdeongelmaisen puolison lista asioista, jotka jäävät tekemättä, on usein pitkä.
ˮLiiallisen alkoholinkäytön maksajiksi joutuvat usein lapset.ˮPerheneuvoja Pekka Puukko
Miten tärkeitä nämä asiat ovat sinun hyvinvointisi kannalta? Tietääkö puolisosi, mistä joudut luopumaan tai mihin sopeutumaan, kun hän juo? Entä sinä, voitko kuvitella tekeväsi näitä asioita jatkossa yksin, ilman kumppania? Tai voitko kuvitella luopuvasi niistä ilman katkeruutta, jos ne puolison alkoholinkäytön vuoksi käyvät mahdottomiksi?
Liiallisen alkoholinkäytön maksajiksi joutuvat useimmiten perheen lapset, ja joskus hinta on kova. Et kerro, onko teillä lapsia tai miten he ovat tilanteen kokeneet. Monet alkoholistiperheen lapset kertovat aikuisena, että heistä tuli toisten ihmisten tarkkailijoita, ja varuillaanolosta elämän perustila.
Myös liiallinen vastuunotto ja asioista huolehtiminen on tavallista aikuisiässä. Vaikeus luottaa toisiin ihmisiin on juontaa usein juurensa alkoholistivanhemman kanssa koettuihin lukuisiin pettymyksiin.
ˮVaikeus luottaa ihmisiin aikuisena juontaa usein juurensa alkoholistivanhempiin.ˮPerheneuvoja Pekka Puukko
Harva suhde on pelkästään huono, varmasti sinullakin on ollut hyviä syitä jatkaa parisuhteessa. Ehkä suhteen tuttuus ja kiintymys toiseen? Yhteiset arvot tai taloudellinen turvallisuus? Lasten kohtalo mietityttää myös monia eroa harkitsevia.
Jos edelleen koet, että viivan alle jää enemmän plussaa kuin miinusta, on ymmärrettävää, että haluat jatkaa suhdetta. Jos ei, sinun pitää ottaa tilanne vakavasti ja ryhtyä toimeen.
Niin kuin sanoit, vain itseään voi muuttaa.
