Pinja Kanon: Voin paremmin kasvissyöjänä

Pinja Kanon: Voin paremmin kasvissyöjänä
Miten Pinja Kanon onnistuu näyttämään kahdeksan vuotta nuoremmalta roolihahmoltaan Salkkareissa?
Julkaistu 3.3.2017

"RYHDYIN 10-VUOTIAANA KASVISSYÖJÄKSI. Olin nähnyt tv:stä jonkin kauhean dokumentin, jossa possuja hakattiin kepeillä. Ajattelin, että eläimiä ei saa syödä. Olen eläinrakas. Meillä kotona oli neljä kissaa ja koira. En myöskään halua kuormittaa luontoa syömällä lihaa.

Ennen herkuttelin manchego-juustolla ja hunajalla. En voinut ryhtyä vegaaniksi, koska en voinut jättää juustoja. Keväällä minusta kuitenkin tuli lopulta vegaani."

Lempiruokana keitto

"Laitan keittoon kookosta, linssejä, chiliä ja porkkanaa. Toisaalta minun ei tarvise kovin usein tehdä ruokaa. Poikaystäväni on loistava kokki ja tekee meille usein ruokaa.

Minusta säännöllinen ateriarytmi, kaksi litraa vettä päivässä ja hyvä uni ovat terveyden perusta. 

Minä olen kuitenkin huono nukkuja. Jos olen stressaantunut, se näkyy heti naamastani."

Ei aamupesua kasvoille

“En ole koskaan laihduttanut enkä ole himotreenaaja. Hoikkuutta tärkeämpää on sisältä tuleva viehättävyys.

Mieluiten joogaan, se tasapainottaa kehoa ja mieltä. Käyn uimahallissa vesijuoksemassa mummojen kanssa.

Kauneudenhoidossa uskoin pitkään otsonoituun oliiviöljyyn ja vartalolle laitoin kookosvoita. Nykyään olen Aqualan-L-tyttö. Käytän tätä apteekin perusvoidetta kaikkeen. Huuliin laitan Bepanthen-voidetta.

Aamuisin en koskaan pese naamaani, minusta se on täysin turhaa.

Roolini pakottaa minut näyttämään aina samanlaiselta. Hiuksia ei saa mennä leikkaamaan ja värjäämään. Jos saisin itse valita, kokeilisin hiuksiin pastellisävyjä tai jotain tummempaa. Minulla oli ennen ripsienpidennykset, mutta ne veivät minulta omatkin ripset, joten lopetin niiden käytön.”

Salkkareissa opin heittäytymään

Pinja tuli Salkkareihin Iida Mustosen rooliin yllättäen näyttelijä Rosa Rusasen sijaiseksi. Hän sai roolin vakituisesti keväällä 2017. 

- Olen oppinut Salkkareiden kuvauksissa paljon. Teatterissa mietin liikaa rooliani, Salkkareissa pitää päästä nopeammin roolin tunnetilaan. Olen oppinut heittäytymistä, Pinja Kanon sanoo.

Aiemmin hän teki keikkoja räppäri Sini Sabotagen ja Alman kanssa. 

Pinja Kanon opiskelee graafista suunnittelua. Hän on kiinnostunut myös käsikirjoittamisesta, lavastamisesta ja valokuvauksesta. Teatterimaailmassa hän on tehnyt kaikenlaista, esimerkiksi näytellyt Ilves-teatterissa. Hän kutsuu itseään taidehihhuliksi.

Lue myös:

1 kommentti