Kokonaisuudessaan lapset kuitenkin sairastavat yhtä paljon, sillä varhain päiväkodissa aloittavat sairastavat kotona hoidettuja vähemmän kouluiässä.
Archives of Pediatrics & Adolescent Medicine lehdessä julkaistut tulokset viittaavatkin siihen, ettei päivähoitoratkaisulla lopulta ole kovin suurta vaikutusta lapsen sairasteluun. Tutkimuksessa 1 200 perhettä ja heidän vastasyntyneitä lapsiaan seurattiin kahdeksan vuoden ajan.
Verrattuna kouluikään asti kotihoidossa olleisiin suuressa päiväkotiryhmässä alle 2,5-vuotiaana aloittaneet sairastivat hengitystie ja korvatulehduksia noin 60 % enemmän ennen 3,5 vuoden ikää. Kuitenkin 5-8-vuotiaana koulu- ja esikouluiässä heillä todettiin 21 % vähemmän hengitystietulehduksia ja 43 % vähemmän korvatulehduksia.
Perhepäivähoitoon ei liittynyt samanlaisia vaikutuksia. Vaikutuksia ei havaittu myöskään, jos päiväkotiin siirtyi yli 2,5-vuotiaana.
Päiväkotihoito on aiemmin yhdistetty mm. vähempiin flunssiin ja pienempään atopiariskiin, mutta vastaavaa korva- ja hengitystieinfektioita koskevaa tutkimusta ei ole tehty tätä ennen.
Uutispalvelu Duodecim
Lähteet: Lancet 2010
Copyright Duodecim 2010
Lue lisää:
Lääkärikirja: KorvatulehdusArtikkeli: Ksylitoli ehkäisee tehokkaasti päiväkotilasten hampaiden reikiintymistä
Arkistosta poimittua:
Päiväkoti vaaraksi keuhkosairaan lapsen terveydelleMasennus voi alkaa jo päiväkoti-iässä
Päiväkotien huoneilmassa puutteita
Voiko lääkeväärennöksen erottaa ulkonäöstä? – Katso video!