Paikalliset tulehdukset, joihin liittyy ihottumaa
Haavatulehdus ilmaantuu, kun ihon ärsyyntymisestä, raapimisesta, leikkauksesta, puremasta, jne. aiheutunut vähäinen haava tulehtuu bakteereista, joita löytyy ihon pinnalta, limakalvoilta tai ulkoisista lähteistä. Haava muuttuu punaiseksi ja kosteaksi, usein märkäiseksi ja lopulta kellertävän rupiseksi.
Haavatulehdus
Haavaa ympäröivä iho turpoaa ja muuttuu kosketusta aristavaksi tulehduksen vuoksi. Lapsen imusolmukkeet voivat turvota ympäröivällä alueella ja lapselle voi tulla kuumetta. Jos lapsi raapii haavaa, bakteerit voivat levitä iholla saaden aikaan lisää haavoja.
Märkärupi
Märkärupi on ihotulehdus, johon liittyy streptokokki- tai stafylokokkibakteereita. Ihottuma alkaa yleensä raapaisusta, puremasta tai vähäisestä ärsytyksestä, joka saastuu bakteereista. Haava muuttuu punaiseksi ja kosteaksi, usein märkäiseksi ja lopulta kellertävän rupiseksi. Jos lapsi raapii vaurioaluetta, bakteerit voivat levitä iholla saaden aikaan lisää tulehduspesäkkeitä. Haavat kehittyvät muutaman päivän kuluessa ja kestävät 4-6 vuorokautta ennen rupeutumista ja asteittaista kuivumista. Märkärupi voi ilmaantua mihin tahansa kehon osaan, jossa on haava tai ihon rikkoutuma. Sitä hoidetaan yleensä paikallisella tai suun kautta annettavalla antibioottihoidolla.
Ruusu
Ruusu on paikallinen streptokokki-bakteerin aiheuttama ihotulehdus. Iho turpoaa, muuttuu kuumaksi ja punaiseksi rajoitetulla alueella, jolla on selvät ääriviivat terveeseen ihoon nähden. Usein ilmeistä bakteerien sisäänpääsykohtaa ihossa ei näy. Joskus tautiin voi liittyä kuumetta ja yleiskunnon heikentymistä. Ruusu on arvioitava ja hoidettava nopeasti, sillä tulehdus voi levitä nopeasti.
Sieni-ihottuma
Sieni-ihottumat ovat kahden erityisen hiivasienityypin aiheuttamia ihotulehduksia: silsan ja kandidan. Silsatulehdukset, jotka tunnetaan myös nimellä dermatofyyttitulehdukset, ovat ovaaleja tai ympyrän muotoisia vammoja, joissa on kutiava, hilseilevä ympäröivä reuna ja keskusta enemmän normaalia ihoa muistuttava. Ihottumaa voi löytyä päänahasta, kasvoista, kehosta tai kynsistä.
Kandidatulehdukset voivat tulla vauvoille sammaksena, suun hiivasieni-infektiona, valkoisena katteena kielen päällä tai suun limakalvoilla tai kiiltävänä punaisena ihottumana vaippa-alueella (tulehtunut vaippaihottuma). Kandidatulehdukset voivat tulla kaiken ikäisille lapsille ihon taivekohtiin, joilla on taipumusta olla kosteina, kuten vauvan leuan alle, tai “atleetin jalkana” eli varpaiden välisenä rikkoutuneena ihona, johon liittyy kutinaa ja joskus myös kynsien värinmuutoksia.
Syyhy
Syyhytauti on syyhypunkin aiheuttama ihotulehdus. Naaraspunkki kaivautuu ihoon, erityisesti sormien väliin, ranteen alueelle ja kainalokuoppaan. Vauvat voivat myös saada syyhyn kämmeniinsä tai jalkapohjiinsa. Syyhy aiheuttaa voimakasta kutinaa, joka voi johtaa haavojen, rakkuloiden ja rupien muodostumiseen sekä sekundaarisen bakteeritulehduksen mahdollisuuteen. Silloin tällöin on mahdollista havaita pieniä, harmaita punkin tekemiä koloja ihossa. Syyhytauti on melko tarttuvaa, joten nopea lääkärin hoito on suositeltavaa.
Täit
Täit ovat hyönteisiä, jotka munivat ollessaan kiinni hiuksissa. Munat eli saivareet kuoriutuvat noin viikon kuluttua. Täit aiheuttavat kutinaa hiuksissa ja päänahassa. Täitä löytyy yleisimmin kaulasta, korvien takaa ja hiusrajasta ja ne voidaan nähdä täikampaa ja suurennuslasia käyttämällä. Vaikka ne ovat melko tarttuvia, on tärkeää muistaa, että täit eivät aiheuta sairautta, eivätkä tee lapsia sairaiksi. Hoito estää täiden leviämisen toisiin lapsiin.
Syylät
Syylät ovat ihon yleinen lapsuuden virussairaus. Syylät voivat esiintyä joko yksin tai rykelminä, yleensä sormissa, käsissä ja jaloissa. Useimmilla syylillä on kova, karhea pinta ja ne ovat hieman kohollaan ihon pinnasta, mutta jalkapohjien syylät ovat lapsen kehon painon litteiksi painamia. Syylillä on taipumusta hävitä itsestään ilman hoitoa, mutta ne saattavat tulla takaisin. Jalkapohjien syylät vaativat usein hoitoa.
Tarttuva ontelosyylä
Tarttuva ontelosyylä on myös yleinen viruksen aiheuttama lapsuuden ihosairaus. Ihottuma ilmenee pienten pehmeiden ihon pinnasta koholla olevien näppylöiden muodossa. Niiden läpimitta on 2-5 mm. Syylien väri vaihtelee kalpean punaisesta ja ihon väristä harmahtavan valkoiseen tai keltaiseen. Jokaisessa syylässä on pieni kuoppa keskellä. Ne eivät yleensä vaivaa lasta, mutta voivat olla aristavia tai kutiavia ja lapsi saattaa repiä ihon raapimalla, aiheuttaen tulehdusriskin. Ontelosyyliä voi olla kaikkialla lapsen kehossa; ne voivat ilmestyä yksittäin tai rykelminä. Ontelosyylät häviävät yleensä ilman hoitoa, joskus muutaman viikon kuluttua, mutta ne saattavat pysyä sitkeästi useita kuukausia tai vuosia. Hoitoa ei yleensä suositella.
Katso TerveTV:n videot ontelosyylästä:
<embed src = ‘https://www.youtube.com/watch?v=48506179’ />
<embed src = ‘https://www.youtube.com/watch?v=48506181’ />