Osteoporoosi haurastuttaa luuta

Osteoporoosi voi puhjeta missä iässä tahansa. Se, miten aikaisin ja kuinka pitkälle luun huokoistuminen kehittyy, on yksilöllistä ja riippuu perintötekijöistä sekä elintavoista.

Osteoporoosissa elimistö hajottaa enemmän luuta kuin muodostaa sitä. Tällöin luun rakenne muuttuu huokoiseksi ja sen kestävyys heikkenee. Tämä taas johtaa osteoporoosille ominaiseen luun murtumariskin kasvamiseen. Osteoporoosin aiheuttamat murtumat ovat pääasiassa selkärangan nikamien luhistumis- eli kompressiomurtumia, lonkka- tai rannemurtumia. Osteoporoosi lisää luun murtumariskiä etenkin 70-80 vuotiaiden ikäryhmässä ja on tulevaisuudessa kansanterveydellisesti yhä merkittävämpi sairaus. Suomessa sattuu vuosittain noin 35 000 osteoporoottista luunmurtumaa.

Vaihdevuodet lisäävät osteoporoosiriskiä

Osteoporoosin esiintymiseen vaikuttaa luun määrän vähenemisen lisäksi yksilön luuston huippumassa. Ihmisen luusto saavuttaa huippumassansa tavallisesti n. 30 vuoden iässä, minkä jälkeen alkaa vähittäinen normaali ikääntymiseen liittyvä tasainen luukato, joka naisilla voi kiihtyä huomattavasti vaihdevuosien jälkeen naissukuhormonin vähenemisen seurauksena. Osteoporoosin esiintyvyyttä lisäävät myös monet tunnetut riskitekijät: suvussa todettu osteoporoosi, varhainen menopaussi, synnyttämättömyys ja alkoholismi. Tietyt sairaudet tai lääkehoidot saattavat lisätä osteoporoosin riskiä, esim. anoreksia, hypogonadismi, Cushingin syndrooma, insuliinihoitoinen diabetes, reuma, kortisonihoito (yli 6 kk jatkuva, suuriannoksinen, 7,5 mg/vrk hoito), tyroksiinihoito, hepariinihoito ja litium-hoito.

Osteoporoosi voidaan luotettavasti diagnosoida ennen mahdollista luunmurtumaa luun tiheysmittauksen avulla. Osteoporoosi diagnoosia laboratoriotutkimuksilla ei voi tehdä. Lähinnä niillä voidaan sulkea pois osteoporoosia edesauttavia tiloja kuten esim. D-vitamiinin puutos ja keliakia. 

Osteoporoosi on ehkäistävissä

Osteoporoosia voidaan ehkäistä osteoporoosin riskitekijöitä vähentämällä ja lisäämällä luun tiheyteen positiivisesti vaikuttavia tekijöitä. Luun tiheyteen vaikuttavat lisäävästi mm. riittävä kalsiumin ja D-vitamiinin saanti sekä luustoa kuormittava liikunta. Tupakointi on eräs tärkeimmistä osteoporoosia edistävistä tekijöistä johon voidaan omahoidollisesti vaikuttaa. Osteoporoosin hoitoon liittyvänä tärkeänä osa-alueena ovat myös kaatumistapaturmien ennaltaehkäisy ja niiltä suojautuminen.

Osteoporoosin hoidossa tulisi pyrkiä ennen kaikkea ennaltaehkäisevään hoitoon. Osteoporoosin ehkäisy perustuu riskitekijöiden ja muiden osteoporoosia aiheuttavien syiden selvitykseen sekä luun tiheysmittauksiin ja näiden perusteella annettaviin potilaskohtaisiin hoitosuosituksiin. Lievää osteoporoosia hoidetaan pääasiassa huolehtimalla riittävästä kalsiumin ja D-vitamiinin saannista. Samanaikaisesti kehotetaan potilasta mahdollisuuksien mukaan vähentämään osteoporoosin etenemistä nopeuttavia riskitekijöitä ja toisaalta lisäämään osteoporoosin etenemistä hidastavia tekijöitä. Tarvittaessa käytetään myös lääkehoitoja.

Osteoporoosin lääkehoidossa käytetään estrogeeneja, selektiivisiä estrogeenireseptorin muuntajia, bisfosfonaatteja ja kalsitoniinia. Nykyiset lääkeaineet ovat lähinnä luun hajoamista estäviä lääkkeitä 

Milloin lääkäriin?

Koska osteoporoosi on kehittyessään oireeton, ei lääkärissä käynnille ole oireiden puolesta useinkaan selkeätä tarvetta. Suvussa todetut osteoporoositapaukset ja osteoporoosin riskitekijöiden olemassaolo saattavat kuitenkin antaa aihetta lääkärikäynnille. Osteoporoosiyhdistyksen sivuilta löytyy myös hyvä Minuutin – osteoporoosiriskitesti.