Terve.fi

Oikeanlaisen kengän valinta

Oikeanlaisen kengän valinta
Kasvavan lapsen kengät on hyvä tarkistaa kuukausittain. Lapsen jalka kasvaa yllättävän nopeasti, eikä hän itse välttämättä osaa ilmaista, että kenkä puristaa.
Julkaistu: 15.10.2009
Etenkin silloin, kun lapsi ei suostu käyttämään tiettyjä kenkiä, kannattaa tarkastaa, ovatko kengät liian pienet.
Liian pieni kenkä voi aiheuttaa kasvuhäiriötä varpaisiin, koska kasvulle ei ole riittävästi tilaa ja liian pieni kenkä voi ohjata varpaita esimerkiksi kippuraan.
Ensiaskelkenkiin kannatta kiinnittää erityistä huomiota. Pohjan tulee olla pitävä, nahka on hyvä materiaali joustavuutensa vuoksi ja myös keveyteen kannattaa kiinnittää huomiota. Ensiaskelkengässä on lisäksi oltava suora lesti ja mieluummin hieman vartta, jotta lapsella on tukevampi seisoma-asento.
Oikea koko tarkistetaan siten, että lapsen jalka laitetaan kenkään ilman että laitetaan nauhoja tai tarroja kiinni. Sitten jalka työnnetään kengän kärkeen ja kenkä on oikean kokoinen, jos aikuisen sormi mahtuu kantapään taakse. Silloin kengän kärkeen jää tilaa n. 1,5 – 2 cm. Tätä isompaa kenkää ei kannata suosia edes kasvuvaran takia, koska lapsen liikkumisesta voi tulla kömpelöä eikä liian iso kenkä tue jalkaa riittävästi. Varsinkin kovakärkisissä jalkineissa, monoissa ja luistimissa tämä on tärkeää.
Lapsen ei tulisi käyttää toisen lapsen vanhoja kenkiä. Aiemmalla käyttäjällä voi olla aivan toisenlainen jalan rakenne ja kenkä voi olla muototunut edellisen käyttäjän mukaan. Erityisesti nahkakengät muotoutuvat herkästi käyttäjän jalan mallin mukaan. Poikkeuksena voidaan sallita kumisaappaat, koska ne pitävät yleensä muotonsa.
Lasten kengän kriteereissä noudatetaan samaa kuin aikuistenkin. Toisin sanoen kantakapin on oltava napakka ja kengässä on oltava hyvä kiertojäykkyys. Myös nauha- tai tarrakiinnitys kuuluvat hyvään jalkineeseen. Käytännön pukemisen kannalta tarrakiinnitys on hyvä vaihtoehto. Lapsella voi olla jaloissaan jo hyvinkin nuorena virheasentoja, jotka voidaan tukea hyvällä jalkineella. Tämän takia on hyvä kiinnittää huomiota hyviin kenkiin jo varhaisessa vaiheessa. Esimerkiksi, jos lapsella on pronatoivat, sisäänpäin kääntyneet nilkat ja kengät ovat löysät ja antavat periksi, ei virheasentoa saada tuettua riittävästi.
Jos vanhemmat ovat epävarmoja omasta taidostaan valita lapselle kenkiä, on järkevää ostaa jalkineet liikkeestä, jossa on asiantuntevia myyjiä auttamassa valintaa.
1 kommentti