Näyttelijä-ohjaaja Tiina Lymi kärsi rajusta hammaslääkäripelosta: "Pelkäsin niin, että pyörryin"


Lapsuuden traumaattinen tapaus ajoi Tiina Lymin välttelemään hammaslääkärikäyntejä.
Kuvat Pia Inberg

Hammaslääkäripelosta kärsii joka toinen suomalainen. Näyttelijä-ohjaaja Tiina Lymi kertoo, millaista on istua hammaslääkärin tuoliin, kun pelkää.

"Hampaassani oli reikä, kun olin alakouluikäinen. Muistan, kuinka pelottavalta poran ääni kuulosti ja kuinka järkyttävän paljon paikkaaminen sattui. Olin niin kauhuissani, että purin hammaslääkäriä sormeen.

Lääkäri reagoi puremiseen voimakkaasti. Hän huusi äidilleni ja läppäisi minua. Säikähdin ja rupesin itkemään.

Tapaus oli niin traumaattinen, että aloin pelätä hammaslääkärikäyntejä.

Meni useita vuosia, etten käynyt hoidattamassa hampaitani ollenkaan. Uskaltauduin yksityiselle vastaanotolle vasta, kun oli aivan pakko. Odotin käyntejä kauhulla.

Pyörryin kesken toimenpiteen

Muutun hammaslääkärin vastaanotolla täysin eri ihmiseksi.

Työelämässä pystyn hanskaamaan isoja kokonaisuuksia ja toimimaan paineen alla esimiehenä. Hammaslääkärissä muutun avuttomaksi möykyksi.

Pelkästään tuoliin istuminen ja peilin laittaminen suuhun saattavat laukaista itkun.

Kärsin ja pillitän kuin kolmevuotias. Käytökseni hävettää ja pyytelen sitä toistuvasti anteeksi.

Kerran pelko kasvoi niin suureksi, että pyörryin tuoliin. Toimenpide jouduttiin keskeyttämään. Se oli todella noloa.

Tiina Lymi saattaa edelleen varata ajan hammaslääkärille, mutta jättää lopulta menemättä.

Avuttomuus ahdistaa

Avuttomuus ja muiden armoilla oleminen saavat kaikki aistini herkistymään. Jo lääkärin katseella voi olla merkittävä vaikutus. Saatan tulkita yhdestä silmänliikkeestä, että tuon täytyy pitää minua idioottina.

Saatan myös pelätä lyöväni ympärillä olevia ihmisiä. Koko ajan tekee mieli paeta paikalta.

En saa täysin kiinni siitä, mitä oikeastaan pelkään. Ahdistus ei niinkään liity puudutuspiikkiin, poraamiseen tai kipuun vaan ennemminkin avuttomuuteen.

Olen oppinut, että on olemassa eriasteisia pelkoja ja että omani on sieltä rajuimmasta päästä. Viime aikoina tilanteeni on onneksi hieman helpottunut.

Hoitaja pitää kädestä kiinni

Pari vuotta sitten löysin hammaslääkärin, jolla on psykologista silmää kohdata pelkopotilaita.

Lääkäri on rauhallinen ja tsemppaava. Häntä ei ahdista minun ahdistukseni. Hän taputtaa olalle, muistuttaa hengittämään ja sanoo, ettei haittaa, jos itken.

Vastaanotolla hoitaja pitää kädestäni kiinni. Taustalla soiva klassinen musiikki rauhoittaa. En koskaan halua kuulla, mitä minulle tehdään.

Myönteiset kokemukset ovat auttaneet. Olen jopa onnistunut käymään hammashoidoissa itkemättä.

Vaikka pelko on pysynyt paremmin aisoissa, se ei ole väistynyt kokonaan. Saatan edelleen varata ajan ja jättää menemättä. Tällöin minulle soitetaan ja kannustetaan tulemaan.

On yhä iso asia, että ylipäänsä uskaltaudun paikalle.

Käyn vastaanotolla kerran kaksi vuodessa. Minun pitäisi kuitenkin käydä useammin, sillä narskutan öisin ja hampaisiini tulee helposti lohkeamia.

En siirrä pelkoa lapsiini

Pelon selättäminen on pitkä prosessi. En edes usko, että pääsen siitä täysin eroon. En silti koe, että tarvitsisin terapiaa.

Minulle on tärkeintä, että pelko pysyy hallinnassa. Jos joudun joskus vaihtamaan hammaslääkäriä, minun pitäisi kyetä rakentamaan samanlainen luottamussuhde hänen kanssaan.

Se ei synny ihan itsestään.

Haluan suojella lapsiani siltä, että pelkoni tarttuisi heihin. Siksi en vie heitä koskaan hammaslääkäriin. Se on lasten isän tehtävä."

Julkaistu: 6.11.2018