Nautinnollinen aate nimeltä Slow Food
Kaikki tietävät mistä on fast food tehty; nopeasti hotkituista pizzoista, paperikääreisistä hampurilaisista, kiireisistä tankkaustauoista vielä kiireisemmän päivän keskellä, pikaeineksistä katettuna vähän sinne päin. Siitä on fast food tehty.
Mutta kuinka moni mahtaa tietää, mistä on tehty Slow Food? Kuinka moni tulee kiireen keskellä muistaneeksi, että hyvä ruoka on tehty parhaista raaka-aineista, nautinnollisesta tunnelmasta, hyvästä seurasta ja kattauksesta, jota voi syödä silmillään? Niistä on Slow Food tehty.
Slow Food karttaa kiirettä
Vanha kansa tiesi ettei kiireellä tule kuin kiukkuisia lapsia – nykyajan ihmisiltä tämä leppoisa asenne on turhan usein hukassa. Kiireetöntä otetta elämään ja eritoten ruokaan korostaa vuonna 1986 Italiassa perustettu, sittemmin laajalle levinnyt kansainvälinen Slow Food -järjestö, jolla on yli 80 000 jäsentä. Kansallisia yhdistyksiä on Italiassa, Saksassa, Sveitsissä, Yhdysvalloissa, Ranskassa, Japanissa ja Englannissa. Monissa muissa maissa on lisäksi yksittäisiä pöytäkuntia. Slow Food -ideologian kulmakiviä ovat seuraavat seitsemän jaloa periaatetta.
- Puolustaa elämän pieniä nautintoja ja inhimillistä elämänrytmiä.
- Vastustaa ruokailun liiallista yksinkertaistamista.
- Korostaa eri vuodenaikojen ja alueiden runsasta kirjoa ruoka-aineiden valikoimassa.
- Muistuttaa siitä, että ruoasta ja juomasta nauttiminen on aina ollut osa kulttuuriamme.
- Kannattaa hyvälaatuisten ruoka-aineiden valmistusta ja ekologisesti järkeviä tuotantotapoja.
- Vastustaa turhaa ruoka-aineiden teknistä ja kemiallista käsittelyä.
- Vaalia paikallisia ja perinteisiä keittotaidon menetelmiä ja mielekkäitä hintoja.
Hyvää seuraa, patonkia ja pullo viiniä
Slow Food on kantautunut Etelä-Euroopan oliivilehtojen katveesta myös kotoisiin pitopöytiimme. Pentti Arvela, Turun Slow Food -pöytäkunnan puheenjohtaja lukeutuu kiireettömien nautiskelijoiden kastiin. “Slow food -aate ulottuu kaikkiin elämän kuvioihin mutta ruokailu on tapahtuma, joka pysäyttää läheiset tai ystävät nautinnolliseen hetkeen. Nykyisin on tarve pysäyttää oravanpyörä ennen kuin vauhti kiihtyy liikaa”, Arvela kertoo.
Pöytäkunnan toimintaan kuuluvat säännölliset tapaamiset ruuan ja viinin merkeissä sekä erilaiset matkat ja tapahtumat. Suomessa on kaksi Italian kattojärjestön alaista virallista pöytäkuntaa, Turussa ja Uudessakaupungissa. Mukaan voi liittyä kuka vain; ei tarvitse olla ravintola-alan ammattilainen. Arvela itse tosin innostui toteuttamaan elämänaikaisen unelmansa ja opiskeli Turussa kokiksi päästyään eläkkeelle Oulun Yliopiston farmakologian ja toksikologian laitoksen laboratorion johtajan virasta.
Ruoka ja siihen liittyvä kulttuuri on miehelle siis todellinen intohimo. Arvela kertoo harrastuksen vievän jonkin verran aikaa mutta toisin kuin voisi luulla, ei “slowarius” vaadi suunnattomia summia sijoitettavaksi ruokapöydän antimiin. “Toteuttamiseen riittää hyvä seura, patonki ja pullo viiniä”, hän selventää. Turun pöytäkunta ei peri jäseniltään jäsenmaksuja, mutta jos mielii virallistaa itsensä, täytyy maksaa Italiassa sijaitsevaan päämajaan 50 euron vuosimaksu.
Pipo ei ole kireällä pikaruuankaan suhteen
Yleensä Arvelan ruokavalio ei suuresti poikkea tavallisesta kotiruuasta, eli taas yhdestä muotidieetistä ei ole kyse. “Mieltymykset ovat moninaiset. Tärkeintä ovat tuoreet raaka-aineet mieluummin lähiseudulta, hyvä seura, kiireettömyys ja kattauksen silmänruoka”, hän selvittää aatteen saloja.
Edes pikaruokailua ei kielletä. “Aivan hyvin slowari voi käydä pikaruokalassa sillä saahan sieltä nykyisin herkullisia salaattejakin. Ei hampurilainenkaan ole mitenkään kiellettyä. Toivoisin vain, että se voitaisiin tarjota paremmalta lautaselta ja hiukan esteettisemmällä tavalla”, Arvela miettii ja tunnustaa käyneensä McDonaldsissa pari vuotta sitten syömässä salaatin. Myös slowareiden “pyhiinvaelluspaikka”, Rooman Piazza di Spagnan McDonalds on tullut testattua.
Erityisen Piazza di Spagnan “mäkkäristä” tekee sen syntyyn liittyvä tapaus. Ravintolan rakentamiseen vuonna 1986 karsaasti suhtautunut pieni nautiskelijoiden joukko näet perusti ruokayhdistyksen kunnioittamaan vanhaa krouviperinnettä. Ajatukseen kuului nautiskelijan yksinkertaisen onnen vaaliminen – lasillinen hyvää viiniä ja lautasellinen taiten tehtyä pastaa hyvässä seurassa. Tästä sai alkunsa koko Slow Food -ideologia.
Terveellistä jos niin haluaa
Terveysnäkökulmasta katsoen Slow Food on Arvelan mielestä kaksipiippuinen aate; “Siinä mielessä slowarien nauttima ruoka on terveellisempää, että me pyrimme mahdollisimman pieniin torjunta-ainemääriin. Yleensä voidaan sanoa, että slowari käyttää runsaasti voita ja kermaa, mikä toisten mielestä on itsemurha”, hän pohtii.
Aatetta voi kuitenkin soveltaa terveellisempään tai epäterveellisempään suuntaan – raaka-aineissa tärkeintä on niiden laatu, ei se, mitä tuoteryhmää ne edustavat. Arvela on itse tästä hyvä esimerkki; hän kertoo olevansa tällä hetkellä painonvartijoiden pistelaskukuurilla, ja Slow Food -kokin keittiössä porisevatkin monenlaiset kevyet vihanneskeitot.
Mausta ja nautinnoista ei siis kieltäydytä, oli elämäntilanne mikä vain. Kaikkiruokaisuus on hyve, mutta pikaruokakulttuuri ei useimmiten yksinkertaisesti istu slowari-ideologiaan. “Se on mielenkiinnotonta ja yksitoikkoista. Nykyaikana sanasta pika on tullut liian määräävä tekijä niin ruokailussa kuin rakkaudessakin”, Arvela paukauttaa.
Lähteet / lisätietoja:
Slow Food Turku
