Sairaudet

Näön heikkeneminen ennakoi iäkkään kunnon huonontumista

Huono näkökyky voi tuoreen tutkimuksen perusteella olla merkki heikentyvästä yleiskunnosta ja toimintakyvystä.

Teksti Uutispalvelu Duodecim
16.8.2017 Terve.fi

Huono näkökyky voi tuoreen tutkimuksen perusteella olla merkki heikentyvästä yleiskunnosta ja toimintakyvystä. Aiemmissa tutkimuksissa näkökyvyn heikkeneminen on yhdistetty myös kuolleisuuteen.

Tutkimukseen osallistui 2 800 kotonaan asuvaa yli 60-vuotiasta, joita seurattiin neljän vuoden ajan. Osallistujien kävelykykyä, käsien voimaa, painonkehitystä ja yleisvointia arvioitiin tutkimuksen alussa sekä seurannan lopuksi.

Kun tiedot toimintakyvystä yhdistettiin osallistujien omiin arvioihin heidän näkökyvystään, tutkijat havaitsivat huononäköisten toimintakyvyn heikentyneen noin kaksi kertaa todennäköisemmin kuin osallistujien, jotka kokivat näkökykynsä hyväksi. Yhteys koski vain osallistujia, joiden toimintakyky oli hyvä tutkimuksen alussa.

Huono näkökyky on yhdistetty iäkkäiden toimintakyvyn heikkenemiseen aiemminkin, mutta tutkimusten perusteella on vaikea päätellä, onko heikentyminen seuraus huononäköisyydestä vai osa laajempaa fyysistä haurastumista. Oli mekanismi mikä tahansa, säännölliset näkötarkastukset voisivat auttaa monien vanhusten toimintakykyä. Näön heikentyminen voi mm. kaventaa elinpiiriä ja vaikeuttaa sosiaalisten suhteiden ylläpitoa.

Tutkimus julkaistiin Journal of Epidemiology & Community Health -lehdessä.

Lähde: Journal of Epidemiology & Community Health 

Lue myös:

Harmaakaihi

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi