Kauneus

Näin saat pitkät ja tuuheat ripset

Vinkeillämme saat unelmiesi ripset.

Teksti Mimi Kantele
Kuvat Fotolia
7.10.2015

Poista silmämeikki hellästi  

Silmämeikin perusteellinen poistaminen on hyvin tärkeää ripsien hyvinvoinnin kannalta. Olet varmasti kuullut, että ripsivärin kanssa ei kannata mennä nukkumaan, sillä se voi aiheuttaa ripsien katkeilua. Silmämeikki tulee poistaa myös siitä syystä, että se tukkii ripsen tupen, mikä voi vaikeuttaa ripsen kasvua.

Huuhtele silmät hellävaraisesti lämpimällä vedellä ennen silmämeikinpoistajan tai miselliveden käyttämistä. Lämmin vesi pehmentää rapeaksi kovettuneen vesiliukoisen ripsivärin, joten ripsien irtoamis- ja katkeamisriski pienenee.

Yritä olla hankaamatta silmiä meikinpoistoaineeseen kostutetulla vanulapulla – paina mieluummin vanulappua silmän päällä kymmenen sekunnin ajan ja liu’uta se sitten rauhallisesti pois. Sama pätee kasvojen kuivaamiseen: älä hiero silmiäsi pyyhkeellä vaan painele ne hellästi kuivaksi. 

Käytä ripsiseerumia tai öljyä  

Ripsen kasvuaika on keskimäärin seitsemästä kahdeksaan viikkoa, minkä jälkeen se siirtyy lepotilaan eli lopettaa kasvamisen. Lopulta se irtoaa tupestaan ja tippuu pois antaen tilaa uudelle ripselle. 

Ripsiseerumit on kehitetty pidentämään ripsien kasvukautta – eli tekemään niistä pidemmät – sekä tekemään niistä joustavammat ja kosteutetummat. 

Seerumeille luonnonmukaisempi ja selkeästi edullisempi vaihtoehto on erilaiset öljyt. 

Levitä öljyä ripsien tyveen ja pituuksiin vanupuikolla joka ilta ennen nukkumaanmenoa. Esimerkiksi risiini-, kookos-, oliivi-, jojoba- sekä manteliöljy sopivat tähän tarkoitukseen erinomaisesti.

Bloggaajamme Ida Jokikunnas testasi risiiniöljyä ripsiin. Katso Idan ohjeet öljyn levitykseen täältä ja testin huikeat tulokset täältä.

Lue myös: Uskallatko käyttää kohuttuja ripsiseerumeita? 

Hanki ripsienpidennykset tai käytä irtoripsiä 

Ripsienpidennykset sopivat sinulle, jos olet kiireinen, kärsimätön ja halukas satsaamaan niihin rahaa. Ole kuitenkin valmis käymään ripsihuollossa korkeintaan kuukauden välein, jotta ripsesi eivät ala muistuttaa hämähäkinjalkoja.

Irtoripset ovat ripsienpidennyksiä väliaikaisempi ja lompakkoystävällisempi ratkaisu. Irtoripsiä ei tosin kannata kokeilla ensimmäistä kertaa kiireisenä arkiaamuna, sillä niiden kiinnittämiseen vaaditaan oma tekniikkansa.

Lue myös: Näin onnistut irtoripsien kiinnittämisessä

Muista ruokavalion merkitys 

Terveellisestä ja monipuolisesta ruokavaliosta on hyötyä myös ripsille. Kasaa lautasellesi kalaa, kananmunia, hedelmiä, kasviksia, viljatuotteita, soijaproteiinia, papuja, siemeniä ja pähkinöitä.

Syö biotiinia, jonka sanotaan vahvistavan kynsiä, hiuksia ja ripsiä. 

Lähteet: Elle.com, Terve.fi, Yhteishyvä.fi, Makeup.allwomenstalk.com, Cosmopolitan.com, Mycosmo.fi, Wikihow.com, Ripsienpidennysten vaikutukset silmien terveyteen –opinnäytetyö

Kirjoittaja Mimi Kantele on estenomiopiskelija Laurea-ammattikorkeakoulusta. Hän suoritti harjoittelujaksonsa Kauneus ja Terveys -lehden toimituksessa.

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi