Terve.fi

Miten aloittaa uusi suhde eron jälkeen?

Miten aloittaa uusi suhde eron jälkeen?
Julkaistu 22.11.2011

Yleensä he ovat uutta suhdetta vastaan, koska toivovat vanhempiensa palaavan vielä yhteen. He voivat myös olla mustasukkaisia uudelle kumppanille vanhempansa huomion vuoksi. Vanhempien kannattaa ottaa lapset huomioon uudessa elämäntilanteessa. Tässä Wellness.com -sivuston ohjeita uutta parisuhdetta aloitteleville yksinhuoltajille. .

1. Anna lapsille aikaa

Kun uusi suhde on aluillaan, kerro lapsille, että he ovat kuitenkin sinulle tärkeitä ja yhtä rakkaita kuin aiemminkin. Vietä aikaa lastesi kanssa ilman uutta kumppania. Anna huomiota myös jokaiselle lapselle erikseen. Älä kerro lapsillesi aikuisten asioita, äläkä lastaa paineita heidän niskaansa. Muista, että lapset eivät ole terapeutteja. 

2. Anna lasten tunteille tilaa

Anna lastesi näyttää tunteitaan avoimesti. Pyydä heitä kertomaan, miltä heistä tuntuu. Älä kritisoi tai vähättele lapsen tunteita. Älä reagoi lasten negatiivisiin tunteisiin huutamalla tai raivoamalla. Muista, että lapsilla on oikeus tunteisiinsa samalla tavalla kuin sinullakin. Rakentava keskustelu lasten kanssa kantaa pidemmälle kuin riitely. 

3. Älä esittele lapsia satunnaisille kumppaneille

Harkitse tarkkaan, milloin on aika esitellä lapset uudelle kumppanillesi. Lapset kiintyvät herkästi, ja voivat surra menetystä myös lyhyen tuttavuuden jälkeen. Jos tuore ihmissuhteesi ei ole suunniteltu kestämään, mieti kannattaako lapsia ottaa mukaan ollenkaan. Jos vanhemmalla on lukuisia uusia suhteita, lapsi voi hämmentyä uusien ihmisten tulvasta heidän elämäänsä. Ole hienotunteinen lasten kanssa. 

4. Rauhoita ensitapaaminen kumppanin ja lasten kanssa

Ensitapaaminen lasten ja uuden kumppanin välillä on usein jännittävä tilanne kaikille osapuolille. Valmistele lapsia etukäteen. Sinun ei välttämättä tarvitse esitellä uutta kumppaniasi nimenomaan kumppanina, vaan voit sanoa, että tässä on äidin/isän uusi ystävä. Älä pakota lapsiasi hyväksymään uutta ihmistä heti. Voit kuitenkin vaatia lapsiltasi hyvää käytöstä, kuten ketä tahansa uutta ihmistä kohtaan. 

5. Muista, että olet esikuva lapsille

Vanhemman uusi parisuhde voi olla kova pala lapsille myös seksuaalisessa mielessä. Lasten on usein vaikea suhtautua vanhempansa seksuaalisuuteen, etenkin jos he ovat jo teini-iässä. Ota lapset huomioon myös tässä mielessä. Muista, että lapset seuraavat puheidesi lisäksi myös tekemisiäsi. Ole lapsille hyvä roolimalli. 

6. Ole auktoriteetti lapsillesi

Uuden kumppanin ei heti kannata ottaa määräysvaltaa perheessä. Muista, että ensisijaisesti sinä olet lasten vanhempi. Kasvata lapsiasi kuten ennenkin, ja ottakaa uusi kumppani pikkuhiljaa mukaan perheenne arkeen. Muista, että kyseessä on kuitenkin uusi ihminen lasten elämässä. Vältä myös vastakkainasetteluja perheessänne. 

7. Älä epäröi hankkia apua

Uusperhe on haastava perhemuoto, koska siihen kuuluvat aikuisten lisäksi lapset myös entisistä suhteista. Uusperheen muodostuminen vie aikaa. Apua voi kuitenkin hankkia jo varhaisessa vaiheessa. Sekä lapset että aikuiset voivat tarvita apua muutosten käsittelemisessä. Käänny neuvolan puoleen, tai ota yhteyttä kotipaikkasi perheneuvontaan.

Muista, että avoin keskustelu on kaiken avain. Ole rehellinen lapsillesi, ja kuuntele myös heidän tunteitaan. Sinkkuvanhemman voi olla haastavaa aloittaa seurustelu. Tärkeintä on ottaa muutokset vastaan pikkuhiljaa. 

Lähde: Wellness.com

Lue lisää:

Kommentoi »