Mitä jos läheisyys inhottaa?

Mitä jos läheisyys inhottaa?
Psykologi Ilona Rauhala vastaa, mitä tehdä, kun nuorta lukijaa ärsyttää läheisyys parisuhteessa.
Julkaistu 15.4.2015

"Minua ahdistaa tuttujen ihmisten läheisyys. Tuntemattomien kanssa asia on toisin. Olen parikymppinen nainen. Olen juuri eroamassa muutaman vuoden kestäneestä suhteesta, jonka aikana saimme lapsiakin. Pian suhteen vakavoitumisen jälkeen seksi alkoi ahdistaa ja kaikki koskettaminen iljettää, koko asiasta tuli mörkö. Suhteen alussa seksi oli ihanaa ja halailu kivaa.

Lapsuudessani meillä kotona ei koskaan halailtu tai puhuttu tunteista. 13–14-vuotiaana minulla oli paljon suhteita aikuisten miesten kanssa, olin heidän lelunaan. En luota miehiin, epäilen aina heillä olevan taka-ajatuksena vain seksi. Miksi olen kaikista lähimmille ihmisille sulkeutunut, mutta tunne on eri tuntemattomamman kanssa?”  Nuori äiti

Psykologi Ilona Rauhalan vastaus:

Olet herkässä murrosiässä joutunut aikuisten miesten seksileluksi. Sellaista ei olisi pitänyt tapahtua. Missä olivat suojaavat ja turvalliset aikuiset silloin kun olit kehittymässä tytöstä naiseksi?

Olet altistunut turvattomille ja traumatisoiville kokemuksille. Tunnen sinua kohtaan myötätuntoa.

Kuvaat tyypillisiä seksuaalisen hyväksikäytön uhrin oireita: intiimin läheisyyden vaikeutta ja läheisyyden kokemista vastenmielisenä. Hyväksikäytöstä kielii myös se, että kiihotut seksistä, jossa ei ole mukana läheisyyttä ja turvallisuutta.

Oireet korostuvat läheisessä ihmissuhteessa. Lasten syntymäkin aktivoi sinun lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiasi. On varmasti ollut hämmentävää huomata, että se mikä aluksi tuntui hyvältä, muuttuikin yhtäkkiä kokemusmaailmassasi päinvastaiseksi. Pitkässä parisuhteessa seksuaalisuuden olisi tarkoitus syventyä. Fyysisen tason rinnalle pitäisi tulla tunteellinen ja henkinen taso. Hyväksikäytölle altistuminen on vaurioittanut seksuaalisuuttasi. Siksi psyykesi ei anna seksuaalisen kokemuksesi syventyä rauhassa. Sinulla ei ole riittävästi turvallisia mielikuvia.

Hyvinvointisi takia sinun olisi nyt tärkeä löytää hyvä psykoterapeutti, joka ymmärtää seksuaalisen hyväksikäytön ja pystyy auttamaan sinua kivuliaiden kokemusten käsittelyssä.

Hyvä uutinen on, että traumat sulavat, kun niitä hoitaa. Trauma on kuin steariini, joka on kovettanut ja jumittanut jonkin osan kehoasi ja mieltäsi.Kun traumaa käsittelee, se lämpenee, sulaa ja palaa. Trauman lämmittäminen ja polttaminen on vaikea prosessi. Moni valitsee mieluummin elämän traumansa kanssa kuin käy läpi kivuliaan prosessin, joka mahdollistaa vapautumisen.

Koska olet nyt äiti, lastesi turvallisen ja tasapainoisen lapsuuden kannalta olisi hyvä, ettet jäisi toteuttamaan seksuaalisuuttasi epämääräisissä suhteissa.

Sinä voit vielä löytää sisältäsi ehjän kohdan, joka kykenee kiinnittymään turvallisesti toiseen ihmiseen.

Intiimi läheisyys on kykyä olla läheinen ensin itselleen ja sen jälkeen kykyä kohdata toinen. Intiimi minuutesi on nyt pelokkaana piilossa ja hädissään.

Seksuaalisuus on elämän voima. Terveytesi kannalta on tärkeää, että löydät tien tähän intiimiin kohtaan itsessäsi ja tien terveeseen seksuaalisuuteen. Voimia!

Kommentoi »