Voi hyvin

Minna Eväsoja: ”Hullaannun kaikesta kauniista”

Minna Eväsoja: ”Hullaannun kaikesta kauniista”
Minna Eväsoja rakastaa kirsikankukkia, sammaleita ja kiviä. Japani opetti tarkkailemaan luonnonihmeitä. Itä vei tohtorin ja terveydenhoitajan sydämen.
Julkaistu: 25.10.2018

Minna Eväsoja itki koko yhdeksän tuntia kestäneen lennon ajan Tokiosta Helsinkiin. Hän oli 34-vuotias ja jättänyt juuri jäähyväiset Japanille. Kolmen vuoden yliopisto-opinnot olivat takana. Vieressä istunut tokiolaispariskunta ojenteli nuorelle naiselle nenäliinoja. Oliko joku aasialainen hulttio särkenyt Minnan sydämen?

Ei ollut. Eväsoja oli elänyt Kiotossa täydellisen harmonian ja seesteisyyden aikaa. Hänen sielunsa oli juurtunut Japanin kamaraan kuin bonsaipuu kivipuutarhaan. Nyt hän oli palaamassa koti-Suomeen miehen takia.

Ilman suomalaista sulhastaan Eväsoja olisi ehkä jäänyt buddhalaiseksi nunnaksi johonkin syrjäiseen vuoristotemppeliin. Mutta pohjalainen komistus, fiancé, oli odottanut rakastaan kaikki nämä vuodet. Ne vuodet, jotka Eväsoja vietti hämärissä saleissa kumartuneena tutkimaan japanilaista estetiikkaa ja filosofiaa. Vanhoja mestareita ja muinaisia kirjoituksia. Viisauksia vuosisatojen takaa.

Eväsoja siis viimeisteli väitöskirjansa Suomessa. Hän toi Kiotosta tuliaisinaan myös repun täynnä kiehtovia ajatuksia. Zen-sanonnan mukaan jokainen päivä on paras päivä. Lause opettaa hyväksymään elämän juuri sellaisena kuin se on.

Kiotossa Eväsojan opintoja ohjannut sensei oli korostanut, että jokainen päivä tuli elää niin, että illalla olisi hyvä vaikka kuolla.

Vastoinkäymisiin kannatti suhtautua tyynesti ja nöyrästi.

– Japanilaisessa ajattelussa virheet ja pettymykset eivät ole ollenkaan huono asia, sillä juuri niistä opitaan eniten. Harmonia on sitä, että elämässä on kohtuudella koettelemuksia ja arjen iloja, Eväsoja kertoo.

Siemailemme tyynesti ja nöyrästi kahvia Tapiolan kirjastossa Espoossa, vaikka vieressä hihkuu kesälomista riehaantunut koululaiskatras. Eväsoja on juuri lopettanut työpäivänsä neuvolassa, jossa hän toimii terveydenhoitajana.

Antaako Japanin tutkimuksen tohtori ja japanilaisen estetiikan dosentti lastenhoito-ohjeita espoolaisille?

– Kannattelen suomalaisia lapsiperheitä arjessa, Eväsoja hymyilee edelleen yhtä tyynesti.

Tämä terveydenhoitaja taitaa teeseremoniat, kalligrafian koukerot, kukkien asettelun ja nō-teatterin vivahteet. Ei aivan perushoitaja.

Kaiket päivät kimonossa

Miten ihmeessä kuusankoskelaisen yksinhuoltaja äidin tytär päätyy kuuluisaan Urasenken teekouluun Kiotoon? Koulussa pakersi 200 japanilaista ja kuusi ulkomaalaista, joiden ryhmää kutsuttiin nimellä ”midorikai” eli vihreät.

Kimono oli päivittäinen kouluasu. Opettajat näpäyttivät viuhkalla, jos kävely kapeassa paketissa ei ollut riittävän viehkeää. Yksi askel oli parikymmentä senttiä pitkä, koska liikkumavaraa ei yksinkertaisesti ollut enempää.

Eväsoja oli 24-vuotias ja ensimmäistä kertaa Japanissa. Hän oli haltioissaan.

– Se oli hillitön historiabuusti! Astuin ajassa taaksepäin 1500-luvulle. Kuljin samoista porteista kuin muinaiset teemestarit. Rakennus oli maailmanperintökohde. Tunnelma herätti kunnioitusta ja velvoitti opiskelemaan.

Japanilaisessa filosofiassa viljellään metaforia ja mystiikkaa. – Kaikkea ei tarvitse selittää ja ruotia auki, eikä kaikkea voi järjellä ymmärtää, Minna Eväsoja pohtii.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeen Eväsojaa kiinnosti lääketiede, kasvatustieteet ja ulkomaat. Hän aloitti lopulta opinnot Aasian ja Afrikan kielten ja kulttuurien laitoksella Helsingin yliopistossa.

Opiskelijoiden piti suorittaa kielivaihto jossakin itseään kiinnostavassa maassa. Eväsoja aloitti ensin Intian tutkimuksella, mutta maan kielet ja kulttuurit tuntuivat liian kaoottisilta ja vierailta. Hän tarvitsi jotain järjestelmällisempää.

Japanin alkeiskurssi sopi kuin riisikulho käteen.

– Se loksahti heti. Aivan ihanaa. Ymmärsin japanilaista ajattelumaailmaa. Nautin valtavasti siitä kaiken kattavasta esteettisyydestä. Japanilainen arki on esteettisyyden juhlaa.

Niinpä Eväsoja haki Urasenken kouluun, vaikka hänellä ei ollut mitään käsitystä teetaiteesta. Hän kopioi faktat hakemukseensa Encyclopædia Britannicasta.

– Kuulin myöhemmin, että minut valittiin juuri tämän takia. Olin kuin tyhjä valkoinen paperi, en tiennyt mistään mitään. Minuahan oli siis helppo muokata.

Muodollisuus tuo turvaa

Keskivertojapanilaista pitempi Eväsoja löi toistuvasti ohimonsa erään matalan teehuoneen kattohirteen. Hän unohti kumartua, koska oli niin jännittynyt.

Urasenkessa piti muistaa, missä asennossa sormet ovat, kun teehuoneen ovi avataan. Missä kulmassa kämmenselkä ja ranne ovat käsivarsiin nähden, kun kaadetaan kuumaa vettä. Kuinka noustaan ja istutaan.

– Se oli niin mystistä. Opettelin kaiken alusta lähtien. Tutustuin uudelleen omaan kehooni.

Teeseremonia on kuin tanssia, jossa jokainen liike on tarkoin määritelty. Eväsoja ei oppinut askeleita helposti. Hän sai moitteita ”ballerinamaisesta” kävelystään. Myös varpaat harottivat rumasti. Valkoinen tabi-sukka paljasti isovarpaan ja muiden varpaiden väliin jäävän liian ison loven. Opettaja neuvoi suomalaista teippaamaan varpaat toisiinsa.

– Tein myös sen virheen, että söin jäätelöä kaupungilla kävellessä. Se on japanilaisten mielestä todella noloa ja näyttää eroottiselta. Sain nuhteita.

Eväsoja kuitenkin ihastui japanilaiseen tapaan katsoa elämää ja kohdata ihmisiä. Toisten kunnioitus ja muodollisen kohteliaisuuden tuoma turva tekevät elämästä helppoa. Japaniin verrattuna Suomessa tuntuvat vallitsevan viidakon lait.

– Täällä en oikein tiedä, miten olla. Japani on henkinen kotini. Minulla on äärettömän hyvä olla siellä. Tiedän aina, missä mennään.

Teetaiteen harjoittajan tulee Eväsojan mukaan vaalia arkielämässä neljää periaatetta. Niitä ovat harmonia, kunnioitus, puhtaus ja tyyneys. Harmonia on sitä, että ylläpitää rauhaa ja yhteisymmärrystä kaikissa ihmissuhteissa. Mieli taas pysyy tyynenä, kun ihminen tietää omat kykynsä ja rajansa. Ei yhtään hullumpia neuvoja kiireiselle ja stressaantuneelle nykyihmiselle. Ehkä meidän pitäisikin vain keitellä enemmän teetä.

”Kipeätkin ratkaisut kääntyvät lopulta hyväksi.”

Karua ja kaunista

Teekoulun jälkeen Eväsoja palasi Japaniin tekemään jatko-opintojaan. Hän tutki kolme vuotta wabia Koben yliopistossa senseinsä ohjauksessa.

Mitä ihmettä on wabi? Eväsoja tutustui termiin teekoulun kautta.

– Se on keskeinen käsite 1500-luvun japanilaisessa estetiikassa ja keramiikassa. Wabi tarkoittaa karua kauneutta. Siihen liitetään ajatuksia vaatimattomuudesta ja köyhyydestä. Se kiinnosti minua hurjasti, koska wabi on meille länsimaalaisille jotain niin vierasta.

Wabi voi kuvata ihmistä, tilaa, esinettä, tyyliä tai asumusta. Wabi-ihminen kääntää Eväsojan mukaan materiaalisen puutteen henkiseksi rikkaudeksi. Hän löytää harmonian ja hyvän onnen tunteen silloinkin, kun ympärillä ei ole yltäkylläisyyttä ja vaurautta. Hän hyväksyy vaillinaisuuden ja viallisuuden myös itsessään. Onko Eväsoja itse wabi-ihminen?

– Olen vuosien varrella alkanut lähestyä sitä. Olen päässyt irti siitä, miten haluaisin asioiden olevan. Muistutan itseäni päivittäin, että elämä on hyvää juuri näin kaikkine puutteineen ja riittämättömyyksineen.

Nuorempana Eväsojasta oli raskaampaa, jos joku kritisoi tutkimuksia tai sanomisia.

– Nyt voin todeta, että ai niinkö, ja annan sen mennä. Minun ei tarvitse tarttua sanoihin. Ne eivät määrittele minua ihmisenä. Ikääntyminen tuo myös sen vapauden mukanaan.

Wabimaista asennetta vaati sekin, että Eväsojan akateeminen urapolku tyssäsi lopulta lasikattoon. Hän ei alistunut erään tärkeän miesprofessorin määräysvaltaan. Lisäksi Eväsoja alkoi odottaa esikoistaan. Se on huono yhdistelmä korkeasti koulutettujen sumo-painissa.

– Elämä meni niin kuin meni. Sekin on juuri sitä wabi-ihmisen ajattelua. Hyväksyn asiat sellaisina kuin ne ovat. Minulle elämä antoi tällaisen asian.

Wabin tihentämä tunnelma on ”surumielisen melankolinen”. Se on hiljainen ja vaatimaton mutta silti hienostunut. Eväsojan määritelmät tuovat mieleen suomalaisen tyynen järvenselän kesäiltana. Siihen pisteeksi vielä kuikan huuto kuin haiku-runo. Wabin voi siis löytää läheltä. Ei tarvitse lentää Japaniin.

Vaikene ja katso

Pelkkiä kirjoja lukemalla ei viisastuta. Zen-munkki Osho-san opetti Eväsojalle, että sanat ovat vain sanoja. Niillä ei ole todellista merkitystä. Jos haluaa syvällisesti oppia, on tarkkailtava ympäristöä.

Vaikene ja katso, koe ja kuule, munkki neuvoi. Hän piti suomalaisesta, vaikka huomauttikin, että tämän tulisi meditoida enemmän. Sen kuulemma näki tavassa, joilla länsimaalainen istui tatamilla teehuoneessa. Eväsoja vaali munkin neuvoja mielessään. Hän oivalsi, että aito kokemus oli tärkeää, koska muuten tutkimukselta puuttui sydän ja sielu.

– Olen tarkkaillut, katsellut ja kuunnellut. Olen onnekseni uskaltanut elää rohkeasti.

Viileän luumuviinin nautinto

Eväsoja teki Suomessa 20 vuotta Japaniin liittyviä tutkimuksia ulkopuolisella rahoituksella. Lopulta hän väsyi taistelemaan apurahoista. Hoitoala tuntui läheiseltä, joten tohtori opiskeli terveydenhoitajaksi.

– Kaikessa on aina myös jotain positiivista. Kipeätkin ratkaisut kääntyvät lopulta hyväksi. Sen hyvän vain näkee myöhemmin.

Uusi palkkatyö toi säännölliset tulot ja antoi sisäisen rauhan. Yliopistossa Eväsoja ei olisi kirjoittanut kokemuksistaan henkilökohtaista kirjaa Melkein geisha. Se olisi ollut akateeminen harakiri, itsemurha. Tutkijan uskottavuus olisi mennyt.

Onneksi asiat siis menivät näin. Muuten emme tietäisi esimerkiksi, miten nautinnollista on siemailla viileää luumuviiniä tatamilla lepäillen, kun katse vaeltaa avonaisesta ikkunasta siintävien vuorten silhuetilla.

Juuri kauneus ja siitä hurmaantuminen valloittivat Eväsojan sydämen Japanissa. Huikeita hetkiä oli paljon, kuten tulikärpästen tanssi elokuun illassa tai valkoinen riisi mustassa lakka-astiassa. Japanilainen estetiikka rakentuu kontrasteille.

Eväsoja lukee yhä japanilaisia klassikoita kerta toisensa jälkeen. Niistä avautuu aina jotain uutta. Yksi suosikki ylitse muiden on munkki Yoshida Kenkon Joutilaan mietteitä vuodelta 1330.

– Palaan siihen aina. Kirjassa tiivistyy japanilaisen kauneuden ja sielunmaiseman ydin.

Kenkon mielestä kauneinta ei olekaan pörheä kirsikkapuu täydessä kukassa, vaan puutarha kukinnan jälkeen. Kun vaaleanpunaiset terälehdet laskeutuvat tuulen mukana lammen pintaan. Kirkkaalla taivaalla kellottavaa täysikuutakin kauniimpi on kuun pilkahdus pilviverhon takana.

Hanami eli ”kukkien katseleminen” on vuoden tärkein juhla Japanissa. Se ajoittuu kirsikkapuiden kukinnan alkamiseen.

Lännessä asiat on aina avattu ja tarjottu valmiiksi. On haluttu näyttää. Idässä kauniina on pidetty kätkettyä.

– Täällä haluamme paljastaa. Nautimme realitystä, jossa kaikki kerrotaan suoraan. Naisten avonaisia kaula-aukkoja pidetään kauniina. Japanissa taas on perinteisesti näytetty vain niska ja nilkka. Kätkeminen jättää tilaa mielikuvitukselle, Eväsoja kertoo.

Japanilaisen estetiikan kauneuskäsitykset menevät vielä tätäkin syvemmälle. Korkeinta kauneutta edustavat ”lakastunut” ja ”nahistunut”.

Mitä ihmettä? Meillähän palvotaan nuoruutta, rypyttömyyttä, kiiltävää pintaa ja kaikkea uutta.

– Eikös ole ihanaa. Voit olla onnellinen jokaisesta rypystä! Eväsoja kujeilee.

Hän toivoo muistuttavansa vanhuksena nō-teatterin käppyräistä ja kuhmuraista luumupuuta.

– Pinnalla kasvaa jo sammalta ja sisusta korventaa laho. Silti joka kevät se puhkeaa joko valkoisiin tai aniliininpunaisiin kukkiin. Ihan täyteen!

Kaikkein kauneinta japanilaisittain on viimeinen pakkasen nahistama ja lumen kuorruttama persimoni oksassa riippumassa. Suomessa siihen voi sijoittaa vaikka edellisen kesän tummuneen omenan.

– Siinä on kauneuden kulminaatiopiste. Eletty elämä ja kulunut aika tuovat omaa viehättävyyttään. Kaikessa kuluneisuudessa yhdistyvät wabi, ajankulu ja sabi, patina, Eväsoja selittää.

– Tämä on hyvin kaukana länsimaisesta ajattelusta, siksi sitä on myös vaikea avata.

Wabimaisuutta voi silti soveltaa. Kierrätys on sitä parhaimmillaan. Ei kannata viskata kuluneita esineitä aina roskiin ja ostaa uutta. Ajan patinaa voi vaalia ja ihailla.

Minna Eväsoja nautti kirsikankukkien loistosta Roihuvuoren japanilaisessa puutarhassa Helsingissä.

Älä sadattele vaan hurmaannu

Japanilaisilla on Eväsojan mukaan myös taitoa hurmaantua kauneudesta. Siinä missä suomalainen noituu ensilunta autoa putsatessaan, japanilainen rientää ihailemaan kuuraa johonkin kuuluisaan puutarhaan.

–Siellä hullaannutaan kauneudesta ja vuodenajoista. Syksyn ja kevään sadekuurojakin pidetään kauniina. Japanilaiset ovat aika mestareita tässä. Meillä Suomessa on paljon arkisempi suhde esimerkiksi lumeen.

Tietysti Japanissa on kosolti rumaa. Järkyttävän ankeita esikaupunkeja ja armoton työtahti, jossa ei ehditä kuurankukkia katsella. Mutta nyt keskitytään kauniiseen ja poimitaan Eväsojan opastuksella vain kypsät kirsikat Japanin kakusta.

Mikä on tohtorin oma hurmion huippu?

– Totaalinen ekstaasini on kalliorannat ja sammaleet. Olen ottanut satoja kuvia sammaleisista metsistä. Sammal hurmaa minut täysin. Tekisi mieli laittaa pää mättäälle, jäädä makoilemaan ja haistelemaan.

Eväsoja hullaantuu myös kivistä. Hän kantelee niitä mukanaan ja silittelee välillä. Espoossa naapurit ovat päivitelleet puutarhan kivikokoelmaa.

Varistele sydämesi pölystä

Hengellisyys näkyy Japanissa perheiden arjessa selvemmin kuin meillä. Esi-isien henkien uskotaan suojelevan elämää. Kodeissa on usein sekä shintolainen että zenbuddhalainen alttari. Haudoilla on pienet postilaatikot, joihin edesmenneille voi jättää viestejä.

– Eikö ole viehättävä ajatus! Olisi ihanaa, jos meilläkin olisi sellaiset.

Eväsojaa viehättää myös japanilaisen filosofian ajatus sydämen pölyjen varistelusta. Nämä pölyt ovat maallisia ajatuksia ja arkisia turhuuksia. Niitä ei pitäisi enää tietyissä tilanteissa tomuttaa ympärilleen. Kun ihminen astuu teehuoneen sisäpuutarhaan, hänen tulisi olla vapaa kaikista maallisista mietteistä.

– Ulkopuutarhassa varistellaan ja pöllytetään. Huolille on siis aika ja paikka. Teehuoneessa ei enää mietitä, mitä ostaisi huomenna ruoaksi.

Espoossa Eväsoja tomuttelee tuntojaan puolison kanssa kävelylenkeillä. Illalla nukkumaan mennessä on hänen mielestään hyvä, ettei kanna kaunaa kenellekään.

Pölytön mieli on tyhjä ja vapaa. Se ei ole kuitenkaan autio. Japanissa tuohon tilaan johdattavat teetaide, nō-teatteri ja kalligrafia. Intensiivinen keskittyminen rauhoittaa sielun ja sydämen.

Eväsoja on päässyt tuohon mystiseen tunnelmaan joskus meditoidessaan, teehuoneessa istuessaan tai hiljaisessa suomalaisessa metsässä kävellessään. Kokemusta on vaikea tavoittaa sanoin.

– Yhtäkkiä maailma tai universumi vain humahtaa läpi. Huh! En osaa edes kuvailla sitä. Kaikki on yhtä. Tyhjyys on japaniksi sama kuin valaistuminen.

Minna Eväsoja on 52-vuotias Japanin tutkimuksen tohtori, japanilaisen estetiikan dosentti ja terveydenhoitaja. Perheeseen kuuluvat puoliso, 16-, 14- ja 10-vuotiaat lapset sekä koira. Asuu Espoossa.

Kirjoja:

Shoshin – Aloittelijan mieli (Gummerus 2018)

Melkein geisha – Hurmaava ja hullu Japani (Gummerus 2016)

Teetaide ja runous - Wabi ja sabi japanilaisessa estetiikassa (SKS 2013)

Itämainen estetiikka (toim. Gaudeamus 2011)

Bigaku: japanilaisesta kauneudesta (Tammi 2008)

1 kommentti