Moni (25 prosenttia) kuitenkin toivoo, että voisi viettää enemmän aikaa lapsensa kanssa. Lähes puolilla isistä ei edes ollut mahdollisuutta olla leikki-ikäisen lapsensa kanssa niin paljoa kuin isä itse olisi halunnut.
Isillä stressiä ja vaikeuksia parisuhteissa
Leikki-ikäisten lapsien isät kokevat melko yleisesti vanhemmuuteen liittyvää stressiä. Moni isistä kokee puutteita omissa vanhemmuuden taidoissaan ja kyvyissään tulkita lapsen tunteita ja tarpeita. Lisäksi lapsen vaativuus ja itkuinen mieliala lisäävät stressiä. Isillä esiintyy myös runsaasti parisuhteeseen liittyviä ongelmia. Etenkin seksuaalisuuteen ja tunteiden ilmaisuun ollaan usein tyytymättömiä: vihan ja suuttumuksen tunteet sekä kriittisyys puolisoa kohtaan ovat yleisiä ja parisuhteen tulevaisuutta pidetään epävarmana. Parisuhteen ongelmat peilautuvat myös lapsen kanssa yhdessäoloon ja sen määrään.
Alkoholin käyttö lisää ongelmia perheessä
Väitöstyön tuloksista selviää eräs huolestuttava piirre suomalaisista isistä: runsas alkoholin käyttö. Jopa yli kolmannes leikki-ikäisten lasten isistä voitiin luokitella alkoholin riskikuluttajiksi. Edellä mainittu vanhemmuuden aiheuttama stressi ja ongelmat parisuhteessa liittyivät kiinteästi alkoholin käyttöön samalla vaikeuttaen sitoutuneena ja vastuullisena isänä toimimista. Alkoholin käyttö lisää tyytymättömyyttä parisuhteessa ja heikentää lapsen ja isän yhdessäolon määrää. Tulokset pohjautuvat 1082 kolmesta kuuteen vuotiaan lapsen isältä kerättyyn aineistoon. Tutkimus tuotti uutta tietoa sekä kansallisesti että kansainvälisesti, ja sitä voidaankin hyödyntää kehitettäessä isyyden tukemisen käytäntöjä neuvoloissa, päivähoidossa, varhaiskasvatuksessa, koulussa sekä muualla sosiaali- ja terveydenhuollossa. Väitöskirja tarkastetaan 21.8.2009 Tampereen yliopistolla. Lue lisää: Miehestä isäksi Kun minusta tuli isä 7 askelta hyvään vanhemmuuteen Perhevapaita ei osata hyödyntää Piristä parisuhdetta – 10 vinkkiä makuuhuoneeseen Naiskysely paljastaa: Millainen on suomalainen äiti? Keskustele: Olenko huono isä? mikä on hyvää isyyttä?