
Mieheni jäi kiinni valheesta, kohtelee minua huonosti ja kaikki syy on minussa – mikä neuvoksi?
Valheen paljastuminen luo aina epäluottamusta ja saa epäilemään kumppania muustakin vilpistä. Perheneuvoja Pekka Puukko sanoo, että yhden salaisuuden paljastuminen voi tuoda päivänvaloon muitakin tärkeitä asioita.
Rakkausklinikalla kerrotaan pitkästä suhteesta, jossa mies jäi kiinni vuosikausien ajan tapahtuneesta salatupakoinnista. Rouva epäilee, että pitkään jatkunut valehtelu voi tarkoittaa muitakin salaisuuksia. Lisäksi mies kohtelee häntä huonosti ja väittää, että syy siihen on rouvassa. Keskustelua ei synny.
Perheneuvoja Pekka Puukko sanoo, että pienen salaisuuden paljastuminen voi johtaa parisuhteen muiden tärkeiden asioiden äärelle, joista ei ole keskusteltu tarpeeksi. Kun luottamus toiseen on mennyt, on sitä vaikea saada takaisin, ja se rakentuu joka tapauksessa hitaasti.
Rakkausklinikka on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon neuvontapalvelu, jossa perheneuvojat vastaavat lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Julkaisemme uusia kysymyksiä ja vastauksia Rakkausklinikalla joka perjantai.
Mieheni valehteli minulle polttamisestaan 16 vuotta – mitä muuta hän salaa?
Olemme olleet yli 33 vuotta naimisissa, olemme lapseton pari. Noin vuosi sitten mieheni jäi kiinni valheesta: luulin, että hän on ollut 16 vuotta polttamatta, mutta kun esittelin miehelleni uutta pankin mobiiliversiota, paljastui, että hän on polttanut kaikki vuodet töissä, vaikka sanoi lopettaneensa.
Perusteena hän sanoi, että hän tiesi, että hermostuisin ja siksi hän ei ollut sanonut mitään. Muutenkin hän käyttäytyy huonosti ja puhuu minulle alentavasti. Hän ei halua terapiaan, mutta saan itse kuulemma mennä, jos minun tarvitsee. Hän syyttää minua ja sanoo, että hänen käytöksensä johtuu minun asenteestani, koska kaiken pitää mennä niin kuin minä haluan.
Itse hän on tehnyt päätöksen jättää kertomatta, että polttaa edelleen. Tämä loukkaa suuresti ja ajattelen tietysti, että mitä muuta hän on minulta salannut. Mikä neuvoksi, kun hän ei suostu keskustelemaan asiasta?
Perheneuvoja Pekka Puukko vastaa:
Aika monta kertaa olen kuunnellut, kun puolisot kertovat suuren salaisuuden paljastumisesta parisuhteessaan. Joskus on tullut olo, että paljastuminen tapahtui liian helposti ollakseen sattumaa. Se sama tunne tuli kysymystäsi lukiessa. Oliko puolisosi tupakoinnin paljastuminen sattumaa? Vai oliko se salaisuus, joka ikään kuin etsi mahdollisuutta tulla päivänvaloon? Ja tuoda ehkä mukanaan muutakin, jotakin, mistä suhteessanne ei ole riittävästi keskusteltu?

Voi olla, että olette päässeet salaisuuden paljastumisen myötä tärkeiden kysymysten äärelle. Mihin kaikkeen puolisosi pelko hermostumisiasi kohtaan liittyy? Oletko sinä ensimmäinen ihminen, jonka hermostumisia hän on elämässään pelännyt, vai onko elämän varrella ollut muitakin? Mikä hermostumisessasi on sellaista, joka on puolisollesi sietämätöntä? Millaista hermostumista hänen olisi helpompi kestää? Entä sinä, millainen sinä olet hermostuessasi? Onko sinulla jouston varaa siinä, miten ilmaiset hermostumisen tunnettasi? Voisiko puolisosi ehkä auttaa sinua jollain tavalla, kun olet hermostunut?
”Voi olla, että yhden salaisuuden paljastuminen johtaa muiden tärkeiden kysymysten äärelle.”Perheneuvoja Pekka Puukko
On totta, että puolisosi on itse tehnyt päätöksen jättää kertomasta polttamisesta sinulle. Hän on vastuussa siitä, että hän on polttanut ja pitänyt sen salaisuutena. Kiinni jäämisen seurauksena hän on paljastanut sinulle, mihin salaisuuden pitäminen on liittynyt: Hänen pelkoonsa siitä, että sinä hermostuisit hänen polttamisestaan. Voisitko ajatella, että omasta pelosta kertomalla hän antoi sinulle ja parisuhteellenne lahjan? Jos sinä paljastaisit oman pelkosi, niin mistä sinä hänelle kertoisit?
Puolisosi on kokenut, että kaiken pitää mennä kuten sinä haluat. Ilmeisesti parisuhteessanne ja elämässänne on siis asioita, joihin puolisosi haluaisi vaikuttaa enemmän kuin nyt. Mitä ne mahtavat olla? Millaiset asiat ovat puolisollesi tärkeitä? Millä elämänalueilla hän saa mielestäsi tehdä itsenäisiä ratkaisuja, missä asioissa olisi hyvä tehdä yhteisiä päätöksiä, ja mitkä ovat sinun päätettävissäsi olevia asioita? Jokaisella ihmisellä on tarve sekä yhteyteen että itsenäisyyteen. Voisitteko keskustella siitä, miten toivoisitte yhteyden ja itsenäisyyden tarpeiden suhteessanne toteutuvan?
”Jokaisella ihmisellä on tarve sekä yhteyteen että itsenäisyyteen.”Perheneuvoja Pekka Puukko
On ymmärrettävää, että luottamuksesi puolisoasi kohtaan on saanut kolauksen. Minkä kokoinen kolaus tämä sinulle on? Kuinka suuri asia savuttomuus sinulle on? Kuinka merkittävää sinulle on, että olette miehesi kanssa asioista samaa mieltä? Millaisia kolauksia luottamuksesi tähän tai muihin ihmisiin on aiemmin saanut?
Luottamus rakentuu takaisin hitaasti, ajan kanssa. On hyvä antaa hetki aikaa kolauksesta toipumiselle ennen kuin toimii. Näin olet ehkä tehnytkin.
Onko tosiaan niin, että puolisosi ei suostu lainkaan keskustelemaan asiasta? Vai onko niin, että keskustelun asetelman pitäisi muuttua, jotta hän uskaltaisi lähteä mukaan ja kertoa omia näkökulmiaan. Syytetyn penkiltä on kaikilla kiire pois. Millainen keskustelunavaus voisi kutsua puolisosi pohtimaan tapahtunutta ja sen merkitystä suhteellenne? Lukisiko hän tämän vastauksen, jos näyttäisit sen hänelle? Ja millainen keskustelu siitä seuraisi?
Kysymyksiä Rakkausklinikalle tulee paljon, emmekä valitettavasti ehdi vastata ihan kaikkiin, mutta vastaamme niin nopeasti ja niin moneen kysymykseen kuin mahdollista.