Masennustila eli depressio ja pitkäaikainen masennus on hyvin monikasvoinen ilmiö. Aina depressio ei ala mielialan laskulla vaan epämääräisillä kehon tuntemuksilla. Joskus ihminen kuvaa oloaan harmilliseksi ja saattaa ikään kuin sivulauseessa kertoa pelkäävänsä vakavaa tautia, josta merkkeinä ovat vatsavaivat, hiustenlähtö, lievä lämpöily, öinen hikoilu, oksettava olo tai huimaus. Myös päänsärky, niska- ja selkävaivat, raajasäryt, rintakivut ja ruoansulatuskanavan vaivat voivat kätkeä masennuksen. Oireille ei löydy lääketieteellisten tutkimusten perusteella selvää syytä. Ihminen saattaa kohdistaa huolensa perheenjäseniin tai muihin läheisiin.
Toisaalta depressioon liittyy usein sairaudentunto ja omakohtainen, subjektiivinen kärsimys. Tyypillisiä oireita ja tuntemuksia ovat väsymys, unettomuus, aloitekyvyn ja elinvoiman puute ja alakuloinen elämänasenne. Vaikeassa masennustilassa elämä tuntuu toivottomalta. Tulevaisuudessa ei näy mitään hyvää, ja masennuksesta kärsivä suhtautuu kaikkeen pessimistisesti.
Pitkäkestoinen masennus eli krooninen masentuneisuus ilmenee jatkuvana alakuloisuutena, väsyneisyytenä, alentuneena itsetuntona ja elämänilon vähenemisenä. Oireet eivät kuitenkaan ole niin vahvoja kuin varsinaisissa masennustiloissa. Ne eivät johda työkyvyttömyyteen, mutta aiheuttavat kohtuutonta kärsimystä ihmiselle itselleen. Masennus määritellään pitkäaikaiseksi, kun oireet ovat jatkuneet yli kaksi vuotta.
Depression tunnistaminen on yleensä helppoa, jos masennus kehittyy nopeasti, mutta paljon vaikeampaa silloin, kun se kehittyy hitaasti. Tunnistamista vaikeuttavat mahdolliset samanaikaiset muut mielenterveyden häiriöt, ruumiilliset sairaudet, masennuksen alkuvaiheessa esiintyvät ahdistusoireet ja epämääräiset kivut, kuten huimaus tai väsymys, joihin ei vielä liity mielialan laskua.
Masennus voi kehittyä nopeasti tai hitaasti. Useimmiten se alkaa elämänilon ja kiinnostuksen tunteen menettämisestä. Keskeinen oire on itsetunnon menetys, johon liittyy voimattomuutta, toivottomuutta ja tyhjyyttä. Yleensä depressioon liittyy selvä omakohtainen kärsimys, vaikka tämä voikin saada moninaisia muotoja, kuten aiemmin mainitut moninaiset perusteettomatkin huolet ja pelot.
Masennuksen tarkka luokittelu liittyy hoitoon. Diagnoosi on keskeinen tekijä, kun lääkäri arvioi lääkehoidon, ja muiden hoitomuotojen tarvetta.
Depressiolla tarkoitetaan masennusoireyhtymää, johon siis masentuneen mielialan lisäksi kuuluu useita aiemmin mainittuja oireita. Depressiossa oireet jatkuvat kauemmin kuin kaksi kuukautta menetyksen jälkeen ja ne vallitsevat yli puolta osaa valveillaoloajasta yhtäjaksoisesti kahden viikon ajan. Oireita luonnehtii merkittävä toiminnan huononeminen.
Masennustiloja luokitellaan oireiden laadun, vaikeusasteen ja keston mukaan. Tavallisesti puhutaan lievistä, keskivaikeista ja vaikeista masennustiloista. Lisäksi erotellaan pitkäaikaiset ja toistuvat masennustilat. Masennuksella on taipumus uusiutua jossakin elämän vaiheessa. Masennustilan asianmukainen tunnistaminen ja hoito parantavat sekä välitöntä että pitkän ajan ennustetta.
Masennusoireita ovat:
- Mielialan lasku, surumielisyys, alakuloisuus.
- Elämänilon ja erilaisista asioista nauttimisen kyvyn menettäminen. Mikään ei kiinnosta.
- Uupumus ja väsymys tulevat pienenkin henkisen tai ruumiillisen ponnistuksen jälkeen. On ainainen väsymyksen tunne.
- Masentunut tuntee huonommuutta ja alemmuutta, omanarvon tunne, itsetunto, itseluottamus ja itsearvostus heikkenevät. Arvottomuuden ja häpeän tunteet ovat jatkuvia.
- Syyllisyyden tunteet ovat perusteettomia ja suhteettoman voimakkaita. Toivottomuus, synkkyys ja yleinen kielteisyys valtaavat mielen.
- Unettomuus voi olla vaikeaa.
- Seksuaalinen haluttomuus.
- Masentuneen on vaikea pitää yllä ihmissuhteita, mikä johtaa usein sosiaaliseen eristäytymiseen. Masentunut on ärtyisä, lyhytjännitteinen ja keskittymiskyvytön.
- Pahimmillaan on itsetuhoisia ajatuksia.
