Voi hyvin

Markku Siivola: "Unet tuovat esiin ihmisyyttä, jollaista ei muuten tuntisi"



Markku Siivola: "Unet tuovat esiin ihmisyyttä, jollaista ei muuten tuntisi"

Markku Siivolasta piti tulla kovan faktan tiedemies, mutta unet ja ihmismieli opettivatkin elämää kemianreaktioita paremmin.
Teksti Mia Jokiniva
Kuvat Riikka Kantinkoski

Eletään 1980-luvun alkua Ruotsin Bodenissa. Työkaverit ovat suostutelleet nuoren psykiatri Markku Siivolan mukaan uniryhmään, joka kokoontuu toista kertaa. Ensi kokoontumisessa Siivola ihmetteli voimakasta, sähköistä tunnetta, jonka ryhmänvetäjä Montague Ullmanin syvällinen olemus ja tapa olla läsnä herättivät hänessä. Toisessa kokoontumisessa Ullman kysyy, olisiko kenelläkään unta jaettavaksi. Kenelläkään ei ole, joten hän kertoo sellaisen itse: Viime yön unessa eräs ryhmäläisistä, Markku Siivola, tuli kysymään häneltä kysymyksen, jota hän ei enää muista. Mutta hän muistaa vastauksensa. Ullman oli kuljettanut Siivolan hotellin ikkunan ääreen ja sanonut: ”Näetkö nuo kaksi puhelinpylvästä tuolla? Jos ymmärrät, miksi ne ovat juuri tuossa, olet saanut vastauksesi.”

– Lävitseni kulki kohahdus. Unen viesti avautui minulle heti. Se kuvasi täydellisesti aiemmin vallinnutta merkillistä tunnelmaa. Olimme Ullmanin kanssa kuin kaksi pylvästä, joiden välillä oli sähköinen yhteys. Uniryhmästä tulikin elämäni käännekohta, Siivola kertoo 30 vuotta myöhemmin.

Nyt hän on Suomen johtavia uniasiantuntijoita ja ullmanilaisen uniryhmätyöskentelyn pioneeri. Yhteistyö oppi-isän kanssa syventyi vuosikymmenien lujaksi ystävyydeksi ja työtoveruudeksi, joka päättyi vasta viime vuonna Ullmanin kuollessa.

Siivola kertoo elämästään rauhallisesti, mutta kirkkaasti ja tauoitta kuin eilistä muistellen. Paikat, tapahtumat ja repliikit sinkoilevat puheessa kuvakirjamaisen elävinä. Näin puhuu ihminen, joka on valanut elämäntyönsä mielen kuville: unille.

– Ullmanin perintö on ollut unityöni kulmakivi. En ole keksinyt metodista vieläkään mitään muutettavaa. Se on niin nerokas, Siivola kertoo.

Ullman opetti, että unia on kuunneltava ilman eri oppisuuntien ennakko-oletuksia tai tulkintoja. Unen voi ymmärtää vain henkilökohtaisista lähtökohdista. Hänen mukaansa uni ei osallistu päivätajunnan minän itsepetoksiin. Siksi unen kohtaaminen eheyttää. Hedelmällisimmän unenymmärryksen saavuttaa, kun käsittelee unta vuorovaikutuksessa uniryhmän kanssa.

– Ryhmät rakennetaan niin, että niissä on turvallinen olo. Kaikki saavat kommentoida eikä kukaan, ohjaajakaan, ole muita ylempänä, Siivola sanoo.

Rokotus ideologioita vastaan

Markku Siivola on halunnut aina elää elämäänsä ajattelemalla omia ajatuksiaan, etsimällä itse vastauksensa ja niin, etteivät minkään koulukunnan käytännöt rajoittaisi häntä liikaa.

– Se, että uneksin unityöni alkuaikoina olevani ”Ullmanin sirkusteltassa”, kuvaa hyvin kammoani metodien vangiksi joutumista kohtaan, hän kertoo.

Rokotus jäykkiä ideologioita kohtaan ei silti tullut syntymälahjana. Ennen psykiatrin uraa Siivola ehti opiskella laudaturtyötä vaille kemistiksi. Oikeastaan hän oli jo kymmenvuotiaana aivan luonnontiedeuskovainen.

– Keräsin tieteellisiä artikkeleita leikekirjaani. Ainekirjoitustunnilla väänsin kaikki aiheet luonnontieteellisiksi. Opettaja katseli sitä kauan, mutta puuttui silloin peliin, kun tein tiedettä jopa aiheesta ”Ei savua ilman tulta”. Kirjoitin tulesta tiedemiesten sydämissä ja sen tuottamasta keksintöjen savusta.

Siivola kaipasi kyllä henkisyyttä, muttei osannut pukea sitä sanoiksi. Kunnes 21-vuotiaana tapahtui jotakin.

– Luin eräänä yönä Jiddu Krishnamurtin kirjaa. Siinä esitettiin kirjoittajalle kysymyksiä kuten: Mitä on rakkaus? Mikä on totuus? Miten elämää ymmärretään? Krishnamurti vastasi aina sanoen: ”Jo kysymällä tuota osoitatte, että ette edes halua ymmärtää.”

– Vastaus ärsytti suuresti. Kunnes viimein, kun pysähdyin lauseen kohdalle, jokin murtui läpi. Sain yhteyden siihen osaan itseäni, jossa välähti: Näin se on. Jos en ymmärrä, että kukaan muu kuin minä ei voi tietää vastauksia omiin kysymyksiini, olen loputtomassa ulkopuolelta etsimisen tilassa. Oivalluksen seurauksena päästin irti kaikista uskonnoista ja uskontojen vastustamisuskonnoista. En löytänyt mitään, vaan kadotin kaiken. Se oli väläys, jonka kirkkaus kantaa minua yhä.

Lääkärin opinnot Siivola aloitti 24-vuotiaana. Hän totesi ihmisen olevan paras linkki sinne, mitä ei voi tieteen keinoin saavuttaa. Vain ihmisten kautta olisi mahdollisuus ymmärtää elämästä enemmän.

Psykiatrian opinnot koettelivat Siivolan elämänfilosofiaa, joka perustui oman sisäisen viisauden kunnioittamiselle. Psykoanalyyttisten piirien kollegat tuntuivat välillä kuin riivatuilta, oikeasta elämästä omaan kuplaansa eristetyiltä papukaijoilta, jotka toistelivat Sigmund Freudin seksuaaliteoriota lääkkeeksi kaikkeen.

Siivola muistaa tentin, jossa sai upeana pitämästään vastauksesta surkeat pisteet, koska ei ollut muiden tavoin huomannut kopioida kirjasta kohtaa, jossa väitettiin, että ”paranoian takana on homoseksuaalinen paniikki”. Toisen kerran eräs vanha professori hirmustui Siivolaan ja jyrisi tälle suureen ääneen: ”Luuletteko voivanne tuhota psykoanalyysin? Se on yhtä mahdotonta kuin kumota maapallon vetovoima!”

Rajanylityksistä rajattomuuteen

Siivola eli 25-vuotiaaksi Helsingin Pirkkolan omakotitaloalueella, jonka Ruotsi lahjoitti evakoille jatkosodan jälkeen. Vanhemmat muuttivat sinne Viipurista. Isä sai työtä Kansallisteatterin näyttelijänä ja äiti saman teatterin kuiskaajana. Siivola muistaa yhä lapsuuden kotitalon seinästä vanhan, mustuneen metallikyltin tekstin: ”Ruotsin kansalta”.

Psykiatrian valinta erikoistumisalaksi ei ollut selviö. Alkuun alan kuppikuntaisuus suorastaan kauhistutti. Kunnes hyvä ystävä, taiteilija Orvo Raippamaa vakuutti, että Siivolasta tulisi nimenomaan loistava psykiatri.

– Orvon vaikutus elämääni on ollut mittaamaton. Häneltä sain hengen yliopistoni. Tutustuimme parapsykologisen seuran kokouksissa. Sen seurauksena istuin lopulta toistakymmentä vuotta aika ajoin hänen vieraanaan. Keskustelimme kaikesta maan ja taivaan välillä. En ikinä lakannut hämmästelemästä hänen viisauttaan. Hän oli ihminen, jonka sielun takaseinään en nähnyt koskaan.

Siivola on yhä parapsykologisen seuran johtokunnassa, osaksi Raippamaan sinne jättämän henkisen perinnön kunnioittamiseksi. Hän on myös jäsen Suomen Hypnoosiyhdistyksessä, jota oli nuorena perustamassa.

– Hypnoosi oli minulle tärkeä itsetunnon kohottaja. Hypnotisoin ihmisiä ja pidin näytöksiä kaikkialla. Nyt tuo ei enää kiinnosta, on niin paljon olennaisempaakin.

Perheen evakkotausta, hypnoosia, parapsykologiaa, unia. Siivolan elämä tuntuu kiertyvän erilaisten rajanylityksien ympärille?

– Kyse on pikemminkin rajattomuudesta. Vain rajattomuudesta voi ammentaa energiaa, sillä se on jakamatonta. Nyt olen kiinnostunein tyhjyydestä. Se, joka ei ole mitään, on ehdoton edellytys sille, että on jotain.

– Etsijöiden ongelma on usein etsiä jotain senkaltaista, jonka voisi tajuta. Mutta olennaisinta ei voi tajuta, se kun ei ole mitään. Sen kun tajuaa, on etsiminen ohi.

Unien monet merkitykset

Siivola ei ehdi päivätyössään Jorvin sairaalapsykiatrina käsitellä juurikaan unia. Mutta sairaalan henkilökunnalle hän on vetänyt uniryhmiä 1990-luvulta lähtien.

– Vaikka moni sanookin, että tämä on turhaa, ettei tällä maailmansotia estetä, uskon, että unien ymmärtämisellä voi luoda inhimillisen lisäjuosteen ihmisten välille. Unet ovat niin lahjomattomia. Ne tuovat päivänvaloon ihmisyyttä, jollaista monen olisi mahdoton muuten tuntea.

– Jokainen huomaa unien voiman itse. Kun oppii pois siitä, mitä on oppinut, voi päästä kosketuksiin syvimpänsä kanssa. Jos en olisi viettänyt tuhansia tunteja unien parissa, en uskoisi ihmiseen, kuten uskon nyt.

Unet ovat vaikuttaneet myös Siivolan työhön ja kommunikointiin muiden kanssa. Ne ovat opettaneet kuuntelemaan.

Siivola kirjoittaa kirjassaan Unien opissa siitä, että nykyisessä länsimaisessa valtakulttuurissa unet eivät saa ansaitsemaansa arvostusta. Koska unet ovat usein järjen tuolta puolen eivätkä sellaisia konkreettisia hyödykkeitä, joita voisi rakentaa, ostaa tai myydä, ei nykyiseltä arvopohjalta toimiva yhteiskunta niitä juuri kunnioita.

Siivolan omassa näkemyksessä taas millään muulla ei ole yhtä voimallista olennaiseen pureutumisen kykyä kuin unilla. Vahvimmin Siivolaan vaikuttanut uni pelasti vuosia sitten hänen avioliittonsa.

– En kerro muuta kuin sen, että se löi sellaiset kuvat eteeni, etten päässyt karkuun. Se näytti tilanteeni lapsen välittömän viisauden tavoin ja johti lopulta tärkeään muutosprosessiin.

Kaikkeuden kaiku

Kun Siivola ei ole työnsä parissa, hän napsauttaa tietokoneensa päälle, kumartuu näytön ylle ja alkaa naputtaa.

– Olen täysin tietokonekajahtanut. Olenpa sitten mökillä tai kotona, istun tietokoneella. Rakastan ohjelmoimista! Tiedon haaliminen, suodattaminen ja käyttäminen ovat niin minua.

Vasta tarkemman kyselyn jälkeen selviää, että kyse taitaa olla tietokoneidenkin suhteen tosiosaamisesta. Laitekokoelmaan kuuluu kaksi Applea, yksi Toshiba, yksi Dell, neljä Aceria ja yksi Asus. Kolme koneista, ahkerimmin käytetyt, ovat vuodesta toiseen päällä ympäri vuorokauden.

Siivolan tapa kertoa itsestään on uskomattoman vaatimaton. Vailla mitään itsekorostusta hän vastailee kysymyksiin erilaisia lahjakkuuksia tulvivasta elämästään. Seuraavassa sivulauseessa selviää, että takana on myös 30-vuotinen kirjallisuuskriitikon ura ja miltei 800 kirjan arvioinnit Kalevassa.

Onko tällaisen elämänkokemuksen, ymmärryksen ja tietotaidon kerännyt ihminen missään heikko? Pelkääkö hän mitään?

– Välillä kadotan otteeni siitä, mikä on olennaista. Kaikki tämä, mitä olen puhunut, katoaa. Jäljelle jää muuttuvaan maailmaan takertuminen. Se on ahdistavaa. Olen osa-aikaeläkkeellä ja syksyllä vähennän töitä entisestään. Huolestun siitä, valtaako tyhjyys minut, kun en pääsekään pakoon päivän aktiviteetteihin.

– Silloin huomaan, että toinen jalkani on taas livennyt ansaan. Olennaisintahan on se, mikä on ääretöntä. Energisimmät hetkeni koen, kun katson taivaalle ja äärettömyys palauttaa mittasuhteet. Silloin muistan, että kaikki on hyvin, juuri niin kuin pitääkin. Kaikki toiveet, joita esittäisin jäljelle jäämisestäni, vain sitoisivat minua.

Markku Siivola

Psykiatrian erikoislääkäri, uniryhmätyönohjaaja

Koti: Helsinki

Perhe: Vaimo ja 33-vuotias poika

Voimapaikka: Ystävien sydämissä

Elämänkatsomus: Jatkuvassa liikkeessä

Tärkeintä: Kaikkiläpäisevä tekijä X

Siivola, Markku: Unien opissa. Kirjapaja 2008. Huom! Kirja on ilmestynyt e-kirjana 2016.

www.siivola.org

Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 4/2009.

Julkaistu: 17.6.2009