Sairaudet

Pelottaako mahatähystykset? Lue faktat tutkimuksista ja selätä pelkosi!

Jos koet kauhua ennen mahatähystystä selvitä mistä tutkimuksissa oikeastaan on kysymys.

15.4.2015

Gastroskopia eli mahatähystys

Mitä tutkitaan? Ruokatorven, mahalaukun ja pohjukaissuolen aluetta. Yleisimmät syyt tähystykseen ovat närästys ja happaman vatsansisällön nousu sekä pitkittynyt ylävatsakipu, laihtuminen ja anemia. Oireiden taustalla voi olla myös kasvain.

Miten valmistaudutaan? Ole kuusi tuntia syömättä ja kaksi tuntia juomatta ennen toimenpidettä.

Mitä tapahtuu? Tähystys tehdään taipuisalla, 10 millimetrin paksuisella ja noin metrin mittaisella tähystimellä. Sen nieleminen onnistuu useimmiten ilman lääkitystä, mutta jos potilas on kovin hermostunut tai pelokas, hänelle voidaan antaa mieto, rauhoittava esilääkitys. Mahatähystyksen jälkeen voi syödä ja juoda välittömästi.

Kauanko tutkimus kestää? 15–25 minuuttia.

Nieleminen yökötti ”Tähystimen nieleminen oli kamalaa. Se onnistui vasta usean yrityksen jälkeen, ja siitäkin huolimatta oksennus nousi väkisin suuhun. Näytteen ottaminen ei sen sijaan tuntunut miltään. Jälkeenpäin kurkku oli hetken aikaa karhea. Tutkimus vahvisti lääkärin epäilyksen keliakiasta.” Anna-Liisa, 34, Helsinki

Kolonoskopia eli paksusuolen tähystys

Mitä tutkitaan? Tähystyksessä selvitetään perä- ja paksusuolen suolisto-oireita, kuten muuttunutta suolen toimintaa, ripulia, veriulosteita, laihtumista ja raudanpuuteanemiaa

.Miten valmistaudutaan? Suolen tulee olla puhdas, jotta tulos on luotettava. Syö kahtena tutkimusta edeltävänä päivänä sosemaista ruokaa ja juo tutkimusta edeltävänä päivänä 2–4 litraa suolta tyhjentävää juomaa. Tämän lisäksi juo muita kirkkaita nesteitä. Rauhoittavaa esilääkitystä ei yleensä tarvita.

Mitä tapahtuu? Tähystys tehdään 12 millimetrin paksuisella ja maksimissaan 170 senttimetrin pituisella, taipuisalla tähystimellä, joka viedään peräaukon kautta suoleen. Tavoitteena on tähystää koko paksusuoli. Usein käydään myös ohutsuolen loppuosassa. Tähystimen kautta voidaan poistaa myös esimerkiksi polyyppeja.

Kauanko tutkimus kestää? Suolitähystys kestää keskimäärin 20–30 minuuttia.

Piereskely nolostutti eniten ”Kärsin alavatsakivuista ja kuumeilusta. Lääkäri epäili tulehtuneita paksusuolen umpipusseja eli divertikkeleitä. Päätin asennoitua suolen tähystykseen huumorimielellä. Tutkimusta edeltävän illan ja aamun suolentyhjennys litrakaupalla juotavine Moviprep-litkuineen hyydytti hymyn. Maku oli kamala, mutta aine toimi.

Häveliään kasvatuksen saaneena en mielelläni pyllistele lääkärille, mutta sain onnekseni maata kyljelläni. Letkun kuljettaminen suoleen tuntui muttei sattunut. Tutkimuksen nolostuttavana loppuhuipennuksena piti prutputella suoleen puhallettu ilma ulos samalla kun kaiken nähnyt ja kuullut lääkäri ojensi muistoksi lähikuvan puhtauttaan kiiltelevästä suolen umpipussista.” Irmeli, 52, Nokia

Selätä pelko kotikonstein

Jos koet kauhua ennen tutkimuksia, kokeile rentoutustekniikoita.

  • Kuuntele rauhoittavaa musiikkia (esimerkiksi netissä spotify.com, haku ”voi hyvin”)
  • Rentouta mieli ja keho hengitystekniikoiden avulla ( esimerkiksi terveyskirjasto.fi)
  • Käytä mielikuvaharjoituksia: Käy tutkimuksen kulku läpi mielessäsi onnistuneeseen loppuun saakka. Lupaa itsellesi palkinnoksi pullakahvit sairaalan kahvilassa.
  • Lue tutkimuksen kulusta. Saatat löytää netistä myös tutkimusta esittelevän videon.
  • Kun olet odotushuoneessa, siirrä ajatukset pois tulevasta toimenpiteestä. Selaile lehtiä. Ajattele, että muutkin ovat selvinneet koitoksesta. Ei kannata pelätä pahinta.

Asiantuntija psykoterapeutti Anja Mäenpää

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt