Meksikolaistutkimuksessa on seurattu 175 lasta, joiden äitien veren lyijypitoisuutta seurattiin odotusaikana. Lasten älykkyyttä mitattiin kuuden ja kymmenen vuoden iässä. Äidin veren kohonnut lyijypitoisuus, erityisesti 28, raskausviikon tienoilla, heikensi lasten älykkyyttä.
Äidin veren lyijypitoisuudella ei näyttänyt olevan minkäänlaista rajaa, jonka alapuolella lyijy ei olisi vaikuttanut lasten älykkyyteen. Raskaana olevien naisten, joiden veren lyijypitoisuus ylittää muutaman mikrogramman desilitrassa, pitäisi varoa altistumasta enää enempää lyijylle. Altistumista tulisi välttää jo kauan ennen raskauden alkua, koska lyijy varastoituu luustoon pitkäksi ajaksi vapautuen raskauden aikana verenkiertoon.
Kehittyvissä maissa, kuten Meksikossa, lyijyn lähteenä oli aikaisemmin bensiinin sisältämä tetraetyylilyijy, jota käytettiin ennen Suomessakin nakutuksenestoaineena. Aine keksittiin viime vuosisadan alkupuolella ja siitä tuli bensiininvalmistajien suosikki halvan hinnan vuoksi. Meksikossa nykyisin eniten käytetty halpa Nova-bensiini sisältää vain vähän tetraetyylilyijyä. Lyijyttömän bensiinin suosio on Meksikossa kasvanut autokannan samalla uusiutuessa.
Länsimaissa lyijystä luovuttiin oikeastaan ensi sijaisesti siksi, että katalysaattorit eivät siedä lyijyä. Meksikossa on myös käytössä vanhanaikaisia vesijohtoja, joissa on lyijyä. Näyttää siltä, että lyijyaltistukselle ei voida asettaa minkäänlaista alarajaa, vaan lyijyaltistuminen on estettävä kokonaan.
Suomessa päiväkotilapset eivät enää ole altistuneet lyijylle vilkkaan liikenteen alueilla sen jälkeen, kun meillä siirryttiin lyijyttömään bensiiniin. Lyijyn käyttö bensiinissä on ollut kokonaan kielletty Euroopan Unionin alueella jo vuodesta 2000 lähtien.
Lähde: Reuters 19.1.2006
Lue lisää: