Jalkaterä koostuu 28 erillisestä luusta. Näiden luiden lisäksi jalassa voi olla useita ns. ylilukuisia luita, joiden määrä vaihtelee yksilöllisesti.
Rakenteellisesti jalkaterän luusto muodostaa kaksi holvikaarta – pitkittäisen ja poikittaisen jalkaholvin. Jalkaholvien korkeus vaihtelee yksilöllisesti paljon. Pienillä lapsilla jalkaholvit ovat hyvin matalat ja ne nousevat kasvun edetessä. Usein iän myötä jalkaholvit taas laskeutuvat vähitellen.
Jalkaholvien korkeus riippuu myös ihmisen perintötekijöistä ja jalan perusrakenteesta. Jalkaholvien korkeus muuttuu jonkin verran normaalin askelluksenkin aikana riippuen askelsyklin vaiheesta. Joillakin ihmisillä on syntyjään joko hyvin matala tai korkea jalkaholvi, jolloin puhutaan vastaavasti latta- tai kaarijalasta.
Jalan luiden perustehtävä on muodostaa jalkaterän tukeva runko. Luiden ja niiden välisten nivelten toiminta on monimuotoista. Luiselta rakenteelta vaaditaan toisaalta joustavuutta jalkaterän osuessa maahan, toisaalta hyvin jäykkää rakennetta, kun alaraajojen lihasten voima välitetään maahan energiatehokkaasti ponnistusvaiheessa.
Jalkaterä voidaan jakaa taka-, keski- ja etujalkaterään. Takajalkaterän muodostavat telaluu ja kantaluu. Näiden kahden luun väliin muodostuu alempi nilkkanivel ja telaluun ja sääriluun väliin puolestaan ylempi nilkkanivel.
Keskijalkaterässä on yhteensä viisi erillistä luuta (veneluu, kuutioluu ja kolme vaajaluuta), jotka muodostavat lukuisia pieniä niveliä keskenään. Valtaosa näistä nivelistä on jäykkiä ja liikettä niissä tapahtuu hyvin vähän. Keskijalkaterän nivelet ovat kuitenkin dynaamisia ja niiden jäykkyys vaihtelee riippuen takajalkaterän asennosta ja näin jalkaterän luisten rakenteiden jäykkyys vaihtelee kävelyn aikana.
Jalkaterän alueella ei ole suuria lihaksia. Jalkaterän lihakset ovat lähinnä pieniä varpaiden toimintaan osallistuvia lihaksia. Näitä lihaksia ovat jalkapöydän luiden välissä olevat luuvälilihakset ja jalkapöydän päällä oleva varpaiden lyhyt ojentajalihas. Sen sijaan jalkaterän alueella kulkee lukuisia jänteitä, jotka välittävät voimia säärilihaksista jalkaterään. Suurin ja tunnetuin näistä on akillesjänne, joka välittää pohjelihaksen ponnistusvoiman jalkaterään. Sisemmän kehräsluun takaa kulkee takimmaisen säärilihaksen jänne, joka kiinnittyy jalkaterän sisäsyrjään. Tämän jänteen toiminta on olennaista jalkaholvin muodostumisessa ja tämän jänteen vaikea tulehdus ja vaurioituminen voi johtaa jalan latuskaryhtiin.
Sisemmän kehräsluun takaa kulkee myös varpaiden pitkän koukistajalihaksen jänne. Isovarpaaseen kulkee oma jänteensä nilkan takaosassa. Ulkokehräsluun takana kulkee kaksi pohjeluulihaksen jännettä – lyhyt ja pitkä.
Pitkä pohjeluulihaksen jänne osallistuu jalkaholvin muodostumiseen ja jalkaterän jäykistämiseen jalan ponnistusvaiheessa. Sen liiallinen toiminta esimerkiksi eräissä neurologisissa sairauksissa johtaa hyvin korkeaholvisen jalan, kaarijalan, muodostumiseen.
Lyhyt pohjeluulihaksen jänne kiinnittyy puolestaan jalkaterän ulkosyrjälle toimien jalkaterän loitontajana. Merkittävä jalkaterän jänne on myös etumaisen säärilihaksen jänne, joka kulkee nilkan etuosassa. Se välittää jalkaterään etumaisen säärilihaksen voiman, joka nostaa jalkaterää ylöspäin. Tämä jänne voi vaurioitua tapaturmaisesti sen sijainnin (jalkapöydän päällä) ja vähäisen pehmytkudossuojan vuoksi. Tämän lihaksen toiminta heikkenee yleisimmin selkäperäisten hermopinteiden (välilevyn pullistuma) tai pitkäaikaisen kyykkyasennon (“marjanpoimijan halvaus”) vuoksi. Tällöin kehittyy ns. drop foot, eli riippunilkka, jolloin jalkaterä roikkuu alaspäin, eikä sitä pysty aktiivisesti nostamaan.
