
Luistelijalupaus Emmi Peltonen: ”En ole velkaa kenellekään”
Taitoluistelun suomalaistähti Emmi Peltonen vakuuttaa, että hermot kestävät ja hyppy kulkee ensimmäisissä MM-kisoissa.
– En ole velkaa kenellekään. Voin miettiä vain itseäni ja nauttia. Nämä ovat ensimmäiset isot kisani, ja minun ei tarvitse näyttää muille kuin itselleni, Emmi Peltonen sanoi ennen ensiesiintymistään MM-jäillä kotikisoissa vuonna 2017.
Tämän neuvon Emmi sai isältään, MM-jääkiekkoilija Ville Peltoselta ja Hanna-äidiltään ennen kilpailua.
MM-kilpailuissa Helsingissä taisteleva Emmi Peltonen on Suomen taitoluistelun uusi superlahjakkuus.
17-vuotias Emmi Peltonen vaikutti tiistaina ennen kilpailua sekä jännittyneeltä että rautahermolta.
Hän on lahjakas tulkitsija, joka on päässyt huippuvalmentaja Rafael Aratunianin talliin Kaliforniaan. Suomalaiskilpailijoista hänellä on parhaat harjoitusolot.
Emmi sanoi, ettei jännitä mitään hyppyjään, vaan kaikki kulkee automaattisesti, ja olokin tuntuu upealta.
Taitoluistelun naisten lyhytohjelman kilpailu alkaa aamulla.
“Keskityn positiivisiin mietteisiin”
Kauden alussa tuskin kukaan olisi uskonut, että Emmi ponnistaa MM-kilpailuihin asti. Tammikuun EM-kisoissa Peltonen oli 11:s. Emmi pitää hermot kurissa näin:
– Luotan omaan tekemiseeni. Ennen kilpailuja, pari tuntia ennen suoritusta keskityn mentaalipuolen juttuihin.
– Hengittelen, vahvistan itseluottamustani ja ajattelen positiivisia mietteitä ja valmentajan neuvoja.
Kisavireeseen hotellissa
Ennen kilpailuja Emmi on asunut hotellissa Helsingissä, jotta vire pysyy hyvänä. Kotona olisi liian rentoa.
Hän kilpailee keskiviikkona kello 11.27 kilpailussa, johon osallistuu myös hänen esikuvansa, italialainen Carolina Kostner ja lajin tämän hetken ykkönen, Venäjän Jevgenija Medvedeva.
– Aamulla moikattiin Carolinan kanssa, Emmi sanoi.

Uutinen poikaystävästä
Ennen kilpailua Emmiä pyrittiin varjelemaan liialta julkisuudelta ja haastatteluilta. Siksi pidettiin yllätyksenä, että 19. maaliskuuta uutinen jääkiekkoilijapoikaystästä tuli julkisuuteen.
Kristian Vesalainen julkaisi kuvan heistä Instagram-tilillään, seuraavana päivänä Emmi Peltonen omalla tilillään hieman eri version kuvasta. Vesalainen oli viime vuonna voittamassa MM-kultaa Pikkuleijonissa.
Emmi Peltonen on syntynyt Nashvillessä Yhdysvalloissa vuonna 1999. Äiti Hanna on entinen taitoluistelija. Hän laittoi tyttärensä jäälle jo 2-vuotiaana.
Lue myös: Ex-luistelija Susanna Rahkamo: Univaikeuksista ei pidä ärsyyntyä
Herätys neljältä kisa-aamuna
Emmin yöunet jäävät lyhyiksi, sillä hän heräilee kisa-aamuun neljän maissa. Hartwall-areenan alle harjoitushalliin hänen ryhmänsä luistelijat pääsevät kello kuuden aikaan aamulla.
Kokenut valmentaja Sirkka Kaipio sanoi:
– Aloitusaika ei ole ole ongelma, mutta ongelma voi olla se, saavatko kilpailijat edellisenä yönä unta.
Juttu on julkaistu maaliskuussa 2017.
