Tärkeintä on löytää omalle ihon sävylle sopiva hiustenväri. Väärän sävyisiksi värjätyt hiukset korostavat ihon harmautta, punaisuutta ja juonteita, kun taas hyvin mietitty sävy tuo esiin terveen pohjavärin, kirkastaa silmiä ja tuo kuulautta. Oma luonnollinen väri on usein hyvä sävy jo itsessään, mutta sitäkin voi ehostaa kevyillä sävytyksillä entistä paremmaksi.
Johannan lähtötilanteessa omaa tyveä on kasvanut viitisen senttiä ja vanha vaalennus on muuttunut punapigmentin johdosta kelmeän kellertäväksi.
Johannalla on aina ollut hankaluuksia saada vaalea pysymään puhtaan sävyisenä, joten hiukset päätettiin sävyttää suosiolla lämpimällä toffeella ja punertavan vaalealla inkiväärillä. Tyviraidat pehmentävät tyvikasvua ja jättävät kasvojen ympärille hieman tummempaa väriä, joka tuo vastapainoa kasvojen muodolle.
Silmät piirtyvät esiin ja näyttävät suuremmilta, kun ne kehystää huolitelluilla kulmakarvoilla. Tummanruskeitakaan kulmakarvoja ei tarvitse pelästyä, kun ne muotoillaan siisteiksi ja luonnollisiksi.
Kulmakarvojen väri vaalenee nopeasti, sillä kulmakarvat vaihtuvat samaan tahtiin kuin ripsetkin. Väri saakin olla aluksi aavistuksen haluttua tummempi. Myös silmälasit kestävät hyvinkin tummanruskeita kulmia
Johannan silmien sinivihreys on nyt voimakkaampi ja iho terveen sävyinen, punertavia poskia ja huulia myöden. Hiusten kunto koheni myös reippaalla leikkauksella, joka tuo ryhtiä koko ilmeeseen.
Itselle sopivia sävyjä kannattaa suunnitella oman kampaajan penkissä ja varata siihen kunnolla aikaa. Kannattaa katsoa rohkeasti perinteisten makumieltymysten ja trendien ulkopuolelle ja vertailla erilaisia hiusväritupsuja omia kasvoja vasten. Sen lisäksi, että se on hauskaa ja mielenkiintoista, oma mieli kohoaa, kun peilistä näkyy kirkkaat ja terveet kasvot!
Muutoksen teki helsinkiläinen kampaaja Meeri Mäntylä. Tutustu Meerin hiusaiheiseen blogiin I´d rather hair you now.