Lasten vuoteen kastelu

Aika on onneksi muuttunut, samoin käsitykset yökastelun syistä, luonteesta ja hoitomenetelmistä. Enää ei ajatella perinteiseen sairaus-syy-keskeiseen tapaan eikä siten, että kyseessä olisi lapsen tahallinen teko. On kysymys siitä, että kuivaksioppiminen on viivästynyt. On luultavaa, että kun yökastelun eri vivahteet opitaan tuntemaan tarkemmin, ensisijaisen hoitomenetelmän valitseminen ja yökuivuuden saavuttaminen helpottuvat.Kastelumuotoja

Vuonna 1979 Espoon ja Vantaan alueilla tehdyssä tutkimuksessa, joka koski koulunsa aloittaneita, todettiin, että vastanneista 3424 lapsesta 7,6%:lla oli kasteluongelmia. Yöllä kasteli 191 (5,6%) ja loput olivat likimäärin tasasuhteessa yö/päivä- ja päiväkasteliojoita. Yöllä kastelevista joka kolmnas kasteli useammin kuin joka toinen yö ja joka neljäs 1-5 yönä kymmenestä. Kastelu on sekä lapselle että perheelle melkoinen harmi. Samanlaiset tulokset on saatu myös kirjekyselytutkimuksessa vuodelta 1984 (Marjo-Riitta Järvelin).

Varsin pitkään yökastelun syynä on pidetty psyykkisiä tekijöitä ja lapsen jännittämistä. Samalla on arveltu syytä olevan vanhempien toiminnassa. Uskottiin myös, että syynä on pieni virtsarakko. Tämä johtui siitä, että rakon varjoainekuvausten yhteydessä lapsi ilmoitti pienemmällä varjoainetäytöllä pissahädän tunteen.

Kyse ei niinkään ole munuaisten ja virtsarakon toiminnasta ja rakenteesta kuin siitä, miten näitä keskushermoston (aivojen) ohjauksella käytetään, eli millä herkkyystasolla rakon tyhjentämisen säätely toimii. On myös tärkeää tiedostaa, että yökastelu on lapselle harmi ja ja se on yöunen aikainen tahaton tapahtuma, jolle hän ei itse mitään voi. Rakko tyhjenee automaattisesti refleksinomaisesti kuten varhaisemmassa lapsuudessakin. Tämä kyllä tuo tullessaan ne jännityksen merkit, jotka psykologi sitten testeissään löytää.

Muutenkin on syytä muistaa, että vasta 5 tai 6 -vuotiaalla lapsella rakon hallinta on täysin kehittynyt. Silloin lapsi pystyy tyhjentämään rakkonsa ilman aloitteellista pissahätää. Hoidon tavoitteeksi tulee, että lasta tuetaan havaitsemaan pissahätä myös unen aikana ja siten myös oppimaan oikea rakon hallitsemistapa.

Vanhempien huoli ja epätietoisuus on lapsenkin kannalta omiaan vain pahentamaan tilannetta. On perusteltua, että harmi otetaan esille lastenneuvolassa lapsen ollessa noin 4-vuotias, miksei jo aiemminkin. Vanhempien saama oikea informaatio on tällöin tärkeää. Samalla hoitotoimiin voidaan valmistautua. Ne voidaan aloittaa viiden vuoden iässä, tietenkin ottamalla huomioon lapsen kehitystaso. Maamme terveydenhuollossa sekä neuvoloissa että terveyskeskuksissa on määrätietoisesti lisätty asiantuntemusta ja tietoa yökastelusta. Ilman ulkopuolista apua on kierteestä vaikea päästä ulos, siksi lukkiutuneeksi tilanne on perhepiirissä vuosien varrella muuttunut.

Tärkeintä on oikea tieto ja tietoisuus siitä, että lapsi on terve. Tämä tietenkin edellyttää lääkärin tekemää arviota. Samalla on helppo antaa vanhemmille tietoa ja tukea lapsen kanssa olemisessa. Rankaiseminen ja palkitseminen eivät kuulu asiaan. Toisualta ei hoitoon pidä ryhtyä, ellei lapsi siihen ikänsä puolesta ole kypsä, vaikka vanhemmat sitä kovasti haluaisivatkin. Siksi tukemisen vaihe neljän ja viiden ikävuoden välillä on paikallaan. Sen jälkeen voidaan siirtyä aktiivisempaan kuivaksioppimisen tukemiseen. Lasta ei pidä rasittaa turhilla keskusteluilla, vaateilla tai syytöksillä. Yökastelu harmittaa lasta enemmän kuin me aikuiset huomaammekaan. Luontaisesti lapsi löytää asian positiivisemman puolen, josta esimerkkinä on vastaus kysymykseen harmittaako yökastelu; “Ei, mutta olisi kiva olla kuiva.” Tässä meillä vanhemmilla on oppimista.

Kun käytössä on vaippa, ei ulkopuolisen eli lääkärinkään tule ottaa kyllä/ei -kantaa, koska kyseessä on kompromissi perheen ja lapsen välillä. Vasta kun hoitoon on päätetty ryhtyä, jätetään vaippa pois ja siirrytään “normaaliin päiväjärjestykseen”.

Yökastelusta tehdään helposti “perinnöllinen vika” ja syyllistetään jompaa kumpaa vanhemmista. Lapset perivät myös oppimiseen liittyvät ominaisuudet ja taipumukset vanhemmiltaan. Jos jompi kumpi vanhemmista on ollut kastelija, on todennäköisyys, että lapsi kastelee yöllä noin 20 % ja jos molemmat, noin 40 %. Korostan, että kyse ei ole periytyvästä sairaudesta, vaan tavanomaisesta ominaisuuksien kulkemisesta suvussa ja perintötekijöissä.

Lääketieteessä hoidon valinnan tavanomainen lähtökohta on sairauden syyn tunnistaminen ja löytäminen. Yökastelija, joka on terve, tarvitsisi hoidon asettelun uudella tavalla: Enää ei ole sellaista syytä, joka lääketieteen keinoin voitaisiin poistaa ja päästä harmista eroon, vaan tuetaan oppimista, että lapsi voi itse oppia hallitsemaan rakkonsa yöllä. Sitä soveltaen käytetään luonnon omia keinoja. Tämä lähtökohta sopii seuraaviin hoitomuotoihin:

Kasteluhälyttimen käyttö on helppoa. Laite toimii patterivirralla ja koostuu hälytinosasta ja sänkyyn asennettavasta lakanasta (2 kpl). Lakanan sisällä kulkee ohuita johtoja, jotka antavat kastuessaan hälytyksen.

Lakana on paras kiinnittää tavalliseen aluslakanaan maalarinteipillä. Mikäli lakanat rypistyvät kasaan, siitä seuraa vääriä hälytyksiä. Patjan päällä oleva muovi hikoiluttaa jaaiheuttaa myös väärän hälytyksen, joten muovin ja aluslakanan väliin on laitettava esim. froteekangas. Lakanaosa laitetaan vuoteen siihen kohtaan, jonka tiedetään kastuvan.

Minirin on sieraimeen annosteltava hormoni, joka vastaa elimistön omaa. Tavallisesti nukahtaessa erittyy hormoni, joka jaruttaa virtsanerittymistäja siten rakon täyttymistä ja yökastelua. Osalla lapsista tätä hormonierittymistä ei tapahdu. Minirin on helppo annostella, mutta ohjeita tulee tarkasti noudattaa. Säännöllinen yhteydenpito hoitavaan lääkäriin on välttämätön. Hoidon kesto on etukäteen vaikea arvioida.

Yhdistelmähoito (hälytinlaite ja Minirin) on vaihtoehto, kun pelkästään toisella ei saada toivottua tulosta. Aloitus tapahtuu toisella hoitomuodolla, jota sitten täydennetään. Tulosten ja lääkärin ohjeiden mukaan päätetään, kumpi hoitomuodoista ensin lopetetaan.

Yökastelijan hoidossa kaikkiin toimiin suhtautua huolellisesti ja lapselle tukea antaen. Niin lääkärin kuin vanhempien rooli on tukea antuva ja terapeuttinen ilman lapseen kohdistuvia vaatimuksia. Hoitotapahtumaa muistiinpanovihkoineen voidaan parhaiten kuvata “hoitopeliksi”, joka kestää suunnitellun aikansa.

Lapsen vuoteenkastelu on Suomessa hyvin tavallinen perheiden ja lapsen harmi. Vuoteensa yöllä kastelee ainakin noin 20.000 iältään 4-15 -vuotiasta. Noin 9000 viidestä kymmeneen vuotiasta kastelee vuoteensa useina öinä kymmentä yötä kohden. Tiedämme, että jatkuessaan yökastelu heikentää lapsen itsetuntoa ja rajoittaa aktiivisuutta. Nyt on kehittynyt tuloksellisia hoitomuotoja. Näitä tulisi käyttää hyväksi ottaen huomioon lapsikohtaiset tekijät ja hoitovalinnat. Hoidon tulee olla terapeuttinen ja tukea-antava, mikä edellyttää vanhemmille annettavaa hyvää informaatiota.