Terve.fi

Lapsen ylivilkkaus - sairaus vai luonteenpiirre?


Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkausoireyhtymä eli ADHD (attencity deficit / hyperactivity-disorder) on yksi yleisimpiä lasten pitkäaikaissairauksia. ADHD:sta kärsii varovaistenkin arvioiden mukaan noin joka kahdeskymmenes lapsi, eli jokaisella koululuokalla on keskimäärin yksi ADHD-potilas. Pojilla ADHD:ta todetaan noin viisi kertaa enemmän kuin tytöillä.
Teksti Jarmo Salo

Suomessa varsinkin aiemmin tutumpi nimitys ylivilkkausoireyhtymälle on MBD (minimal brain dysfunction), jonka määritelmään kuuluu myös vaikeuksia hahmottamisessa, motoriikassa ja oppimisessa. Nimitys ADHD kuvaa samoja ongelmia oirelähtöisesti, ja se on syrjäyttänyt MBD-nimityksen lähes täysin.

Oireyhtymä ilmenee monin tavoin

ADHD:n oireet voidaan jakaa kolmeen pääluokkaan. Tarkkaamattomuus ilmenee ongelmina tehtäviin ja leikkeihin keskittymisessä, unohteluna, huolimattomuutena, jne. Ylivilkkaus taas voi näkyä esimerkiksi jatkuvana hermostuneena liikehtimisenä ja kiemurteluna, vaikeutena leikkiä rauhallisesti ja pysyä tilanteissa, joissa pitäisi olla paikallaan (luokka tms.), juoksenteluna sekä ylettömänä puhumisena. Impulsiivisuus aiheuttaa mm. kyvyttömyyttä odottaa vuoroaan, vastailua kysymyksiin ennen kuin ne on kunnolla esitetty, toistuvaa muiden keskeyttämistä ja seuraan tuppautumista.

Määritelmän mukaan joidenkin näistä oireista tulee olla alkanut ennen seitsemän vuoden ikää. Lisäksi oireiden tulee esiintyä ainakin kahdella elämänalueella (esim. koulu ja koti), niistä tulee olla merkittävää haittaa, eikä mikään muu mielenterveyden häiriö saa selittää niitä.

ADHD-diagnoosi tehdään työryhmässä, johon kuuluvat lääkäri, terveydenhoitaja, opettaja, psykologi ja erityisongelmien vaatimat terapeutit. Koska oireyhtymä on niin yleinen, sen diagnostiikan ja hoidon tulee tapahtua pääasiassa perusterveydenhuollossa.

Taustalla usein perinnöllisyys

ADHD:n takana on monia erilaisia syitä, sekä elimellisiä että psykososiaalisia. Voidaankin sanoa, että oireyhtymä sisältää monta eri sairautta.

Kaksostutkimusten perusteella suuri osa ADHD:sta on taustaltaan perinnöllistä. Häiriön takana on useita eri geenejä, jotka säätelevät aivojen välittäjäaineiden aineenvaihduntaa.

Muista syistä parhaiten tunnettuja ovat sikiöaikaiset ja vastasyntyneisyyskauden aivoverenkiertohäiriöt sekä infektiot. Myös äidin raskaudenaikainen tupakointi ja alkoholinkäyttö lisäävät ADHD-riskiä. Kuitenkin vain pienessä osassa ADHD-tapauksista on todettavissa jokin ulkoinen syy.

Tavoitteena turvata lapsen kehitys

Hoidon tärkein tavoite on turvata lapsen kehitys ja ehkäistä psyykkisten ja sosiaalisten ongelmien syntymistä. Käytännössä olennaisinta on koulunkäynnin sujuminen. Tavoitteisiin pyritään auttamalla lasta ja ympäristöä ymmärtämään ongelmien syitä ja toisaalta muokkaamalla ympäristöä lapselle paremmin sopivaksi. Tämä vaatii usein erikoisjärjestelyjä, kuten pienempiä ryhmiä, erityisopetusta tai avustajia. Sekä vanhempia että opettajia pyritään ohjaamaan tukemaan lapsen vahvuuksia ja palkitsemaan onnistumisista. Erilaisilla terapioilla hoidetaan ja ehkäistään käyttäytymishäiriön lisäksi oireyhtymään mahdollisesti liittyviä itsetunto- ja psyykeongelmia.

Vaikeimmissa tapauksissa oireita voidaan lievittää ja lapsen selviytymistä parantaa aivojen välittäjäaine-epätasapainoa korjaavilla stimulanttilääkkeillä, joiden aloittaminen tapahtuu erikoissairaanhoidossa.

Julkaistu: 27.6.2006