Pettäminen on monellakin tasolla yleisempää kuin ennen, siitä esimerkiksi internetin tarjoamat seuranhakupalvelut ovat pitäneet huolen. Toisaalta pettäjä on nykyisin helpompi saada kiinni esimerkiksi erilaisten tietokoneohjelmien tai onnistuneen Facebook-vakoilun avulla.
AskMen.comin mukaan Indiana Universityn ja Manchester Metropolitan Universityn yhteistyönä tekemän tutkimuksen mukaan miehistä noin 20-25 prosenttia pettää. Naisilla luku on noin 15-20 prosenttia. Aiemmissa vastaavissa kyselyissä jopa 50 prosenttia varatuista naisista on kertonut pettäneensä.
Lukuja suositellaan kuitenkin lukemaan suuntaa antavina, sillä tällaisiin kyselyihin vastaavat ihmiset kaunistelevat yleensä omia tietojaan, eivätkä tutkijat luonnollisesti ole päässeet konkreettisesti todistamaan x määrän pariskunnan seksikäyttäytymistä.
Pettämisen syynä on useimmiten suurempi ongelma, kuten esimerkiksi henkinen tyytymättömyys, parisuhteen kuihtunut seksielämä, uuden kaipuu tai yleinen tylsistyminen.
Lähde: AskMen