Terveys

Koko keho kuntoon, osa 10/11: Jalat

Jalat ovat kehomme kivijalka. Miten ne saa pysymään oireettomina ja elinvoimaisina?

14.12.2011 Voi hyvin

Jalkojen hyvinvointi vaikuttaa päänkin hyvinvointiin. Jalan virheaskelluksen voi hoitamattomana tuntea ohimolla asti, sillä lihakset, luut, nivelet ja nivelsiteet muodostavat reaktiivisen kokonaisuuden varpaista päähän saakka. Lihakset saattavat jumiutua vähitellen, yksi kerrallaan kehossa ylöspäin.

Jalkojen ja pään yhteys saattaa olla myös henkinen. Jalat pitävät meidät vahvasti kiinni maassa, Äiti Maa kannattelee kaikkea. Luottavainen ihminen kävelee varmoin ja pitkin askelin, määrätietoisesti, vapautuneesti ja viehättävästi.

Jalkojen kokonaisvaltainen liike saa koko kehon eloon. Jalkojen liikuttelu ja rasitus auttavat kehon nesteitä ja verta liikkumaan paremmin. Näin myös tärkein työväline, aivot, saa jalkojen liikkeestä oman piristysruiskeensa. Jalat voivat myös rauhoittaa mielen: meditatiivinen kävely auttaa pysähtymään nykyhetkeen.

Kiinalaisen sanonnan mukaan kuolema alkaa jaloista. Jalkojen vaivat ovat harvoin synnynnäisiä. Ne johtuvat useimmiten jalkojen huonosta hoidosta, epäkunnioituksesta sitä kehon osaa kohtaan, joka kantaa elämässä eteenpäin ja vie kaikkialle maailmaan. Terveet jalat mahdollistavat kehollisen ja henkisen tasapainon.

Valitse nämä:

1. Säännöllinen liikkuminen. Pitkä istuminen saattaa ilmetä jalkojen raskautena, puutumisena, turpoamisena ja joskus myös suonikohjuina. Oireet johtuvat siitä, että istuminen haastaa lymfanestekierron ja laskimoverenkierron. Istumatyöstä johtuvat oireet ilmenevät yöllä useimmiten suonenvetona, raajasärkynä tai jalkojen levottomuutena. Jalat tarvitsevat työpäivän aikana säännöllisesti liikettä, jaloittelua. Pieni köpöttely tunnin välein ehkäisee jalkojen oireilua. Lisäksi jalat tarvitsevat suurempaa ponnistelua eli hikiliikuntaa. Silloin liikutaan usein pystyasennossa, jolloin kehon paino moninkertaistuu jalkojen päällä. Näin jalkojen toiminta haastetaan, mikä parantaa jalkojen fysiologista toimintaa.

2. Luontaiset hellimismenetelmät. Kylmiä jalkoja voi hoitaa esimerkiksi lämpimillä yrttikylvyillä, jotka pehmittävät ihoa ja kovettumia sekä rentouttavat lihaksia. Erityisesti siankärsämöhaude vilkastuttaa verenkiertoa ja ehkäisee suonikohjuja. Myös kylmähoito vilkastuttaa jalkojen aineenvaihduntaa. Pese jalat kylmällä vedellä ja kuivaa karhealla pyyhkeellä. Kylmäjalkaisen kannattaa lisätä pähkinöiden ja seesaminsiementen syöntiä, sillä ne sisältävät arginiini-aminohappoa, joka parantaa typpioksidin tuotantoa. Typpioksidi taas vaikuttaa merkittävästi verenkiertoon.

Vältä näitä:

1. Huonot jalkineet. Parhaissa jalkineissa jalka liikkuu luonnollisesti. Hyvässä askelluksessa paino siirtyy kantapään ulkosyrjältä kakkosvarpaan kautta ponnistukseen. Kaikki kengät ja tuet, jotka pakottavat jalkaa pois tästä rullauksesta, vahingoittavat kineettistä ketjua. Korkokenkien käyttäjällä jalan paino on koko ajan päkiällä, jolloin oireet voivat tuntua kipuina missä tahansa kehoa. Oireita huonojen jalkineiden paljosta käytöstä ovat liikavarvas, luupiikki, hermopinne, känsät ja kovettumat.

2. Tupakointi. Tupakointi vahingoittaa jalkojen verenkiertoa ja suonistoa. Nikotiini supistaa verisuonia ja häkä pienentää veren happipitoisuutta, mikä lisää veritulppariskiä. Laskimot saattavat mennä tukkoon veren hyytyessä. Tästä seuraa usein kipua ja turvotusta etenkin pohkeissa.

3. Raskas ruoka. Rasvainen ja suolainen ruoka kuormittaa jalkojen laskimoita ja valtimoita. Alaraajojen laskimoihin voi tulla suonikohjuja. Raskas ruoka voi aiheuttaa myös ylipainoa, jolloin jalat oireilevat pihtipolvina, laskeutuneina jalkakaarina tai pysyvinä rakenteellisina muutoksina.

Kokeile

Jalalle parasta olisi olla ilman kenkiä ja sukkia, jolloin iho hengittäisi, painaumia ei tulisi, akupisteet saisivat hoitoa ja askel olisi mahdollisimman luonnollinen.

Liiku paljain jaloin aina kun voit, ja anna lasten tassutella mahdollisimman paljon paljain varpain. Näin kaikki luonnolliseen askellukseen tarvittavat lihakset kehittyvät tasapainoisessa suhteessa. Avojalkavaikutuksen saa myös varvaskengillä tai paljasjalkakengillä, joista on saatavissa myös kylmille keleille sopivia malleja.

Paljain jaloin kulkevilla afrikkalaisilla on vähemmän jalkaongelmia kuin eurooppalaisilla. Sen sijaan kaupungissa asuvilla afrikkalaisilla oireita on enemmän, sillä moni afrikkalaislapsi perii isompien sisarustensa valmiiksi askelletut kengät.

Asiantuntijoina: OMT-fysioterapeutit Jari Anttila ja Jukka Nordström, energiahoitaja Maria Välenoja, ravintoasiantuntija Jaakko Halmetoja ja

ortopedinen osteopaatti Aki Hovivuori

Lähteet:

• terveyskirjasto.fi

• Shapiro, Deb: Kehosi paljastaa mielesi. Basam Books 2009.

• Khalsa, Inderjit Kaur: Voimantie – Kundaliininjoogaa Yogi Bhajanin mukaan.Tammi 2009.

Kommentit
Ei kommentteja vielä
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi

terve
KäyttöehdotTietosuojaselosteEvästekäytännöt