Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan masennusoireita voi tutkimuksen mukaan lievittää myös kirkasvalohoidolla. Vaikutukset havaittiin 4–6 viikon hoidon jälkeen.
Tutkimus julkaistiin American Journal of Psychiatry -lehdessä, ja siihen osallistui 46 kaksisuuntaista mielialahäiriötä potevaa, jotka olivat manialääkityksellä.
Heistä puolet satunnaistettiin kirkasvalohoitoon ja puolet lumevalohoitoon. Tutkimuksen alkaessa kaikilla potilailla oli todettu masennusta, mutta maniaoireet olivat hallinnassa.
- Lisätietoa kirkasvalohoidosta: Mihin kirkasvalohoitoa käytetään?
Kirkasvalohoitoa saaneista 68 prosenttia koki masennusoireidensa parantuneen 4–6 viikon hoidolla, kun lumeryhmäläisistä vain 22 prosenttia koki masennuksen helpottaneen. Potilaat kokivat myös unenlaatunsa parantuneen, mutta tämä todettiin kummassakin ryhmässä.
Kirkasvalohoidon teho ei ole yllätys, sillä valohoito on havaittu hyväksi keinoksi lievittää kaamosmasennusta. Jonkinlaista näyttöä on saatu vakavasti masentuneiden nuorten hoidossa.
- Lue lisäksi: Näin tunnistat kaksisuuntaisen mielialahäiriön
Kaksisuuntaiselle mielialahäiriölle on ominaista vuorottelevat masennus- ja maniajaksot. Jaksojen välillä potilas voi olla täysin oireeton. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön sairastuu elämänsä aikana noin 1–2 sadasta.