Mainos: Always Discreet

Kärsitkö virtsankarkailusta? Vaiva on yleisempi kuin uskotkaan – näin helpotat ongelmaa

Moni inkontinenssista eli virtsankarkailusta kärsivä tuntee olevansa vaivansa kanssa yksin ja häpeää asiaa. Todellisuudessa jopa kolmanneksella yli 35-vuotiaista naisista virtsa karkailee jossain elämänvaiheessa.

25.11.2020

Inkotenssia on eri tasoista. Kyse voi olla satunnaisista pienistä vuodoista yskiessäsi, nauraessasi tai aivastaessasi. Toisilla rakko saattaa kuitenkin tyhjentyä kokonaan.

Vaikeammasta vaivasta kärsivillä naisilla virtsankarkailu on usein elämää rajoittava tekijä, sillä he saattavat pelätä noloa tilannetta esimerkiksi ollessaan ulkona ystävien kanssa. Toisaalta inkontenssi saattaa aiheuttaa sen, että aiemmin rakkaat liikuntaharrastukset, kuten ryhmäliikunta, tanssi tai tennis jäävät. Välillä voi tuntua, että jopa lyhyt kauppareissu ahdistaa, jos matkalla ei ole mahdollisuutta pysähtyä käymään vessassa.

Toisin kuin moni luulee, inkontenssi on varsin yleinen vaiva. Joka kolmas yli 35-vuotias nainen nimittäin kärsii vaivasta jossain vaiheessa elämäänsä. Virtsankarkailua voivat aiheuttaa esimerkiksi raskaus, synnytys, vaihdevuosiin liittyvät hormonaaliset muutokset, ylipaino ja virtsakivet.

Erilaiset ponnistukset voivat aiheuttaa virtsankarkailua, mikä saa monet naiset luopumaan liikuntaharrastuksistaan. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla, sillä Always Discreet- inkontenssisuojat ovat oiva apu tällaisissa tilanteissa.

Useita eri muotoja ja syitä

Virtsankarkailutyyppejä on useita erilaisia. Ponnistusinkontenssin syy löytyy heikentyneestä lantionpohjasta eli lihasten, nivelsiteiden ja hermojen järjestelmästä, joka tukee rakkoasi. Heikentyessään lantionpohja ei enää pysty estämään pieniä virtsavuotoja, kun esimerkiksi yskit, aivastat, naurat tai nostelet raskaita esineitä.

Yliaktiivinen rakko johtuu puolestaan hermovaurioista, joiden seurauksena rakko ei enää viesti tehokkaasti aivoille siitä, että se on tyhjennettävä. Tämä puolestaan aiheuttaa äkillisen ja voimakkaan virtsaamistarpeen, jonka takia vessaan hakeutumiseen ei jää riittävästi aikaa ja edessä on tahaton virtsankarkaaminen. Virtsaamistarve voi myös iskeä tiheämmin kuin terveen rakon kohdalla ja esimerkiksi öisiä vessareissuja saattaa olla useammin.

Ylivuotoinkontinenssia tapahtuu, kun rakko ei tyhjene kokonaan. Liian täyden rakon aiheuttama paine johtaa jatkuvaan ja tahattomaan virtsankarkailuun.

Toiminnallinen virtsankarkailu on puolestaan seurausta fyysisestä tai henkisestä vammasta, joka estää sinua pääsemästä vessaan ajoissa. Sekainkontinenssista taas puhutaan silloin, kun kyseessä on kahden tai useamman edellä mainitun inkontinenssilajin yhdistelmä.

Helppo apu virtsankarkailuun – lue lisää ja osta netistä
Always Discreet -sarjaan kuuluu laaja valikoima erittäin ohuita ja imukykyisiä inkotenssituotteita, joiden avulla voit jatkaa päivääsi ajattelematta virtsan karkailua. Tuotteiden salaisuus on imukykyinen ydin, joka muuttaa nesteen geeliksi poistaen samalla märkyyden ja hajut muutamassa sekunnissa. Tässä muutamia vaihtoehtoja.

Mistä apu ongelmaan?

Inkontinenssin hoito riippuu pitkälti siitä, minkä tyyppistä virtsankarkailusi on. Tämän takia on tärkeää, että puhut asiasta lääkärisi kanssa.

Hoidot voivat vaihdella elämäntapamuutoksista leikkaukseen. Yleinen korjaustoimenpide virtsankarkailun tyypistä riippumatta on inkontinenssisuojien käyttö. Se, millainen tuote on paras vaihtoehto, riippuu siitä, millaista virtsankarkailusi on.

On tärkeää, että käytät nimenomaan virtsankarkailuun suunnattuja tuotteita. Toisin kuin tavallisissa kuukautisia varten tarkoitetuissa siteissä, Always Discreet -tuotteiden imukykyinen ydin muuttaa nesteen geeliksi, joka paitsi poistaa märkyyden myös neutraloi samalla hajut muutamassa sekunnissa. Tekniikan ansiosta tuotteet ovat ohuita, joustavia, mukavia käyttää ja huomaamattomia.

Treenaa lantionpohjalihaksiasi

• Muista, että harjoituksista on eniten hyötyä, kun teet niitä säännöllisesti. Mitä useammin teet lantionpohjatreeniä, sitä tehokkaampaa se on. Pyri treenaamaan lähes päivittäin.

• Käy tyhjentämässä rakkosi ennen harjoittelua. Istu mukavasti jalat ristissä tai makaa polvet taivutettuna.

• Supista lihaksia emättimesi ympärillä. Kuvittele, että emättimesi on hissi, joka on menossa ylöspäin. Varmista, ettet käytä pakara- tai reisilihaksiasi. Pidä supistusta vähintään neljä sekuntia.

• Hengitä rauhallisesti suun kautta ja vapauta emättimen supistus vähitellen. Toista kymmenen kertaa ja harjoittele kolmesti päivässä.

• Toisenlainen inkontinenssiharjoitus on maata lattialla ja nostaa vähitellen lantionpohjaa ylöspäin. Jännitä lihakset tiukasti, pidä asento ja rentouta lihakset vähitellen.

• Mistä tiedät, että harjoitukset toimivat? Voit testata lantionpohjanlihaksia yksinkertaisella stop-start-testillä. Vessassa käydessäsi aloita virtsaaminen ja katkaise virtaus supistamalla lihaksia. Jos koet hallitsevasi rakkoa paremmin, tiedät, että treenit ovat tuottaneet tulosta.

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi