Voi hyvin

Jorma Uotinen: ”Minussa syttyi toivo”



Jorma Uotinen: ”Minussa syttyi toivo”

Tanssija, professori Jorma Uotinen uskoo ihmiseen ja järkeen.
Teksti Eveliina Lauhio
Kuvat Johanna Kinnari

Pyhyyden kokeminen ja hiljentyminen ovat silti vahvasti läsnä Jorma Uotisen arjessa. Ja hänellä on yksi elämänohje, joka nousee ylitse muiden.

Lapsena Jorma Uotinen kävi sunnuntaisin pyhäkoulua kotikaupungissaan Porissa. Sinne mentiin viettämään aikaa ja tapaamaan tuttuja. Pienen pojan mieleen jäivät erityisesti sievät enkelikiiltokuvat, joita pyhäkoulun opettaja jakoi lapsille.

Jorma muistaa myös musiikin ja jännittävät Raamatun kertomukset.

– Olin pienenä kova eläytymään. Kotonakin ristin usein käteni ja rukoilin, hän kertoo. Nyt Jorma sanoo, ettei ole varma, kuuluuko kirkkoon.

– Kaverini yritti saada minua joitakin vuosia sitten eroamaan kirkosta. Täytimme yhdessä eroilmoituksen, mutta se jäi kai lähettämättä.

Jorma pitää todennäköisenä, että hän on yhä kirkon jäsen. Kun hän muutti uuteen osoitteeseen, hän sai postia seurakunnalta.

Niin tai näin, kirkkoon kuulumisella ei ole merkitystä Jorman elämänkatsomuksessa. Hän pitää kristinuskon kertomuksia hyvinä tarinoina ja liittää uskontoon myös vahvasti vallan.

– Uskonnot ovat olemassa sitä varten, että saadaan kansa järjestykseen. Ihmiset tarvitsevat maailmanlaajuisia systeemejä, joilla heitä ohjaillaan ja pidetään yllä yhteiskuntajärjestystä.

Jokin ihmistä suurempi voima voi olla olemassa, Jorma uskoo. Jumalasta puhuminen ei kuitenkaan sovi hänen suuhunsa.

Jumalasta puhuttaessa monelle tulee heti mieleen, että kyseessä on mies tai nainen tai tietyn näköinen hahmo. Jumala ei ole minulle henkilö tai sukupuoli.

En halua määritellä tätä mahdollisesti olemassa olevaa suurempaa voimaa sukupuolen mukaan, tai ylipäätään.

Kirkoista Jorma on sen sijaan pitänyt aina. Hän nauttii kirkkojen ja katedraalien jylhästä arkkitehtuurista. Kirkot ovat korkeita tiloja, joissa ajatus nousee ylöspäin. Kirkko on myös taiteiden talo, joka sisältää lähes kaikki taiteiden lajit.

Kirkot ovat olleet Jormalle myös monien työtilaisuuksien näyttämö.

Jormasta on helpompaa luetella, mihin hän ei usko kuin mihin hän uskoo. Hän ei usko kuolemanjälkeiseen elämään, kohtaloon, eikä siihen, että elämällä olisi jokin tietty tarkoitus. Uskonnolliset termit, kuten taivas ja helvetti, saavat Jorman kavahtamaan.

– Minulle taivas ja helvetti eivät ole mitään tuonpuoleisia asioita, vaan ne voivat molemmat olla täällä maan päällä. Elämä on monimutkainen ja ennakoimaton tapahtumasarja, joka yllättää jatkuvasti.

Jorma uskoo ennen kaikkea ihmiseen ja aivojen voimaan. Hänen mielestään kulttuuri ja kehitys ovat merkkejä siitä, että ihmisen aivojen kehityskyky ja mahdollisuudet ovat rajattomat.

– Minun lapsuudessani 50-luvulla ei juuri ollut kameroita, televisioita tai tietokoneita. Nykyään melkein jokaisella on älypuhelin. Onhan kehitys aivan mieletöntä. Vaarana tietysti on, että kohta meitä hallitsee tekoäly.

Myöhemmin Jorman pyhäkouluksi tuli teatteri. Hän pääsi kymmenvuotiaana avustajaksi Porin teatteriin. Teatterissakin sai eläytyä tarinoihin ja tunteisiin. Siitä alkoi tie taiteilijaksi.

Vuonna 1976 Jorman elämässä tapahtui merkittävä käänne. Hänet pestattiin 26-vuotiaana tanssijana Pariisiin maailmankuuluun oopperaan. Jorma tutustui kansainvälisiin kollegoihin ja kiersi esiintymässä ympäri maailmaa.

– Kokemus oli tajunnanräjäyttävä. Se muutti elämänkatsomustani ja elämäni suuntaa. Ranskassa minulle aukeni koko maailma. Palaan Pariisiin yhä uudestaan.

Jorma arvelee, että hänen elämänsä suuntaa ja maailmankatsomustaan on muokannut merkittävästi kokemus isättömyydestä. Makkaratehtaassa työskennellyt isä kuoli, kun Jorma oli kolmevuotias. Poika varttui ompelijaäidin hoivissa sisarensa kanssa.

Jormalla ei ole isästään mitään mielikuvaa, ei katsetta, tuoksua tai ääntä.

Isästä on jäljellä vain muutamia valokuvia ja muiden kertomuksia. Totta kai isättömyys on vaikuttanut minuun jollain tavalla koko elämäni ajan.

Ehkä eniten Jorman ajatuksiin elämästä ja kuolemasta on vaikuttanut vakava sairastuminen.

Yhdeksäntoistavuotiaana hän sairastui Guillain-Barrén oireyhtymään, joka vei häneltä puhe- ja liikuntakyvyn useiksi viikoiksi.

”Taide on minun uskontoni. Saan taiteesta voimaa, merkitystä ja uskoa tulevaisuuteen.”

– Kokemusta tuskin voi tajuta, jollei ole käynyt vastaavaa itse läpi.

Jorma on kiitollinen viisaasta lääkäristä, joka sanoi jo ennen diagnoosin kertomista, että tästä voi toipua kokonaan.

– Lääkärin sanat antoivat minulle välittömästi toivon. Minussa heräsi ennennäkemättömän kova elämänhalu.

Sairaalavuoteessa maatessaan Jorma päätti, että jos hän tästä selviää, hänestä tulee tanssija. Hän teki tunnollisesti fysioterapeutin harjoitteita ja opetteli kävelemään uudestaan.

Vaikka pelko hiipi välillä mieleen, Jorma ei antanut periksi. Sairaus opetti hänelle, että elämässä on aina katsottava eteenpäin.

Jorma tavoittaa pyhän kokemuksen niin taidenäyttelyssä Pariisissa kuin konsertissa Wienissä. Taide on perustavanlaatuinen voima hänen elämässään.

Taide on minun uskontoni. Saan taiteesta voimaa, merkitystä ja uskoa tulevaisuuteen. Muitten tekemästä taiteesta nauttiminen työntää omaa luomisprosessiani eteenpäin.

Taiteen pyhyys liittyy sen ennalta määrittelemättömyyteen. Aloittaessaan työnsä, taiteilija ei koskaan tiedä tarkkaan, mihin hän päätyy. Luovuus on riskien ottamista. Samaan aikaan voi pelätä, että oma työ floppaa, ja uskoa siihen, että tästä tulee tärkeä ja merkityksellinen.

Jorma tietää, että taide herättää ihmisissä voimakkaita tunteita. Joitakin vuosia sitten hän esiintyi Kirkkopäivillä Tampere-talossa. Esityksen jälkeen lavalle asteli vanhempi herra. Hän tarttui mikrofoniin ja sanoi, että on saanut kasvatuksen, jonka mukaan tanssi on syntiä.

– Kavahdin kommenttia. En ymmärrä, miten joku voi määritellä toisen kyvyn synniksi. Taiteilijana oleminen voidaan nähdä myös Jumalan ja ihmisen välisenä liittona. Taiteet ovat ihmissielun ilmaisuvoima.

Jorman mukaan henkisyys kuuluu vahvasti taiteen tekemiseen. Taiteilijan työ vaatii herkkyyttä, rohkeutta ja kykyä aistia maailmaa. Työssään Jorma luottaa omaan intuitioonsa.

– Intuition käyttö tarkoittaa minulle omaan tunteeseeni luottamista. Pystyn tekemään valinnat nopeasti. Ihmisten suhteen intuitioni on joskus jopa kiusallisen tarkka. Vaistoan usein heti kättelyssä, minkälainen ihminen on.

Kehon ja mielen hyvinvointi on Jormalle ensiarvoisen tärkeää. Joutuessaan pyörätuoliin nuorena hän oppi arvostamaan terveyttä.

En ole koskaan käyttänyt alkoholia enkä huumeita. Arvostan kehoani niin paljon, etten halua tietoisesti turmella sitä.

Mielensä hyvinvoinnista Jorma huolehtii viettämällä säännöllisesti aikaa yksin. Mitä vanhemmaksi hän tulee, sitä enemmän hän kaipaa omaa aikaa.

”On tärkeää, että ihmisellä on edes yksi luottoystävä. Läheiset ystävyyssuhteet ovat elämäni suola ja kantava voima.”

– Hiljennyn joka päivä omiin ajatuksiini. Se on minun rukoukseni.

Kun Jorma hiljentyy, hän ei tee mitään. Hetkestä katoaa suorittaminen, aika ja velvollisuudet. Mieluiten hän hiljentyy oman kodin olohuoneen ikkunan ääressä. Seitsemännestä kerroksesta näkee Helsingin kattojen ylle. Kun auringonlaskun säteet kultaavat maisemaa, hän tuntee sisällänsä rauhaa.

Jorma tarvitsee myös jokapäiväisen tanssiannoksensa voidakseen hyvin.

Vaikka en ole enää vuosiin tanssinut työkseni, tanssin kotona joka päivä. Tanssiessa koen vastaanottavani energiaa, ikään kuin lataudun.

Jorma harrastaa myös joogaa. Useimmiten hän käy hot joogassa, jossa harjoitellaan ruumiinlämpöä korkeamassa, noin 40 asteen, lämpötilassa. Jormaa viehättää se, että joogatunnit ovat aina samanlaisia.

– Nautin siitä, että saan toistaa rituaalinomaisesti samoja liikkeitä samassa järjestyksessä. Tanssijana ja koreografina olen luonut loputtomasti erilaisia askel- ja liikesarjoja. On hyvää vastapainoa keskittyä puhtaasti liikkeen suorittamiseen miettimättä, kumpi jalka tulee ensin.

Liikuntaan ei liity pakkoa tai suorittamisen tunteita. Joskus Jorma käy joogasalilla joka viikko, toisinaan voi mennä kuukausi ilman treeniä.

– Olen treenannut niin paljon elämäni aikana, että nyt voin ottaa rennommin. Jos minua ei huvita mennä joogaan, makaan vaikka sängylläni ja luen kirjaa. Teen vain sen, mikä tuntuu hyvältä.

Elämään luottavaisesti suhtautuvalla Jormalla on ollut myös epäuskon hetkiä. 52-vuotiaana työ loppui Suomen Kansallisbaletissa. Samoihin aikoihin päättyi lähes 20 vuotta kestänyt avoliitto Helena Lindgrenin kanssa.

Olin pari vuotta täysin hukassa itseni kanssa. Tyhjä koti tuntui oudolta. Samaan aikaan jouduin miettimään, tarvitaanko minua enää työelämässä. Kelpaanko mihinkään? Riitänkö?

Kriisissä ei auttanut muu kuin elää eteenpäin. Työasiat ratkesivat, kun Jormalle tarjottiin Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalien taiteellisen johtajan pestiä. Vain osan vuodesta vievä työ sopi täydellisesti hänen kalenteriinsa. Välit Helena Lindgrenin kanssa muotoutuivat läheiseksi ystävyydeksi. Ystävyys on se voimavara, joka on kannatellut Jormaa elämän vaikeimpina hetkinä.

– Syvät ystävyyssuhteet ovat yksi elämäni tärkeimmistä asioista. Julkisuudenhenkilönä suurin osa ihmisistä näkee minusta vain pienen osan, pintaa. Läheiset ystäväni näkevät minut sellaisena kuin olen.

Jorman mukaan ystävyyttä ei mitata määrällä. Yksikin hyvä ja luotettava ystävä on kiitollisuuden aihe. Jormalla on pieni luottoystävien piiri. Läheisin ystävä on edelleen entinen elämänkumppani.

– Kutsun Helenaa elinkautisystäväkseni. Olemme tekemisissä toistemme kanssa melkein päivittäin. Olen yhteydessä myös toisen luottoystäväni, Aira Samulinin, kanssa varsin usein. Läheiset ystävyyssuhteet ovat terveyden kannalta yhtä tärkeää kuin lepo ja liikunta.

Tärkeimmät elämänarvot ovat Jormalle oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja erilaisuuden hyväksyminen. Jokainen ihminen pitää ottaa yksilönä, sellaisena kuin hän on.

– Jos huomaan toisessa ihmisessä heikkouden tai piirteen, josta en pidä, sanon itselleni, että se ihminen nyt vain on sellainen. Minulla ei ole oikeutta lähteä ohjailemaan tai muuttamaan ketään. Jokaisella meistä on yhtä suuri ihmisarvo.

Jorma on kokenut erilaisuutta muun muassa biseksuaalisuutensa kautta, vaikka se onkin ollut luonteva osa identiteettiä lähes aina. Jorma oivalsi jo kouluaikoina, että voi ihastua sekä naisiin että miehiin.

– Rakastun aina ihmiseen, yksilöön. Sukupuolella on silti merkitystä, tietenkin. Jo fyysisesti mies ja nainen ovat niin erilaisia.

Jorma sanoo olevansa onnekas, sillä hän ei ole joutunut käymään suuria taisteluita oman identiteettinsä puolesta, vaikka hänen nuoruutensa aikaan tasa-arvo ei ollutkaan vielä sillä tasolla kuin nykyään.

Äidin avarakatseinen elämänasenne tasoitti Jorman tietä. Äiti oli viisas nainen, joka antoi poikansa olla juuri sitä, mitä hän oli.

– Naapurin naiset tulivat äidin luo kertomaan eräänä päivänä, että poikasi on homo. Tämä tapahtui ennen kuin minulla oli ainuttakaan seksuaalista kokemusta. Äiti sanoi vain tyynesti, että jos rouvat lähtisivät nyt kotiin.

Jorma törmäsi ihmisten ennakkoluuloihin myös silloin, kun hän alkoi seurustella Helena Lindgrenin kanssa. Ihmiset tulivat sanomaan Helenalle, että tiedäthän, että Jorma on homo.

– Helena vastasi, että minun kanssani hän ei ole homo. Omiin tunteisiin kannattaa luottaa. Näin Jorman äiti opetti pojallensa. Sitä elämänohjetta Jorma on pyrkinyt noudattamaan elämänsä kaikissa valinnoissa.

Jorma Uotinen ei usko kuoleman jälkeiseen elämään. -Minut saa heittää tuhkana tuuleen. Siinä on minun taivaani. Jorma Uotinen, 68 on tanssija, laulaja ja koreografi, joka toimii Kuopio Tanssii ja Soi-festivaalien taiteellisena johtajana. Hänelle myönnettiin professorin arvonimi vuonna 2012.

”Jokainen ihminen pitää ottaa yksilönä, sellaisena kuin hän on. Kellään ei ole oikeutta mennä kertomaan toiselle, minkälainen hänen tulisi olla. Olemme kaikki erilaisia ja tasa-arvoisia.”

Julkaistu: 3.12.2018