Tämän epäsuhdan paljastuminen voi toisaalta järkyttää asianosaisia ja aiheuttaa perheiden hajoamisia ja jopa väkivaltaa, mutta sillä voi toisaalta olla merkitystä monen perinnöllisen sairauden kannalta. Tutkimusryhmä analysoi isyysaineistoa vuosilta 1950 – 2004. Tutkijat havaitsivat, että oikean ja oletetun biologisen isän epäsuhta vaihteli eri tutkimuksissa 1 prosentista aina 30 prosenttiin. Keskimääräinen osuus oli 3,7 prosenttia. Toisin sanoen lähes joka 25. lapsen oletettu biologinen isä ei olekaan oikea biologinen isä. Kun Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa tehdään nykyisin yhä enemmän isyystutkimuksia, tulos merkitsee sitä, että yhä enemmän näitä tapauksia tulee ilmi. Esimerkiksi Yhdysvalloissa isyystestien määrä kaksinkertaistui vuosina 1991 – 2001. Isyystestejä käytetään sekä juridisten kysymysten selvittämiseen että sairauksien diagnostiikan apuna. Kehittyvät geneettiset testausmenetelmät mahdollistavat yhä paremmin nämä tutkimukset. Avataanko näillä tutkimuksilla jonkinlainen Pandoran lipas, joka paljastaa yhä enemmän ihmisen seksuaalisesta käyttäytymisestä, jää nähtäväksi. Jos havaitaan epäsuhta oletetun ja todellisen biologisen isän välillä, tämä tulisi saattaa asianosaisten tietoon hienovaraisesti. Tällaista tietoa ei saisi kuitenkaan salata, koska tämä voisi joissakin tapauksissa vaikuttaa suurestikin asianosaisten elämään.
Lähde: Journal of Epidemiology and Community Health 2005;59:749-754
