Hyvinvointi

Jäin koukkuun nettideittailuun - mitä sanoo psykologi?

Netistä seuraa hakeva sinkkuäiti miettii, toimiiko hän typerästi. Kannattaisiko nettideittailu jättää kokonaan?

Teksti Ilona Rauhala
Kuvat Johanna Kinnari
3.9.2013

Lukijan kysymys:“Olen ollut deittipalveluissa netissä lähes vuoden. Minulla on ollut pari suhdetta sitä kautta. Viimesuhteeni päättyi hieman onnettomasti. Jo sen loppuvaiheessa jatkoin nettideittailua. Olen mukana usealla sivustolla, kirjoittelen kymmenien ihmisten kanssa. Olen lähettänyt satoja viestejä. Tämä väsyttää, mutta tuo myös iloa. Olen myös tavannut nettimiehiä.Joskus tuntuu, että tapailen ketä tahansa, kunhan minulla vain olisi treffit. Haluaisin ihan tavallisen parisuhteen. Mutta on vaikea tavata ketään muulla tavalla. Olen  eronnut ja kiireinen. Lapset jo ihmettelevät käytöstäni. Olen päättänyt lopettaa, mutta aina vain teen uuden deitti-ilmoituksen. Joskus ajattelen, että olen ansassa. Pitäisikö vain istua kotona ja keskittyä lapsiin ja kodinhoitoon?”PSYKOLOGI ILONA RAUHALAN VASTAUS: “On luonnollista, että kaipaat seuraa elämääsi ja olet löytänyt netin deittipalveluista nopean tavan saada kontaktia ihmisiin ja löytää samassa tilanteessa olevia.Ihmisen perustarve on liittyä muihin ihmisiin, tuntea rakkautta ja fyysistä läheisyyttä. Netin deittipalvelvelut tarjoavat näennäisesti nopean ratkaisun. Käytännössä se ei ole kuitenkaan johtanut suhteeseen, jota sinä olet etsimässä.Nämä palvelut saattavat johtaa siihen, että yksinäinen huutelee poterostaan muille poterossaan piileskeleville. Ja lopulta jokainen on entistä yksinäisempi.Olet koukussa, riippuvainen.Tunnistat sen itsekin, koska kyselet sitä. Nettideittailu ja sosiaalinen media on tuonut mukanaan uuden tavan tavata ihmisiä. Jotkut ovat löytäneetkin sitä kautta pysyvän ihmissuhteen.Mutta sen ei pitäisi muodostua pääasialliseksi, saati ainoaksi tavaksi tutustua ihmisiin.Kotona yksin istuminen ei ole ainoa vaihtoehto sille, että hoidat itsesi ulos riippuvuudesta. Se näyttää muo dostuneen jo pakonomaiseksi ja haittaavan elämääsi.Vanha viisaus kuuluu: kun jokin ei toimi, tee jotain toisin. Nyt sinun on aika tehdä toisin. Olet älykäs nainen.Miten ihmeessä ihmiset kuvittelevat, että pelkän kirjoittelun avulla voisi syntyä realistinen kuva toisesta?Jos kirjoittaminen inspiroi sinua, ala kirjoittaa vaikka Harlekiini-kirjoja. Tai tee netti-ilmoitus ja vastaa siihen itse. Lopputulos on sama, mutta ainakin pääset vaikuttamaan siihen, millaisia viestejä saat takaisin.Kyllä sinun pitäisi keskittyä lapsiin ja kodinhoitoon. Olet heidän äitinsä ja vastuussa kodista, jossa he elävät.Vastaat siitä, millaiseksi heidän lapsuutensa muodostuu. He tulevat aikuisena kysymään sinulta, miksi asiat olivat niin kuin olivat. Jokaisen vanhemman on syytä pitää tämä mielessä ja pyrkiä elämään siten, että pystyy katsomaan lapsiaan silmiin ja puhumaan rehellisesti.Mene vaikka paritanssikursseille. Tapaat oikeita ihmisiä ja pääset nopeasti läheiseen kontaktiin vastakkaisen sukupuolen kanssa. Kohtaa intiimin läheisyyden pelkosi ja mene paikkoihin, joissa on ihmisiä.Älä jää pelkäämään elämää. Hyppää ihanaan maailmaan ja tutustu mielenkiintoisiin ihmisiin!”

Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi