Terveys

Yleistietoa iskiaksesta

Iskias aiheutuu hermojuurien puristustilasta. Iskiaskipu säteilee lantioon ja alas sääreen tai jalkaterään saakka.

Teksti Toimitus
27.6.2006 Terve.fi

Iskiasoireyhtymällä tarkoitetaan selästä toiseen pakaraan ja jalkaan säteilevää kipua, joka aiheutuu hermojuurien puristustilasta.

Syynä tähän voi olla esimerkiksi tulehdus tai lannerangan välilevyn esiinluiskahdus eli välilevytyrä tai lannekanavan ahtauma. Syynä voi olla myös välilevyn rappeuma, se on erityisesti tyypillinen raskasta fyysistä työtä tekevien keskuudessa.

Iskiaksen laukaisijana voi olla esimerkiksi huonot työasennot, kuten jatkuva staattinen jännitys tai lihasrasitus, joka kuormittaa yksipuolisesti selkää ja lihaksia. Myös veto, kylmä ja tärinä voivat laukaista kivun.

Lue lisää: Välilevyn pullistuma

Iskiaskipu säteilee lantioon ja alas sääreen tai jalkaterään saakka. Toisinaan iskiaskipua voi esiintyä molemmissa jaloissa. Kivun lisäksi oireena voi olla ihon tunnottomuutta ja jalan lihaksien heikkoutta.

Iskiasvaiva paranee yleensä hyvin, vaikka paraneminen voi noin puolella tapauksista kestää kuukauden ja joskus pitempäänkin. 90 prosenttia vaivoista helpottaa 3 kuukauden kuluessa.

Iskias ja omahoito

  • Vältä selän kuormitusta kipuvaiheessa.
  • Tukiliivit voivat osalla potilaista lievittää kipua.
  • Kipulääkkeistä, kuten asetyylisalisyylihappoa, ibuprofeenia tai parasetamolia sisältävistä lääkkeistä, on apua kipuvaiheessa. Niitä saa apteekista ilman reseptiä.
  • Liiku normaalisti kivun sallimissa rajoissa, mutta vältä tilanteita, joissa selkä kipeytyy.
  • Kun kivut helpottavat aloita selkä- ja vatsalihasten harjoitukset.
  • Kiinnitä huomio työskentely- ja istuma asentoihin. Useilla paikkakunnilla toimii terveyskeskuksen yhteydessä kuntoneuvola, josta saat yksilöllisiä ohjeita selkäjumppaan.

Iskias vaivaa, milloin lääkäriin?

  • Sinulla on tunnottomuutta alavartalon alueella.
  • Sinulla on virtsan karkailua, virtsaamisvaikeuksia tai ulosteen pidätysheikkous.
  • Jalka tai jalkaterä menee veltoksi.
  • Sinulla on kuumetta selkäkivun yhteydessä.
  • Sinulla on voimakas alaselkäkipu tai kipu jatkuu yli kaksi viikkoa.

Lähde: Duodecim

Tarkastajalääkäri on tarkistanut artikkelin sisällön 4.8.2010.

Lue lisää
Katso myös nämä
Uusimmat
Tilaa uutiskirjeet tästä!

Voimaa ja viisautta suoraan sähköpostiisi